AMA_käyttäjä

(AMA)

Kysymys: Miksi valtio ei kustanna kotivaraa pienituloisille?

Kiitos, tämä oli hyvä. Kotivara perustuu ajatukseen, että jokainen osallistuu omalta osaltaan yhteiskunnan kriisinkestävyyteen. Samalla on kuitenkin totta, että kaikilla ei ole taloudellisesti yhtä helppoa mahdollisuutta hankkia varastoja kotiin. Voisin hyvin tukea esimerkiksi kuntien, järjestöjen tai viranomaisten kampanjoita, joilla pienituloisia tuettaisiin paremmin varautumisessa. Se voisi olla jopa kustannustehokasta yhteiskunnan näkökulmasta.

Kysymys: Suositteletko kaikille kotivaraa?

Kyllä suosittelen ehdottomasti. Kotivara ei ole merkki siitä, että sota olisi tulossa vaan järkevää varautumista häiriötilanteisiin. Sähkökatkoihin, myrskyihin, tietoliikenneongelmiin tai vaikkapa vedenjakelun häiriöihin. Muutaman päivän ruoka- ja vesivara, lääkkeet, taskulamppu, paristot ja varavirtalähde ovat mielestäni todella fiksu tapa toteuttaa arjen varautumista.

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestäsi nähtävissä lähivuosina, että Ukrainan sotaan saataisiin rauha ja Venäjä ns antautuisi? Tuntuu, että sitä on ennustettu jo parin vuoden ajan mutta mitään suuntaa hyvään ei ole tapahtunut. 

En pidä Venäjän "antautumista" kovin todennäköisenä lähivuosina. Viime vuosina on tosiaan ennustettu Venäjän talouden romahtamista, armeijan luhistumista tai poliittisen järjestelmän nopeaa kriisiä. Vaikka Venäjä on kärsinyt valtavia tappioita, se on samalla osoittanut olevansa valmis maksamaan sodasta huomattavasti suurempaa hintaa kuin moni lännessä alun perin uskoi. Silti tämä kujanjuoksu on päättymässä Venäjän osalta katastrofiin, joka tulee uskoakseni näkymään vallanvaihtumisen tienä.

Itse uskon enemmän siihen, että jos rauha joskus syntyy, se syntyy tilanteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei saavuta kaikkia tavoitteitaan. Historia tuntee paljon tällaisia sotia. Usein ne päättyvät siihen, että taistelut loppuvat ennen kuin poliittiset ristiriidat katoavat. Tärkeä huomio on myös se, että sodan loppuminen ja Venäjä-kysymyksen ratkaiseminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka aseet joskus vaikenisivat Ukrainassa, Euroopan ja Venäjän välinen vastakkainasettelu ei pääty siihen. Moskovan näkökulmasta tämä voisi olla lähinnä "hengähdystauko" eikä koko konfliktin lopullinen päätepiste.
 

Siksi kääntäisin tätä hieman toiseen asentoon. Todennäköisempi kysymys ei ole, antautuuko Venäjä, vaan millä ehdoilla sota joskus pysähtyy ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Jopa tämän vuoden aikana jonkinlainen tulitauko tai neuvotteluratkaisu on mahdollinen. Sen sijaan paluuta vuoden 2021 Eurooppaan en pidä mahdollisena. Luottamus on murtunut niin syvästi, että vaikka sota päättyisi, Venäjän ja Euroopan suhteet pysyvät todennäköisesti kireinä vielä pitkään.

SK kirjoitti:

Liberaalina itseäni vaivaa erityisesti Pohjois-Korean tilanne, sillä se on nähdäkseni totalitarismissaan erityisen räikeä. Jos saisit päättää, kuinka länsimaat suhtautuisivat P-K:n tilanteeseen, niin minkälaisen strategian valitsisit, ja miksi? Onko nykyinen eristämislinja paras mahdollinen vaihtoehto, vai pitäisikö P-K:ta esimerkiksi painostaa enemmän sotilaallisesti?

Liberaalista näkökulmasta tämähän on vaikea tapaus, koska moraalisesti tekisi mieli sanoa, että tällainen järjestelmä pitäisi saada loppumaan. Turvallisuuspolitiikassa joudutaan kuitenkin pohtimaan aina rajakustannuksia. En kannattaisi sotilaallista painostusta tavalla, joka voisi viedä tilanteen sodan partaalle. Pohjois-Korealla on ydinaseita, valtava tavanomainen asevoima Etelä-Korean rajalla ja kyky aiheuttaa hirvittävää tuhoa Soulille jo sodan alkuvaiheessa. Siksi lännen strategian pitää olla kova mutta hallittu.

Nykyinen eristämislinja ei ole täydellinen siinä mielessä, että se ei ole vapauttanut Pohjois-Korean kansaa eikä pysäyttänyt maan ydinohjelmaa. Pohjois-Korea on päinvastoin jatkanut ydinasekykynsä kasvattamista ja Kim Jong-un puhui juuri uuden ydinmateriaalin tuotantolaitoksen yhteydessä arsenaalin “eksponentiaalisesta” kasvattamisesta.

Silti vaihtoehdot ovat vielä huonompia, jos ne tarkoittavat hallitsematonta eskalaatiota. 

Oma linjani olisi yhdistelmä kolmea asiaa. Ensinnäkin sotilaallinen pelote pidetään vahvana Etelä-Korean, Japanin ja Yhdysvaltojen kautta. Toiseksi pakotteita kohdennetaan nimenomaan eliittiin, aseohjelmiin, rahanpesuun ja salakuljetusverkostoihin, ei tavallisten pohjoiskorealaisten kurittamiseen. Kolmanneksi ihmisoikeudet pidetään koko ajan pöydällä, eikä niitä uhrata vain ydinaseneuvottelujen sivulauseeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka riippuvainen Suomen turvallisuus on tällä hetkellä muiden maiden avuista, jos uhka tulisi?

Suomi ei ole turvallisuuden suhteen täysin riippuvainen muista, mutta emme myöskään enää ajattele puolustusta yksin pärjäämisenä. Tämä on ehkä tärkein muutos Nato-jäsenyyden jälkeen. Luonnollisesti meidän puolustuksen perusta on edelleen oma suorituskyky. Jos uhka tulisi, ensimmäinen vastuu Suomen puolustamisesta olisi meillä itsellään ja näin tämä aina on. Tosin nykyisessä Euroopassa yksikään maa ei rakenna turvallisuuttaan täysin yksin. Käytännössä apu Suomelle voisi tarkoittaa tiedustelutietoa, ilmapuolustusta, merivoimien tukea, logistiikkaa, ase- ja ammustäydennyksiä, joukkoja tai poliittista painetta hyökkääjää vastaan. Sanoisi silti rehellisyyden nimissä, ettei liittolaisten apu ole mikään hopealuoti, joka ilmestyy rajalle sekunnissa. Siksi Suomen täytyy itse kestää ensimmäinen vaihe, kyetä ottamaan apua vastaan ja pitää oma puolustus niin vahvana, että liittolaisten tuki täydentää sitä eikä korvaa sitä. Eli tiivistettynä, emme ole yksin, mutta Suomen pitää olla itse niin vahva, ettei meidän turvallisuutemme perustu toiveeseen siitä, että joku muu ehtii aina ensin paikalle. Nato tekee Suomesta turvallisemman, mutta oma puolustus on edelleen kaiken perusta.