Rooma! Kokemuksia ja must-kohteet?
Kommentit (15)
itseasiassa ihan joulun aikaan. Oli tosi onnistunut loma. Mihinkään nähtävyyksiin ei tarvinnut jonottaa.
Lasten kanssakin reissaaminen onnistuu, pitää vain olla kärsivällinen ja miettiä etukäteen lapsillekin sopivaa ohjelmaa. Itse odottelen kaupunkilomien kanssa, kunnes lapset kasvavat.
Ihania kohteita on kerrottu vaikka kuinka paljon, minäkin suosittelen hyvän opaskirjan valintaa.
Haluan myös varoittaa, varokaa taskuvarkaita. Mieheni yritettiin ryöstää siellä metrossa. Metro oli ihan täynnä ja nainen työnsi tungoksessa käden miehen housujen etutaskuun, sattumalta hän laittoi kätensä samaan aikaan housuihinsa, sai lompakon pois naiselta. Mutta tämä ei ollut moksiskaan, jatkoi vain ystävänsä kanssa jutustelua.
Sen jälkeen lompakot olivat visusti piilossa, myöskään kassit eivät ole turvallisia, minulla oli avattu laukku ja tutkittu, se ruuhkaisessa Disney-liikkeessä, mutta rahat olivat piilossa.
Hyvää matkaa kuitenkin
kaulapussi tai rahavyö (tulee mahan päälle), johon laitatte rahat. Niin ei tarvitse niin paljoa pelätä rahojen varastamista.
ole joku bongari.
Pantheon kyllä kannattaa katsastaa.
Ensinnäkin Trasteveressä asuvat paikalliset joten sieltä saa halvemmalla ruokaa kuin nähtävyyksien vierestä.
Tärkeimmät kohteet jotka olisi hyvä nähdä:
- Vatikaanin museo ja Pietarinkirkko
- Colosseum
- Espanjalaiset portaat
- Trevin suihkulähde
Muita hyviä kohteita ovat esim. Pantheon, Forum Romanum ja eri aukiot.
Toivottavasti hotellisi olisi joko Trasteveressä tai lähellä em. kohteita.
Vatikaanin museot, mukaanluettuna Sikstuksen kappeli, ovat myös aivan upeat. Siellä vain vierähtää aikaa helposti kokonainen päivä.
Sinänsä Rooma on kiva kohde, koska monet nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan. Colosseum, Espanjalaiset portaat, Fontana di Trevi (jonka läheisyydessä on muuten paljon kivoja laukkukauppoja)...
Hyvää matkaa!
Ja kannattaa ostaa ne keskustan ulkopuolelta. Vatikaanin liepeiltä löysin viime kesänä aivan ihanat sandaalit 20 eurolla (vastaavat maksoivat keskustassa 50 euroa)
Kävimme kaksi kertaa Vatikaanissa, toisella kerralla kävelimme ja toisella kerralla menimme taksilla. Heinäkuussa oli tosi kuuma. Hinnat ovat nousseet euron tultua. Siellä on sellainen Disneyn kauppa jossa oli halpoja Disney-aiheisia tavaroita.
vai itse järjestänyt kaiken? Käy lukemassa eri matkanjärjestäjien juttuja ko kohteesta esim. Aurinkomatkoilla lukee mitä ko kohteessa kannattaa ostaa. Samoin näkee mitä retkiä he tekevät ja niistä voi ottaa itsekin vinkkejä.
Vatikaaniin meni bussi siitä Colosseumin vierestä metroaseman edestä.
sijaitsevat matkatoimistojen mukaan " keskustassa" .... Paras sijainti mun mielestä hotellille on läheltä espanjalaisia portaita tai Piazza Navonaa, EI sieltä Terminin lähettyviltä; niitäkin hotelleja kuitenkin mainostetaan hyvällä sijainnilla keskustassa... Nii-in, jos tykkää kävelemisestä...
olenkohan mä jotenkin poikkeava. Roomassa olisi kiva käydä, kun edellisestä kerrasta on 30 vuotta, mutta en jaksa lasten kanssa lähteä.
kyselee toinen Rooman matkasta haaveileva, ehkäpä jo 15 vuoden päästä toteutuu...
Semmoinen varoituksen sana tosin, että keskustan hotelleissa on katumelu melkoinen ja ne voivat näin keväällä olla aika kylmiä paikkoja (kivilattiat, yksikertaiset ikkunat). Meillä oli ainakin TOSI holadnat olot, kun miehen kanssa kävimme siellä huhtikuussa useampi vuosi sitten - ja hotelli ihan ok 3 tähden paikka. Joten minä ottaisin mukaan kunnon korvatulpat JA lämpimät tohvelit, ettei tarvitse ulkokengissä huoneessaan tepastella.
Vatikaaniin voi toki saapastella Pietarinkirkon aukiolle tuosta vain. Vatikaanin taidenäyttelyt ja kirkko ovat auki aamusta iltaan, kts. aukioloajat matkaoppaasta.
Takseilla emme ajelleet, koska hotellimme oli keskustassa ja melkein kaikki katakombeja lukuunottamatta oli suht lähellä.
muualle.