5 viikkoa anopin kanssa...

Asumme mieheni ja lapseni kanssa Ranskassa. Viimeiset kaksi viikkoa olemme majailleet mieheni vanhempien luona ja vielä n.3 viikkoa edessä kodimme remontin takia. Heillä on siis "vierasmaja" pihassa eli onneksi vähän omaa rauhaa, mutta suurimman osan ajasta vietämme kuitenkin miehen vanhempien asunnossa jossa tilaa on paljon enemmän. Anoppi on ihan onnessaan, kun saa olla lapsenlapsensa kanssa 24/7 ja olen iloinen, että mekin ollaan miehen kanssa saatu vähän kahdenkeskistä aikaa. Ongelmana on, että elämäntapamme ovat täysin erilaiset ja välissä meinaa pää hajota täällä. Syömme pääasiassa miehen vanhempien luona, sillä anoppi rakastaa laittaa ruokaa isolle porukalle. Mutta sitä rasvan määrää... Olen tottunut syömään todella terveellisesti, joten enää ei oikein meinaa upota lihapadat, juustot, pastat ja viinin litkiminen. Ensimmäinen viikko oli ihana mutta nyt tökkii. Olen yrittänyt tarjoutua avuksi tekemään ruokaa, mutta hän ei päästä keittiöönsä muita enkä voi omiakaan salaatteja, kanoja, riisiä yms. tuoda illalliselle.

Lisäksi saan jatkuvasti ihmettelyä, että lähden aamuisin lenkille. Jotain ihan ennennäkemätöntä täällä... Pakko lähteä, tai palaan täältä kymmenen kiloa painavampana. Anoppi ihmettelee, että miten lapsemme pärjää kun olen joka aamu pois. Itse uskon, että lapsemme pärjää sen 45 min isänsä kanssa anopin ja apen häärätessä ympärillä, lapsi on joskus vielä ollut nukkumassa kun olen palannut. Salia täällä ei ole, joten yritän mahdollisimman paljon treenailla itsekseni, ja sekin herättää oudoksuntaa.

Lisäksi mieheni on päivät töissä, joten ollaan keskenään lapsen ja miehen vanhempien kanssa. Ollaan kyllä keksitty kaikkea kivaa ohjelmaa, mutta hankala kun hän ei halua apua esim. siivouksessa, ruuanlaitossa, pihan hoidossa yms. (tod.näk. luulee, että pilaan hänen pihansa tai poltan keittiön) ja itse en viitsi vain istuskella altaalla vaan haluaisin "vastapalvelukseksi" tehdä jotain.

Tottakai olen kiitollinen, että majoittavat meitä kunnes päästään omaan kotiin, mutta rankkaa sopeutua yhtäkkiä ihan erilaiseen rytmiin ja elämäntapoihin. Kiitos että sain purkautua, onneksi enää kolme viikkoa...