Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koirarodunetsintää (kerrostalo, sienestys, vesillä)?

Vierailija
24.05.2015 |

Hei, mikähän koirarotu minulle sopisi?

Asun kerrostalossa ja tulen asumaan jatkossakin, eli koira ei saisi haukkua naapureita häiritsevästi. Ulkoilumaastoja ja vettä on lähellä. Haluaisin tehdä pari kertaa viikossa pitkän tuntien lenkin, ja muina päivinä lyhyempiä, puolentoista tunnin lenkki joka päivä on minulle liikaa. Toki sen lisäksi käyttäisin hädällä ulkona.

Asun yksin. Tulevaisuudessa koetan saada lapsen tai pari, mutta sen onnistuminen on epävarmaa.

Koiran pitäisi sopeutua joskus harvoin (kerran kuussa tai kahdessa) vanhemmilleni hoitoon päiväksi tai pariksi, kun joudun reissaamaan toiseen kaupunkiin.

Melon mielelläni, ehkä joskus muutaman vuoden päästä hankkisin pienen purjeveneen. Koiran pitäisi sopeutua olemaan vesillä (ei saisi pelätä kanoottiin menemistä), hyvä jos koira pitäisi uimisesta, mutta se ei ole välttämätöntä.

Harrastan sienestystä, ja olisi hienoa jos koirasta saisi sienikoiran. Riistaviettiä mieluummin ei saisi olla, silloin koiran kanssa olisi helpompaa metsässä. Saalisvietti olisi hankala, koska meilläpäin on runsaasti esim. jäniksiä.

Turkilla ei ole muutoin väliä, mutta en haluasi hoitaa sitä jatkuvasti. Minulla on lievä koira-allergia testien mukaan, mutta en ole huomannut oireita koirien lähellä, meillä myös oli vuosia sitten koira. Kissa-allergia sen sijaan on voimakas.

Olen miettinyt Lagottoa tai Portugalin vesikoiraa, mutta mietityttää haukkuminen ja se riittävätkö virikkeet koiralle niinä päivinä kun emme tee pitkiä lenkkejä. Koirarotutesteistä saan sopivammaksi Whippetin (joka on muuten kiinnostava, mutta ei pidä vedestä/kylmästä, ja saalisvietti on voimakas) ja basenjin (joka ei hauku, mutta huolettaa tuo jos se ulvoisi kotona yksinollessaan, ja saalisvietti on vahva, ruoan varastelu ei myös kuulosta kivalta, sekä basenjia että whippetiä kuvataan siisteiksi, mikä olisi hyvä ominaisuus)

Näyttelykiiinostusta minulla ei ole.

Kiitos avusta!

 

 

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätäppä se koira hommaamatta.. suosittelen kilpikonnaa; ei hauku ja pitää vedestä. Sienestystä en oo vielä meidän killen kanssa kokeillut :D

Vierailija
2/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koirasta olen kiinnostunut, en kilpikonnasta. Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai kerrostaloon koira. Voi sitä ihanaa koiranperseenhajua hississä, ja märän koiran hajua sateen jälkeen.

Haukkuminen ei ole ainoa asia, joka häiritsee naapureita. Eniten häiritsee karvat, joita on joka paikassa ja joita tulee sisään meillekin, jos kesällä pitää ikkunoita tai partsin ovea auki. Harjaathan sitten koirasi ja laitat karvat tiiviisti roskikseen. Eloperäinen jäte ei kuulu lenkkipolkujenkaan varteen eikä metsikköihin.

Vierailija
4/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lievä koira-allergia on paha. Lisäksi arveluttaa sitoutumisesi, ymmärsinkö oikein, että sinulla on aikaa koiralle alle 1,5 tuntia päivässä?

Jos lisäät ulkoiluaikaa ja lenkkien pituutta, snautseri on kiva rotu.

Vierailija
5/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikaa koiralle on kyllä enemmän kuin 1,5 h päivässä, mutta en halua 1,5 h  yhtämittaista lenkkiä joka päivä.  Testissä sain koira-allergiale pisteiksi 1.  Kuitenkin olen aiemmin elänyt vuosia koiran kanssa (collie) - silloin ei tehty allergiatestejä, nyt haluaisin erityyppisen koiran.

Vierailija
6/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lagotto on monikäyttöinen rotu. Haukkuherkkyys on yksilöstä kiinni mutta paljon myös opettamisesta. Käy tutustumassa alueesi lagotoihin. Tietoja saa varmasti esim. Fb ryhmien kautta tai rotujärjestöltä. Onnea matkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
8/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Basenji ei ainaka hauku

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku vesikoira tai villakoira (alunperin käytetty vedestä noutamiseen, mutta vaatii trimmaamista - karvaa ei lähde).

Vierailija
10/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ainakaan ota nöffiä, rumempaa ja käytöshäiriöisempää koiraa et löydä. Ota siisti koira, whippet on hyvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:16"]Basenji ei ainaka hauku
[/quote]

Niin, se vikisee

Vierailija
12/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Whippetissä ja basenjissa arveluttaa niiden riista/saalisvietti. Ne tarvitsevat liikuntaa, mutta metsässä niitä ei voisi juoksuttaa auki. Itse mieluiten liikun metsässä tai vesillä. Nuo koirat pitäisi viedä juoksemaan aukeille niityille tai aitauksiin. Ei mene harrastukset yksiin (sienestys, metsä, vesi). Vaikuttavat muutoin kiinnostavilta roduilta, ja olisivat kuvauksissa kohtuullisen rauhallisia kotona ollessaan.

Vesikoirilla taas taitaa olla paljon sairauksia ja moni kuolee niihin aika varhain, ja haukkuminen, miten sen saisi opetettua kohtuulliseksi? Harrastukset taas menisivät hyvin yksiin. Hajujen etsintää voisi harrastaa välillä sisälläkin.

Pitää etsiä koiria ja tutustua.

ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Cockerit sopisi muuten kuvaukseen hyvin mutta turkissa on hommansa. Vaatii myös melko paljon virikkeitä ja tekemistä, etenkin nuorena. Eihän työssäkäyvä kerrostalossa asuva sinkku voisi ottaa mitään koiraa, jos vaatimus olisi että kaikki vapaa-aika pitäisi pyhittää vain koiralle. Puolen tunnin-tunnin lenkki joka ilta ja muut ulkoilut päälle, aktivointileluja, luita ja seuraa muuten ja vapaapäivinä pidempiä ulkoiluja, mieluten metsässä niin kyllä sillä jo pärjää :)

Koirat ääntelevät joka ikinen ja karvaa ja kuolaa lähtee kaikista, sille ei mahda mitään ja se on elämää. Tiukkapipoisen ei kannata ottaa koiraa ollenkaan.

Mietippä ja otappa selvää spanieleista :)

Vierailija
14/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:32"]

Älä ainakaan ota nöffiä, rumempaa ja käytöshäiriöisempää koiraa et löydä. Ota siisti koira, whippet on hyvä.

[/quote]

Naapurilla on kaksi whippetiä ja ristus ne kiljuu ja itkee kun jäävät yksin kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroahdistukseen saa lääkkeitä, ulina loppuu. Clomicalm on lääkkeen nimi.

Vierailija
16/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi joku jolla on kissa-allergia ja mahdollisesti koiralle allerginen ylipäätään miettii koiran hankintaa ja vielä asuu kerrostalossa ja käy työssä? Kuule, se mitä koira tarvitsee on aikaa, koirat myös sotkee ja ne haukkuu hyppii juoksee, kuolaa, kakkaa ja pissaa! Ja joka koira haluaa olla paljon ulkona ja tavata myös koirakavereita.

Ei koiraole mikään hajuton, äänetön eikä liikkumaton..hanki sohvaeläin, ne on hiljaa pehmokoirat!

Vierailija
17/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Schipperke eli suomeksi laivakoira. Pieni koira mutta omaa suuren luonteen. Pitää lapsista ja ihmisistä muutenki, tietenkin tuikituntemattomia saattaa vähän katsella ensin kaukaa varauksella. Tykkää liikunnasta ja vesillä olosta, kuten nimessäkin laiva siihen viittaa. Myös se miten koiraa veteen totuttaa vaikuttaa: jos aikuisen koiran yrittää saada veteen ei ehkä ihan heti onnistu eli pentuna vaan heti veteen:). Itsenäinen koira ja ei kauheasti hauku; tietenkin riippuu yksilöstä ja koulutuksesta mutta opettaa hyvin. Sopii kerrostaloon ja pienemmätkin lenkit eivät viikolla haittaa kun on kyse pieni rakenteisesta koirasta. Sopii hyvin myös niukka allergiselle!

Vierailija
18/18 |
24.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:50"]

Eroahdistukseen saa lääkkeitä, ulina loppuu. Clomicalm on lääkkeen nimi.

[/quote]

Vai vielä lääkkeitä moisille koristekoirille. Ampua ne pitäis.

Ihmiset on kummia, kun pitää kaiken maailman suolinkaispesiä kotiinsa hommata ja niitä sitten hyysätä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme yksi