Haluamme kaupunkiasunnon, miten lasten kanssa
pärjää sellaisessa?
Nyt kaikki varsinkin POSITIIVISET kokemukset jakoon. Haluan kaupungin sykkeeseen, kahviloiden ja elämän ääreen. Mies myös.
Kommentit (39)
Ei me maalla asuta nytkään. Eikä tulla asumaan.
-ap
Miksi ei pärjäisi? Kaverit asuu pihapiirissä tai lähellä. Kivoja tapahtumia lähietäisyydellä, joihin voi mennä lasten kanssa.
Eikö tosiaan ketään perheellistä kertomaan kokemuksia keskustassa tai ihan kupeessa asumisesta? Meillä tällähetkellä suurehko kaupungin keskustaan noin 4 km ja haluttaisiin ihan sinne ytimeen. Onko kavereita, pihoja ulkoiluun?
Toki se on ihan siitä kiinni millaisen talon valitsee. Kertokaa jotain.
Oletteko kysyneet lapsilta? Minkä ikäisiä he ovat?
Lapset on pieniä. Alle kouluikäisiä.
Häh? Riippuu kai kaupungista, onko keskustassa puistoja.
Itse asutaan Helsingin kantakaupungissa, eikä tosiaankaan olla ainoa lapsiperhe täällä. Se, miten "pärjäämme" täällä on mielestäni outo kysymys. Noh, meille tämä on normaalia.
Hyvin pärjää. Normaalia arkea keskustassakin eletään. Aina voi muuttaa pois jos alkaa häiritsee joku asia.
Me asutaan kahden kouluikäisen kanssa keskustassa kaksiossa. Koulut on lähellä, harrastukset ja tosiaan kaikki palvelut. Lapsilla riittää kavereita. Elämä on ihanaa.
Tehkää rohkeasti niinkin itsestä parhaalta tuntuu. Mä ainakin tykkään hakea latten aina töistä tullessa ihan melkein kotioven vierestä ja joskus viikonloppuisin leipomosta tuoretta leipää tms .. Teatteriin, elokuviin kävelymatka. Ja syömään ja shoppailemaan!
Me ollaan asuttu aina keskustassa. Nyrkin asutaan n. 5min kävelymatkan päässä Turun torista, ihanassa puutaloyhtiössä. Piha on rauhallinen ja kavereita löytyy, mutta keskustassa perheet käy enemmän yleensä leikkipuistoissa kun leikkii omalla pihalla. Kaikkialke on lyhyr matka ja lapsetkin on pienestä pitäen oppineet liikkumaan turvallisesti keskustassa koska on ollut pakko oppia. Meillä ei ole myöskään autoa kun ei täällä keskustassa tarvitse. Mulla on laatikkopyörä jolla kuskaan lapset tarhaan ja itseni töihin, mies pyöräilee työmatkat ja muutkin reissut omalla jopollaan.
Keskustassa kahden pienen kanssa ja hyvin sujuu. En ymmärrä miksi ei? Kaikki kävelymatkan päässä, mulle parasta niin.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 21:33"]Me ollaan asuttu aina keskustassa. Nyrkin asutaan n. 5min kävelymatkan päässä Turun torista, ihanassa puutaloyhtiössä. Piha on rauhallinen ja kavereita löytyy, mutta keskustassa perheet käy enemmän yleensä leikkipuistoissa kun leikkii omalla pihalla. Kaikkialke on lyhyr matka ja lapsetkin on pienestä pitäen oppineet liikkumaan turvallisesti keskustassa koska on ollut pakko oppia. Meillä ei ole myöskään autoa kun ei täällä keskustassa tarvitse. Mulla on laatikkopyörä jolla kuskaan lapset tarhaan ja itseni töihin, mies pyöräilee työmatkat ja muutkin reissut omalla jopollaan.
[/quote]
Ihanaa ituhippielämää elätte sielöä sun kuvitelmissa. Terkkuja kontulaan.
Meille se olisi iso muutos. Ollaan aina vietetty perus ns. lähiöelämää ja nyt on alkanut tuntumaan siltä että ehkä tää ei olekaan se meidän juttu.
Monet tutut ja sukulaiset vaan suorastaan kauhistelleet jos puhuttu suunnitelmistamne /haaveistamme.
Itselle täällä kuitenkin eletään.
Kannattaa ainakin kokeilla. Aina pääsee pois!
Ollaan muutettu tosi usein kun etsitty meille parhaiten sopivaa asuinympäristöä / muotoa. Sillä ei oikein viittis kauheen usein enää.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 21:35"][quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 21:33"]Me ollaan asuttu aina keskustassa. Nyrkin asutaan n. 5min kävelymatkan päässä Turun torista, ihanassa puutaloyhtiössä. Piha on rauhallinen ja kavereita löytyy, mutta keskustassa perheet käy enemmän yleensä leikkipuistoissa kun leikkii omalla pihalla. Kaikkialke on lyhyr matka ja lapsetkin on pienestä pitäen oppineet liikkumaan turvallisesti keskustassa koska on ollut pakko oppia. Meillä ei ole myöskään autoa kun ei täällä keskustassa tarvitse. Mulla on laatikkopyörä jolla kuskaan lapset tarhaan ja itseni töihin, mies pyöräilee työmatkat ja muutkin reissut omalla jopollaan.
[/quote]
Ihanaa ituhippielämää elätte sielöä sun kuvitelmissa. Terkkuja kontulaan.
[/quote]
Aha.. en olisi uskonut että joku pitää elämäämme niin erikoisena ettei sitä voi uskoa todeksi.... no, ei mun tarvitse kenellekään mitään onneksi todistella.
Siinä on omat hyvät puolensa. Toisaalta rakastan, toisaalta en pidä ollenkaan. Puistoja on lähellä useampikin ja kaikki on lähellä, mutta kaipaan rauhaa. Kahden pienen lapsen kanssa olisi mukavampi kulkea vähän rauhallisempia seutuja, eikä tuolla kaiken liikenteen ja hulinan keskellä. Kaipaisin myös omaa pihaa, tulisi oltua ulkona paljon enemmän kun olisi niin helppo mennä. Jotenkin koen tämän toisaalta vähän stressaavana, toisaalta tosi helppona. Sitä on vaikea kuvailla. :D Ollaan kyllä vakavasti pohdittu jonnekin rauhallisemmille seuduille muuttamista rivitaloon,jossa olisi oma piha ja lasten kanssa kulkeminen olisi rennompaa kun ei ihan koko ajan tarvitse pelätä ja varoa autoja ja muuta liikennettä.
Ainoa huono puoli joka mulla mieleen tulee, on aikanaan sitten koulumatka lapsilla.. Eli kannattaa jo heti alkuunsa valita asuinpaikka niin ettei lapset joudu pitkiä matkoja kävelemään autoteiden varsilla ja montaa tienylitystä koulumatkalla.
Mä olen lapsena asunut keskustassa ja nykyäänkin asun. Talossa lapsiperheitä, ei mitään ongelmia tunnu olevan ja niillä on lyhyt koulumatkakin kun alakoulu on viereinen talo. Mullakaan ei mitään negatiivisia kokemuksia lapsuudesta, kun talo oli hyvin äänieristetty nii ei kuulunu juoppojen huutelut tms.
Ja älkää nyt todellakaan välittäkö mistään sukulaisten kauhisteluista :D
Jätä lapset maalle...