te kenen lapset ei ikinä riehu ja käyttäytyvät aina sievästi

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 23:55"]Esimerkin kautta. Olemalla itse lapselle ja muille ystävällinen, kuuntelemalla ja keskustelemalla. Ei käyttäytymällä itse arvaamattomasti ja rajusti.

Rauhoittamalla ja rutinoimalla arki. Ennaltaehkäisy on hyvä. Huolehtia siitä, ettei lapsi mene liian väsyneeksi tai nälkäiseksi.

Antamalla paljon rakkautta ja läheisyyttä, ettei lapsen tarvitse riehumalla kerätä huomiota.

Tietysti kovalla kurillakin voi saada lapsen hiljaiseksi ja pintapuolisesti käyttäytymään hyvin, mutta yleensä nämä lapset eivät ole kovin onnellisia.
[/quote]

Ihana ja viisas kommentti. Allekirjoitan täysin.

Mallia. 

Vesiväreillä maalaaminen menee näin: otetaan paperia, pensselit, vettä kippoon, maalataan, kerätään kaikki pois, pensselit pestään, roiskeet pyyhitään.  

Heräsimme aikanaan viikonloppuna siihen, että taapero (3v) oli herännyt aikaisemmin ja päättänyt maalata. Herätessämme hän oli putsaamassa lattiaa roiskeista, valmiit kuvat olivat kuivumassa ja pensselit liossa. :)

Pakottamista. 

Jotkut asiat on vaan pakko tehdä, kuten vaikka: Legojen kerääminen laatikkoon (jos ei tapahdu sanalla, otetaan lapsi kainaloon ja hänen kädellään laitetaan ne legot purkkiin), pukeminen (jos ei pue ulkovaatteita, lähtee sisävaatteissa tai pyjamassa ulos), laskujen maksaminen, kokeisiin lukeminen...

Elämässä on monia "pakkoja", parempi minusta on että lapsi hyväksyy sen kuin että kasvaa ihmiseksi, jonka mielestä on oikein että muut mukautuvat häneen. 

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 23:52"]

Ei se ulkoilusta ole kiinni. Enemmänkin siitä, että on aidosti läsnä. Tekee asioita lasten kanssa yhdessä, sitten osaavat olla hetken yksikseenkin. Mutta jos ei vanhemmalla ole oikein aikaa lapselle, vaan on omissa maailmoissaan, niin lapset tulevat jossain vaiheessa riehumaan. Tämän lisäksi pitää tietenkin myös asettaa niitä rajoja jne.

[/quote]

Olen ihan samaa mieltä. Huomaan tämän omassa lapsessani. Hän on peruskiltti ja tottelee kyllä, mutta kun palasin töihin hänen täytettyään kolme, yhteinen aikamme väheni radikaalisti ja iltaisin olen usein niin poikki, etten jaksa kamalasti touhuta tai juurikin "olla aidosti läsnä". On alkanut kovasti riehua ja uhmata kotona minua kohtaan, koska en vaan ole aina jaksanut olla tarpeeksi hänen kanssaan.
[/quote]
Ulkoilun pointti onkin se, että ulkona on miljardi kertaa helpompi olla läsnä kuin kotona. Ei telkkaria, somea ja sotkusta kotia häiritsemässä olemista. Ei riitoja ja turhiakin saa. Kotna väsyttää ja laiskottaa ihan törkeästi työpäivän päätteeksi, mutta ulkona ei, ainakaan samalla tavalla. Kun tullaan kotiin niin kaikki on tyytyväisiä ja lapset rauhallisia. Koirakin ulkoilureitti. Kokeilkaa. Ei avain kaikkeen mutta yllättävän moneen. T:nro 2

Ja ulkoillessa on muuten paljon he pompi jutella lapsille ja ne avautuu enemmän. Kävellessä tulee puhuttua ilman että siitä tulee isoa numeroa ja pitäisi istua naamat vastakkain puhumAssa mitä mielessä on. Nro2

Kun käyttädytään hyvin, kehutaan, annetaan huomiota ja positiivista palautetta.

Kun temppuillaan, riehutaan ja "säädetään" ei noteerata mitenkään - sillä tavalla EI saa minkäänlaista huomiota. 

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 23:59"]

Ehkä se on enemmän lapsesta vaan kiinni. Omani ei oikeasti ole juuri koskaan käyttäytynyt huonosti, on hirvittävän empaattinen ja huolehtii koko ajan kaikesta ja muutenkin aivan ihana tyttö. Mutta. Itseäni surettaa, että lapsella tuntuu olevan koko ajan huoli jostakin, kyselee usein onko minulla kaikki hyvin, eikä oikein uskalla tehdä asioita varmistamatta moneen kertaan, miten jonkun kuuluu mennä. Niin ja lupaa kysyy ihan olemattomiin juttuihin ja pyytelee ihme pikkuasioista anteeksi, vaikken ole oikeastaan koskaan hänelle edes suuttunut, kun on niin herkkä. Mielestäni meillä on ollut ihan normaali kasvatus, melko vapaa jopa kun ei ole "tarvinnut" komentaa. Jostakin kun vain saisin edes pienen ripauksen itsevarmuutta, hälläväliä-asennetta ja oma-aloitteisuutta tuohon lapseen, niin helpottaisi omaa oloani kummasti.

[/quote]

Mä olin juuri tuollainen lapsi. Voin kuvitella, miten se raastoi vanhempien sydäntä.

Mun lapseni (tai vanhempi heistä, nuoremmasta ei vielä osaa sanoa) on tosi jukuripää, joka uhmaa mistä vaan. Välillä on aivan neuvoton olo, mutta tiedän hänen pärjäävän maailmassa.

Rutiinit. 

Ei suututa/raivota mut annetaan penalttia huonosta käytöksestä.

Tylsä elämä, vähän virikkeitä, paljon leikkiaikaa, huoltaja ei kehitä leikkejä.

2-4-vuotiaan huudon kuuntelua, ei anneta periksi, huoltajan "minä juon nyt kahvia" -asenne.

[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 00:05"]

Minun neuvot:

- Asioilla on aina todellisuuteen perustuva seuraus jonka jo pienikin ihminen pystyy ymmärtämään. Jos lapsi sanoo ettei suostu laittamaan pakkaspäivänä hanskoja, niin argumentti ei silloin ole että hanskat täytyy laittaa koska muuten äidille tulee paha mieli, vaan se että muuten kädet paleltuu. Ja sit jos hanskat ei mee käteen, mennään ulos ilman niitä ja kokeillaan käytännössä että mikä on hanskojen funktio.

- Lasten kuuluu olla rasittavia ja kokeilla rajojaan ja vanhempien tulee olla peruskallio johon iskeä päätään. Mielellään aina samoista asioista jos mahdollista, se on itsellekin helpompaa. Ja jos jokin asia on kielletty, se on sitä aina, paitsi ihan spessutapauksissa (liian jyrkkä ei saa olla).

- Jos lapsi ei usko sitä estetään tarvittaessa fyysisesti mutta kipua tuottamatta. Tarvii jaksaa vain kerran enemmän kuin lapsi, esim. kantaa takaisin sänkyyn. Kun pohjatyön tekee hyvin uhmaiässä, se kantaa pitkälle kun tenava tietää heti alusta asti mikä on kupletin juoni.

- Perusasioista ei palkita eikä tehdä numeroa vaan pyritään tekemään asiat sitten kun se jotenkin itsestään lutviutuu. Tätä on vaikea selittää. Esim. potalle meno. Kaveri aloitti potalle opettelun tosi aikaisin ja perusti monimutkaisen järjestelmän, jossa annettiin tarroja ja soitettiin isovanhemmille jos kakka tuli pottaan. Vahinkoja sattui. Mä olen ihan liian laiska tollaseen ja vain odottelin kunnes tuntui että muksu oli kypsä. Lopputulos, meidän lapsi oppi lopulta kuivaksi nopeammin ja vahinkojen määrä nolla. Kun näistä jutuista tekee ison numeron, niistä tulee herkästi myös valtataistelun väline lapsen ja aikuisen välille. Ja kuka oikeasti jaksaa tapella päivittäin jostain potalle menosta!

[/quote]

Tähän vielä että tuossa tavallaan puhun itseäni vastaan kun ensin sanon että samoista asioista pitäisi kinata mutta toisaalta sitten taas että kuka jaksaa kinata samoista asioista. Tarkoitin sitä että on tietyt perusasiat joista ei kinata ollenkaan eikä tehdä isoa numeroa. Syöminen, nukkuminen, vessa-asiat, hampaiden pesut. Näissä ei hyväksytä bullshittiä, se tekee arjesta helppoa. Sitten on se karsina asioita jotka ei ole niin tärkeitä, mutta joissa lapsella on sitten se liikkumavara ja jossa jatkuva kinaaminen on melkein suotavaa. Ettei siis ajatella että voi kettu kun tuon Jimipetterin kanssa menee hermot kun sen kanssa saa aina vääntää. Vääntämällä se oppii, pakko lapsen on omaa tahtoa ja itsehillintääkin harjoitella. Semmonen joku hyväntahtoinen suhtauminen siihen ettei lapsi ole aina enkeli vaan että kuuluu asiaan vähän aiheuttaa tantrumeita aiheesta miksi en saanut legoa. 

Ankarat rangaistukset pienimmästäkin virheestä. Arestia, tukkapöllyä, läpsimistä joskus harvoin. 

Fyysisiä rangaistuksia paremmin tepsivät kuitenkin mykkäkoulu. Lapsi hätääntyy ja alkaa mielistellä jo puolen tunnin mykkäkoulun aikana. 

Istuvat aina paljon hienommin kuin serkkunsa jotka huutavat ja nauravat räkäisesti mummolassa.

Meidän lapset käyttäytyy yleisesti hyvin ja siihen mulla on yksi neuvo ylitse muiden: olkaa ulkona paaaaaaljon. 3 kertaa päivässä. Ja älä laita pk:hon alle 3-vuotiaana ja mahdollista vaan kasvata itse jos mahdollista. Lapsiin pätee sama kuin koiriin, hyvin käyttäytymisen edellytys on se että turhat energiat on pois (ulkoilu) ja toisto (eli asioihin puuttuminen aina samalla tavalla ja aina, eli itse kasvattaminen). Näillä pärjää pitkälle.

Lue temppu rakenteista joku kirja, esim. Keltikangas-Järviseltä ja unohda sievästi hiljaa paikallaan istuva söpöläinen, jos sinulle ei ole sattunut sellaista tulemaan vaan opi arvostamaan raivotartasi tai millainen lapsesi nyt onkaan. Molempia lapsia ja heistä kasvavia aikuisia tarvitaan eikä toinen ole toista parempi.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 23:50"]Lue temppu rakenteista joku kirja, esim. Keltikangas-Järviseltä ja unohda sievästi hiljaa paikallaan istuva söpöläinen, jos sinulle ei ole sattunut sellaista tulemaan vaan opi arvostamaan raivotartasi tai millainen lapsesi nyt onkaan. Molempia lapsia ja heistä kasvavia aikuisia tarvitaan eikä toinen ole toista parempi.
[/quote]
Aaaargh. Temperamenteista eikä temppu rakenteista. Halvatun auto correct.

Ei se ulkoilusta ole kiinni. Enemmänkin siitä, että on aidosti läsnä. Tekee asioita lasten kanssa yhdessä, sitten osaavat olla hetken yksikseenkin. Mutta jos ei vanhemmalla ole oikein aikaa lapselle, vaan on omissa maailmoissaan, niin lapset tulevat jossain vaiheessa riehumaan. Tämän lisäksi pitää tietenkin myös asettaa niitä rajoja jne.

Esimerkin kautta. Olemalla itse lapselle ja muille ystävällinen, kuuntelemalla ja keskustelemalla. Ei käyttäytymällä itse arvaamattomasti ja rajusti.

Rauhoittamalla ja rutinoimalla arki. Ennaltaehkäisy on hyvä. Huolehtia siitä, ettei lapsi mene liian väsyneeksi tai nälkäiseksi.

Antamalla paljon rakkautta ja läheisyyttä, ettei lapsen tarvitse riehumalla kerätä huomiota.

Tietysti kovalla kurillakin voi saada lapsen hiljaiseksi ja pintapuolisesti käyttäytymään hyvin, mutta yleensä nämä lapset eivät ole kovin onnellisia.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 23:52"]Ei se ulkoilusta ole kiinni. Enemmänkin siitä, että on aidosti läsnä. Tekee asioita lasten kanssa yhdessä, sitten osaavat olla hetken yksikseenkin. Mutta jos ei vanhemmalla ole oikein aikaa lapselle, vaan on omissa maailmoissaan, niin lapset tulevat jossain vaiheessa riehumaan. Tämän lisäksi pitää tietenkin myös asettaa niitä rajoja jne.
[/quote]

Tämä on totta, mutta ulkoilussa on kuitenkin pointtia. Ihminen on luotu olemaan ulkona ja liikkumaan, jos sitä ei tapahdu tarpeeksi niin kyllä turhautuu aikuinenkin.

Anna lapselle vaihtoehdot, ns jokotai. Toimii meillä hyvin. Rutiinit myös tärkeitä. Ei minuutilleen, mutta suunnilleen joka päivä samat asiat samaan aikaan. Älä lipsu/anna periksi tietyissä asioissa. Esim jos huone siivotaan joka ilta leluista, se myös siivotaan joka ilta. Joko itkun kanssa tai yhteistyössä. Näin lapsi ymmärtää kuka on perheenpää :)

Ehkä se on enemmän lapsesta vaan kiinni. Omani ei oikeasti ole juuri koskaan käyttäytynyt huonosti, on hirvittävän empaattinen ja huolehtii koko ajan kaikesta ja muutenkin aivan ihana tyttö. Mutta. Itseäni surettaa, että lapsella tuntuu olevan koko ajan huoli jostakin, kyselee usein onko minulla kaikki hyvin, eikä oikein uskalla tehdä asioita varmistamatta moneen kertaan, miten jonkun kuuluu mennä. Niin ja lupaa kysyy ihan olemattomiin juttuihin ja pyytelee ihme pikkuasioista anteeksi, vaikken ole oikeastaan koskaan hänelle edes suuttunut, kun on niin herkkä. Mielestäni meillä on ollut ihan normaali kasvatus, melko vapaa jopa kun ei ole "tarvinnut" komentaa. Jostakin kun vain saisin edes pienen ripauksen itsevarmuutta, hälläväliä-asennetta ja oma-aloitteisuutta tuohon lapseen, niin helpottaisi omaa oloani kummasti.

Mun lapsi taas riehuu pahiten silloin, kun tajuaa, että pitäisi käyttäytyä hyvin. Alkaa jännittämään tilannetta ja se purkautuu aivan hölmönä häröilynä ja jopa riehumisena. Paras keino saada lapsi käyttäytymään on siis "pimittää" tältä tieto, että ollaan normaalista poikkeavassa tilanteessa. Jos ei sitä tajua, menee ihan hienosti. Ongelma on, että mitä isommaksi kasvaa, sitä paremmin itse tajuaa, milloin on joku erikoistilanne päällä, vaikka häät tai vaikka vain äitienpäiväkahvit, joissa paikalla hyvää käytöstä odottava mummo. Heti alkaa venkoilu ja ihme häröily. Samat kahvitukset menevät aivan moitteettomasti, jos paikalta puuttuu juuri yksi käytökseen huomiota kiinnittävä isovanhempi.

Lapset ovat erilaisia, joten eri lapsille toimivat eri toimintatavat.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 23:52"]

Ei se ulkoilusta ole kiinni. Enemmänkin siitä, että on aidosti läsnä. Tekee asioita lasten kanssa yhdessä, sitten osaavat olla hetken yksikseenkin. Mutta jos ei vanhemmalla ole oikein aikaa lapselle, vaan on omissa maailmoissaan, niin lapset tulevat jossain vaiheessa riehumaan. Tämän lisäksi pitää tietenkin myös asettaa niitä rajoja jne.

[/quote]

Olen ihan samaa mieltä. Huomaan tämän omassa lapsessani. Hän on peruskiltti ja tottelee kyllä, mutta kun palasin töihin hänen täytettyään kolme, yhteinen aikamme väheni radikaalisti ja iltaisin olen usein niin poikki, etten jaksa kamalasti touhuta tai juurikin "olla aidosti läsnä". On alkanut kovasti riehua ja uhmata kotona minua kohtaan, koska en vaan ole aina jaksanut olla tarpeeksi hänen kanssaan.

Minun neuvot:

- Asioilla on aina todellisuuteen perustuva seuraus jonka jo pienikin ihminen pystyy ymmärtämään. Jos lapsi sanoo ettei suostu laittamaan pakkaspäivänä hanskoja, niin argumentti ei silloin ole että hanskat täytyy laittaa koska muuten äidille tulee paha mieli, vaan se että muuten kädet paleltuu. Ja sit jos hanskat ei mee käteen, mennään ulos ilman niitä ja kokeillaan käytännössä että mikä on hanskojen funktio.

- Lasten kuuluu olla rasittavia ja kokeilla rajojaan ja vanhempien tulee olla peruskallio johon iskeä päätään. Mielellään aina samoista asioista jos mahdollista, se on itsellekin helpompaa. Ja jos jokin asia on kielletty, se on sitä aina, paitsi ihan spessutapauksissa (liian jyrkkä ei saa olla).

- Jos lapsi ei usko sitä estetään tarvittaessa fyysisesti mutta kipua tuottamatta. Tarvii jaksaa vain kerran enemmän kuin lapsi, esim. kantaa takaisin sänkyyn. Kun pohjatyön tekee hyvin uhmaiässä, se kantaa pitkälle kun tenava tietää heti alusta asti mikä on kupletin juoni.

- Perusasioista ei palkita eikä tehdä numeroa vaan pyritään tekemään asiat sitten kun se jotenkin itsestään lutviutuu. Tätä on vaikea selittää. Esim. potalle meno. Kaveri aloitti potalle opettelun tosi aikaisin ja perusti monimutkaisen järjestelmän, jossa annettiin tarroja ja soitettiin isovanhemmille jos kakka tuli pottaan. Vahinkoja sattui. Mä olen ihan liian laiska tollaseen ja vain odottelin kunnes tuntui että muksu oli kypsä. Lopputulos, meidän lapsi oppi lopulta kuivaksi nopeammin ja vahinkojen määrä nolla. Kun näistä jutuista tekee ison numeron, niistä tulee herkästi myös valtataistelun väline lapsen ja aikuisen välille. Ja kuka oikeasti jaksaa tapella päivittäin jostain potalle menosta!