Miten lukiolaisille puhutaan kolmannen asteen opinnoista?
Vai kannattaako puhua ollenkaan?
Perheessä on kaksi lukion toisella olevaa tyttöä, toinen biologinen lapsemme ja toinen miehen vanhasta liitosta, mutta olemme olleet uusperhe kymmenkunta vuotta ja pidän molempia yhtä lailla omina lapsina, ja tyttökin on kutsunut minua äidiksi vuosikaudet.
Mietin kun molemmilla on toiveala, mutta niiden alojen työllistyminen on heikkoa. Lopullinen päätös on tietysti lasten itsensä, mutta onko väärin jos kerron tytöille realistisesti mikä tilanne on? Onko ikävää jos kerron vaihtoehdoista ystävällisessä mielessä. Taas painotan että en tahdo painostaa heitä mitenkään, mutta toivon että he ottavat realiteetit huomioon valinnassa, varsinkin nyt kun opintotukia, hakuja sun muuta rajoitetaan entistä kovemmalla kädellä.
Kommentit (6)
Mielestäni kannattaa ottaa asia puheeksi realistisesti, mutta ei tyrkyttää omaa mielipidettä. Kannusta nuoeta tekemään oma päätös ja tue häntä :)
Kannattaa ehdottomasti puhua siitä, minkälaisia suunnitelmia perheen nuorilla on tulevaisuutensa suhteen!
Enkä tarkoita vain sitä, että latelisi maan päälle palauttavaa faktaa siitä, että ei nyt kannata tuota lähteä tekemään (vaikka toki unelmien realistisuudestakin kannattaa puhua), vaan ihan keskustelua kaikesta siitä, kuinka paljon he ovat ajatelleet ja miten he suhtautuvat aikuisuuteen, tulevaan työelämään, kotoa muuttoon ym. Aikuistuminen ja itsenäistyminen isoja askelia, ja työuran suunnittelu on siinä aika tärkeä juttu.
Lukiolaiset eivät ole kyllä täysin idiootteja. Varmasti tajuavat ottaa asian huomioon. En minäkään meinaa hakeutua haaveammattiini koska siellä ei ole vain työpaikkoja. Kielet kehiin ja ulkomaille töihin.
Lukiolainen
Ei mitää 3 asteen koulutusta. Siwan kassalle töihin.
Ei ole mitään "kolmannen asteen" koulutusta. Se on korkea-aste.
Sillä lailla alentuvan tätimäisesti. Tai vaihtoehtoisesti lässyttäen ja mössöttäen niin kuin vauvoille puhutaan. Voit myös kipata kurkkuun 0,7 litraa Koskenkorvaa ja sönköttää tuhannen soosissa, niin saat vähän särmää ilmaisuun.