Elämän hukkaan heittämistä?

Olen seurustellut yli 10 vuotta vanhemman mieheni kanssa hieman yli 3 vuotta. Olen itse 20- vuotias nuori nainen.

Jotenkin mua harmittaa välillä ja mietin itsekseni, että miksi minä oikein olen yhdessä tämän miehen kanssa. Mies on tahallaan työttömänä, mikä syö minun motivaatiotani elämän ja työnteon suhteen. Olen kuitenkin nyt opiskelija, mutta ei se kivaa tulevaisuudessa ole painua joka päivä duuniin, kun ukko makaa himassa ja pelaa uhkapelejä.

Tulemme muuten erittäin hyvin toimeen, mutta tulevaisuus oikeasti pelottaa. Haluanko olla yhdessä niin paljon vanhemman miehen kanssa, joka ei jaksa, eikä aio tehdä enää tulevaisuudessa mitään? Nytkin kesäksi oon saanut töitä ja vituttaa, kun toisen ei tartte tehä mitään. Ei siinä muuten mitään, mut en vaan tajua miks joku haluaa elää noin vieläpä parisuhteessa..

Välillä kun tulen koulustakin hänen kämpilleen, niin mies nukkuu vielä esim. Klo 13.30, eikä häneen saa mitään yhteyttä ennen heräämistä. Se on välillä vaan niin raivostuttavaa.

Olen asiasta silloin tällöin sanonut, mutta ei hän aio töihin mennä.

Anyway, olen niin nuorikin vielä, niin välillä harmittaa kun kaverit ja tutut lähtevät matkoille etelään, on autoa ja molemmat tekee omissa suhteissaan duunia ja mä olen tuon yhden kanssa ja todennäköisesti ainut elättäjä jatkossa. Kyllä mies siis tukiakin saa, mutta ei niillä eletä vapaammin.

Kavereiden miehet ovat nuoria hyvännäköisiä miehiä, joilla on motivaatiota ansaita itse leipänsä.

En nyt sanoisi, että olen kateellinen, koska työstä ja materiaalista(kin) tässä loppupeleissä on vaan kyse. Mieheni on luonteeltaan ihana, mutta pelkään vain tulevaisuutta hänen kanssaan..

Onko kenelläkään mitään järkeviä vinkkejä tai neuvoja mitä mun kannattais tehdä? En haluaisi jättää miestä minkään työn takia, mutta silti tavallaan tuntuu siltä, että ansaitsen kyllä miehen, jolla on hieman erilainen mentaliteetti tähän elämään ja halua tehdä kivojen juttujen eteen jotain.