Olisitteko toivoneet lapsena, että vanhempasi eroaisivat?

Olisin. Isäni petti äitiäni ja sai yhden naapurin naisen raskaaksi. Asiaa selviteltiin vuosi, ja kuulin seinän läpi sitä riitelyä. Oli kamalan kireä tunnelma. Ja se naapurin akka uteli multa sitten, miten meillä menee ja miten äiti ja isä tulee toimeen. Ei siinä tarvinnut olla kummoinen sherlock, että tajusin, mistä on kyse (olin yhdeksänvuotias). No, naapuri teetti abortin,mun isä ja äiti jatkoi yhdessäeloa ja ilmapiiri keveni ajan päästä. 

Kyllä toivoin. Isäni on ahdistava ihminen. Äitini rohkaistui eroamaan, kun olin 15. Olin tosi huojentunut ja iloinen päätöksestä ja arjestani tuli paljon parempaa, kun ei tarvinnut enää elää isän kanssa saman katon alla. Parempi olisi ollut, jos äitini olisi eronnut jo aiemmin.

Isälläni oli skitsofrenia. Todella vaikea ihminen ja ailahtelevainen. Meinasivat usein erota, mutta eivät kuitenkann eroneet. Olisi ollut helpompi teini-ikä, jos ei olisi tarvinnut isän ailahteluja sietää.

Joo toivoin. Olis ollu kivaa kun on kaks kotia! Ei ne eronneet. Ei edes ollu tilannetta että ero olis ollu vaihtoehto.

Kyllä. En lapsena ajatellut asiaa, mutta noin 12-vuotiaana toivoin, että äitini olisi uskaltanut lähteä, koska oli selvästi onneton. Erosivat vasta, kun olin täysi-ikäinen.

Toivoin, isäni oli alkoholisti ja muutenkin todella kireä ja jatkuvasti pahalla tuulella. :(

En toivonut ja ei meillä mitään hankalaa koskaan ollutkaan. Vanhempani ovat olleet naimisissa nyt noin 47 vuotta.

Joo. Oltiin köyhiä.

En toivonut, kivaa ja rauhallista perhe-elämää elimme. Lähinnä pelkäsin jos joskus harvoin kinastelivat, että eroavatko nyt. En olisi missään tapauksessa halunnut mihinkään uusperhekuvioihin tai saada mitään puolisisaruksia. Kammottava ajatuskin.

Joka ikinen päivä. Isäni joi, ei ollut aggressiivinen eikä ilkeä kännissä, mutta oli kuitenkin kännissä. Sitä yritettiin piilotella, isä muka aloitti juoda vasta kun me mentiin siskon kanssa nukkumaan, mutta kyllähän me tiedettiin mitä on tekeillä. Äiti oli masentunut, yritti esittää tavallista perhe-elämää, mutta ei se onnistunut. Viina meidän perhe-elämää pyöritti, sen tajusi lapsetkin. Ei faijaan voinut koskaan luottaa, onko se ajokunnossa, lähteekö mukaan sovittuihin menoihin vai iskeekö "flunssa". Jatkuvasti joutui kuuntelemaan kun äiti valehteli sukulaisille ja tutuille että Ristolla on nyt työkiireitä tai se kuuluisa flunssa, kun joutui perumaan menoja.

Kavereita ei koskaan voinut pyytää yökylään, eikä itsekään halunnut mennä mihinkään koska piti olla kotona vahtimassa ettei äiti ja isä riitele, tai ettei mitään pahaa tapahdu. Ja piti yrittää koko ajan olla kiltti ja mukava äidille, ettei sille tule enempää paha mieli. Ja isälle piti myös olla mieliksi, ettei se saisi kiukuttelusta syytä alkaa juoda enempää tai useammin.

Muutettiin siskon kanssa molemmat pois kotoa hyvin nuorina, ja nykyään ei olla paljonkaan tekemisissä vanhempiemme kanssa. Isä juo edelleen, ja äiti on ennenaikaisesti vanhentunut ja alistunut, puolustelee faijaa edelleen ja piilottelee sen juopotteluja, vaikka kaikki sen nyt jo tietää. Että siinä teille tulevaisuudenkuva, te monet mammat jotka kuvittelette ettei ne lapset mitään huomaa. Kyllä ne huomaa.

Toivoin. Jouduin kuuntelemaan vanhempieni jatkuvaa riitelyä alle kouluikäisestä siihen saakka, kun muutin kotoa. Erosivat vasta 30:n avioliittovuoden jälkeen, kun nuorin lapsi oli muuttanut kotoa pois. "Lasten takia oltiin yhdessä." Kiitti vitusti.

Vielä nykyäänkin kun kuulen jossain riitelyn ääniä tai huutoa, mulle tulee ihan kauhean huono olo. Olen kävellyt jokaisesta suhteestani ulos heti ensimmäisen riidan jälkeen.

Olisin toivonut. Ehdotan sitä heille vieläkin.

He ovat olleet kasvuiässäni hyvin riitaisa pariskunta. Aiheutti turvattomuutta lapsena ja sitä että häpesin heitä heidän käytöksensä takia. Tuovat toisistaan pahimmat puolet esiin. Nykyisin se jäkättäminen ja inhottavuus on toisaalta aivan se ja sama, koska en ole vuosiin asunut saman katon alla. Itse en jaksaisi sellaista.

Minusta oli väärin, että he keskenkasvuisuudellaan loivat turvattoman lapsuuden tunnun.

Toivoin. Äidillä ja isällä huonot välit, nukkuivat eri huoneissa eivätkä puhuneet juuri mitään. Erosivat kun olin 10 ja välit paranivat uskomattoman paljon. Kodik kireä ja jännittynyt ilmapiiri oli lapselle vaikeaa kestää.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2015 klo 13:00"]Toivoin. Äidillä ja isällä huonot välit, nukkuivat eri huoneissa eivätkä puhuneet juuri mitään. Erosivat kun olin 10 ja välit paranivat uskomattoman paljon. Kodik kireä ja jännittynyt ilmapiiri oli lapselle vaikeaa kestää.
[/quote]

Ja muuten allekirjoitan tuon turvattomuudenntunnun. Perusturvallisuus, varsinkin omissa suhteissa,mmelko hukassa. Terapialla korjaamassa sitä nyt.

En ehkä silloin toivonut, mutta nyt toivon, että olisivat eronneet. Riitelyä oli, mutta ei mitään ihan tolkutonta. Kumpikin vanhemmista on kuitenkin yhä tietyllä tavalla luonnevikaisen teinin tasolla, ehkä ero ja tasapainoisempien ihmisten kanssa pariutuminen olisi auttanut kumpaakin.

Pelkäsin eroa kuollakseni, koska vanhemmat olivat suurenneellet asiaa ja maalailleet siitä suorastaan maailmanlopun. Kaikkien kannalta olisi kuitenkin ollut parempi, että olisivat eronneet, sillä äiti oli mt-kuntoutuja ja isä kaappijuoppo. Tietenkin vihasivat toisiaan ja joka ainoa loma/pyhä/muu juhlapäivä oli pelkkää riitelyä jostain mitättömistä asioista.

Kyllä. Ilmapiiri oli ankea. Isä joi usein ja ei viihtynyt kotona. Äiti sulkeutui itkemään makkariin. Olla siinä sit huoleton ja iloinen mukula. Eivät eronneet eivätkä kyl eroakkaan. Sitä koulukuntaa ovat..

Toivoin kovasti eroa, koska isä oli, ja on edelleen, väkivaltainen. Äiti ei vaan uskaltanut/halunnut lähteä, joten siitä kärsi koko perhe. Itse lähdin 18-vuotiaana enkä enää takaisin mennyt. Soittelen joskus äidin kanssa, mutta isän kanssa en ole puhunut vuosiin.

Toivoin. Isäni oli jotenkin ahdistava, piti kovaa kuria ja oli usein hermostunut ja pahalla päällä. Eivät eronneet ja näin jälkeenpäin ajatellen onneksi eivät. Isä muuttui täysin uskoon tultuaan ja on tosi ihana ihminen nykyään.

Toivoin aina, että äiti uskaltaisi jättää alkoholisti-isäni. Olisimme säästyneet niin paljolta. Mutta en enää ole katkera mistään, ymmärrän äitiäni ja hyväksyn sen kaiken passkan.

Erosivat kun olin 18v.