Naisille & miehille!
Kaipaisin apua ja kokemuksia/mielipiteitä sekä miehiltä, että naisilta. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin 3-vuotta ja enään en tiedä mitä ajatella tai tuntea näiden asioiden myötä. Alkuun oli ihanaa, oikeastaan ensimmäinen vuosi ja sen jälkeen asiat kääntyivät täysin päälaelleen. Mieheni sanoi ja toi ilmi tunteensa, mitä ajattelee ja minä tunsin sekä tiesin että rakastaa, tykkää, välittää ja haluaa. Pikkuhiljaa se mitä kaikkea olikaan, jäi asteittan pois ja tällä hetkellä mitään ei ole enään jäljellä. Ensin loppui hellyys, sitten sanat ja lopulta seksikin alkoi vähentymään (tiedän että jokaisessa suhteessa muuttuu nämä ja etenkin mitä pidempään yhdessä ollaan) Olen yrittänyt puhua ja kysyä, itkenyt, huutanut, mutta mikään ei enään auta ja häntä ei kiinnosta. Siispä miehet! Kertokaa mistä on kyse kun mies ei enään sano tunteistaan, ei kosketa ja seksiäkään ei enään aloita itse miltei koskaan? Naiset puolestaan! Kertokaa kuinka moni nainen olisi onnellinen, tuntisi itsensä halutuksi tai pystyisi elämään suhteessa, jossa mies ei koskaan sanoisi mitään hyvää, ei tunteistaan tai juurikaan mistään mitä ajattelee. Ei halaisi, pussaisi tai koskettaisi mitenkään. Kaiken tämän lisäksi seksi tulisi omasta aloitteesta ja silloinkin mies vain makaa koskemattakaan tai tekemättä mitään? Tuntuu etten kestä enään tätä, tai näitä tunteita mitä kaikkea tämä herättää. Tuntuu todella yksinäiseltä, epähaluttavalta ja sattuu. Onko tosiaan niin että ihminen vain on ns kylmä ja ei muutu, vai onko kyse jostakin tunteista ja halusta? En vain enään tiedä mitä teen tai ajattelen ja onko ainoa ratkaisu asian muuttumiseen ero? Olemme muuten todella samankaltaisia ja meillä on mukavaa yhdessä, mutta se ei riitä, enkä kestä enään kun läheisyyttä ei vain ole ja kaikki mitä on, se tulee minun puolelta. Halailen, pussailen, kerron mitä ajattelen tai tunnen, sekä teen alotteen aina sängyssäkin. Mitään näistä en saa takaisin, ei kosketa, halaa, pussaa tai edes sano mitään ja joskus kun jotain sanoo, niin kyse on mitä en ole, huomaa virheet ym negatiivinen. En ikinä voisi häntä pettää, tai hakea puuttuvaa läheisyyttä muualta, mutta kaipaan jatkuvasti tunnetta kun joku koskettaa, välittää, rakastaa ja ennenkaikkea sitä läheisyyden lämpöä jota en vain saa tässä suhteessa ja se saa ajattelemaan sitä, että onko ainoa mahdollisuus kaikkeen em ero ja uuden suhteen aloittaminen. Tilanne on vain niin sietämätön, etten enään tiedä mitä tehdä ja ainoa mitä tiedän on se etten voi elää enään näin! Kaikki mielipiteet on tervetulleita!
Kommentit (12)
Läheisyyttä ei kerjäämällä saa. Ainut keino sulla on nyt kylmästi lähteä. Jos mies sua rakastaa niin tulee ehkä sitten sanomaan mutta siihenkin voi mennä aikaa reilusti.
Jälkeenpäin tulisi sanomaan kun oltaisiin jo erottu ja voi mennä aikaa eron jälkeen?
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 09:11"]
Jälkeenpäin tulisi sanomaan kun oltaisiin jo erottu ja voi mennä aikaa eron jälkeen?
[/quote]
Anelemaan sua takaisin, tietysti!
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 08:22"]Siispä miehet! Kertokaa mistä on kyse kun mies ei enään sano tunteistaan, ei kosketa ja seksiäkään ei enään aloita itse miltei koskaan?
Nuo ovat hyvin yksilöllisiä asioita. Jotkut miehet eivät halua läheisyyttä tai seksiä kuin suhteen alun ihastusvaiheessa. Jotkut miehet käyttäytyvät noin, kun kyllästyvät suhteeseen mutta eivät uskalla ottaa eroa puheeksi. Jotkut hakevat huumaa ja intohimoa alati vaihtuvilta naisilta mutta haluavat kuitenkin turvallista elämänkumppanuutta vaimon kanssa. Jotkut vain ajautuvat etäälle eri syistä.
Tilanne on vain niin sietämätön, etten enään tiedä mitä tehdä ja ainoa mitä tiedän on se etten voi elää enään näin! Kaikki mielipiteet on tervetulleita!
Jos mies ei suostu keskustelemaan tai keskustelut eivät auta, ei tuossa ole muuta mahdollisuutta kuin todeta teidät läheisyyden tarpeen osalta epäyhteensopiviksi. Jos ei teillä ole yhteisiä lapsia tai omaisuutta, ero on siinä tilanteessa luontevin vaihtoehto. On erittäin epätodennäköistä, että kumpikaan teistä muuttuu ja tuo on minusta liian tärkeä asia kompromissiksi.
Kiitos vastauksista! En vain voi ymmärtää onko tosiaan ero ainoa ratkaisu. Minusta suhde ei ole suhde ilman läheisyyttä molemmilta osapuolilta. Yksin ei suhteessa voi olla ja en näe järkeäkään jos siitä puuttuu se perusta. Minun mielestä läheisyys, kunnioitus, mielenkiinto ja välittäminen on isoin avain toimivaan suhteeseen ja tässä sitä ei ole lainkaan.
[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 11:39"]
Kiitos vastauksista! En vain voi ymmärtää onko tosiaan ero ainoa ratkaisu. Minusta suhde ei ole suhde ilman läheisyyttä molemmilta osapuolilta. Yksin ei suhteessa voi olla ja en näe järkeäkään jos siitä puuttuu se perusta. Minun mielestä läheisyys, kunnioitus, mielenkiinto ja välittäminen on isoin avain toimivaan suhteeseen ja tässä sitä ei ole lainkaan.
[/quote]
Ero on ainoa ratkaisu saada suhde uudelleen toimimaan. Roikkumalla et voi pakottaa toista rakastamaan mutta shokkiherätys voi saada miehen tunteet palaamaan. Jos ei, niin silloin ero on parhaaksi joka tapauksessa.
Taidat olla valitettavan oikeassa. Se vaan tuntuu liian pahalta, mutta toisinaan ajattelen että onko parempi kiusata itseään ja tuntea jatkuvaa pahaa oloa ja itsensä mitättömäksi, kun päästää irti ja hetken surra. Kuitenkin elämä täynnä mahdollisuuksia ja jos tuolla on joku joka voisi saada tuntemaan sen lämmön ja tietäisi olevan jälleen ns elossa, niin toki se tuntuu paremmalta antaa toiselle tilaisuus joka voisi olla mitä tarvitsen ja haluan
"Kertokaa kuinka moni nainen olisi onnellinen, tuntisi itsensä halutuksi tai pystyisi elämään suhteessa, jossa mies ei koskaan sanoisi mitään hyvää, ei tunteistaan tai juurikaan mistään mitä ajattelee. Ei halaisi, pussaisi tai koskettaisi mitenkään."
Minulla oli lyhyt suhde miehen kanssa, joka oli heti alusta asti tuollainen. Hulluksihan siinä itse(kin) tulee.
Totta puhut! Tuntee itsensä olemattomaksi ja ettei sillä olisi mitään väliä onko siinä vai ei