Hei te siellä Saksassa asuvat
Suomessa tuntuu PK-seudulla, Turussa ja Tampereella melko turvattomalle iltaisin nykyään. Syy ei vähiten koutoutumattomissa MAMUISSA. Muutenkin juoppoja ja ahdistelijoita kaikkialla.
Saksassa liikkuessani on olo ollut isoissakin kaupungeissa turvallinen, vaikka paljon MAMUJA sielläkin. Kuitenkaan ei mitään sen kaltaista kuin Helsingissä. Suunittelemme muuttoa ja kiinnostaakin, onko siellä oikeasti niin turvallista kuin lomamatkoilla minusta tuntuu, vai onko todellisusu kuin Helsingissä?
Kommentit (4)
Sama tunne oli esim budapestissa ja riiassa. Ei humalaisia örveltäjiä eikä kyllämamujakaan. Eivät ehkä halua tuollaisiin vähän köyhempiin maihin mennäkään.
Olen asunut Saksassa, syy miksi tulin Suomeen, oli että halusin lapsien äidinkieleksi suomen. Mutta siis ne mamut on siellä ihan kunnollisia, ei niin päälle käyviä.
En itse asu Saksassa mutta tuntuvat paikalliset MAMUT olevan vähemmän päällekäyviä kuin Suomessa ja Ruotsissa...
Mutta Saksassa ainakin töitä, toisin kuin täällä lama-Suomessa!
Olen asunut Saksassa ja Itävallassa useammassa kaupungissa, pienessä ja suuressa. Saksassa on vähemmän juoppoja sekopäitä ja räyhääjiä kaduilla.