Lue keskustelun säännöt.
Ennen kuin mummoni kuoli
04.04.2015 |
Kävimme sairaalassa katsomassa häntä. Tästä siis jo 10 vuotta ja olin silloin vielä 11v. Sairaalassa mummo oli letkuissa ja hänen äänensä kuulosti käheältä ja vähän hassulta. Muistan miten ahdistava tilanne oli ja naureskelin mummoni äänelle.
Totuus oli että minua jännitti ja itketti kun pääsin huoneesta pois. Nyt jälkeenpäin koen huonoa omatuntoa naureskelusta ja ikävän iskiessä minua hävettää niin että oksettaa.
En pääse tästä tunteesta eroon
Kommentit (7)
Olen koettanut ajatella että olin vielä lapsi. Mutta viimeinen kerta kun näin hänet elossa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en käynyt kertaakaan katsomassa minulle niin hirveän rakasta vaariani, kun hän joutui saattohoitoon. En tiennyt miksi, en vain halunnut. Sitten isäni osasikin pukea tunteeni sanoiksi ja sanoi, että halusin varmaan muistaa vaarin sellaisena kun hän terveenä oli. Niin. Koen silti ihan hirvittävää katumusta siitä. Onko hän toivonut minun käyvän siellä, en tiedä. Tuntuu tosi pahalta.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 21:03"]Minä en käynyt kertaakaan katsomassa minulle niin hirveän rakasta vaariani, kun hän joutui saattohoitoon. En tiennyt miksi, en vain halunnut. Sitten isäni osasikin pukea tunteeni sanoiksi ja sanoi, että halusin varmaan muistaa vaarin sellaisena kun hän terveenä oli. Niin. Koen silti ihan hirvittävää katumusta siitä. Onko hän toivonut minun käyvän siellä, en tiedä. Tuntuu tosi pahalta.
[/quote]
Mitenhän tuosta tunteesta pääsisi eroon? Minä en ainakaan pysty keskittymään hyviin muistoihin.
Ap
Nimenomaan olit vielä lapsi. Sano itsellesi, että ei se mitään vaikka toimitkin mielestäsi hölmösti. Mummo oli viisas ja ymmärtäisi kyllä.
Kaduttaa vaan niin paljon. Tulee aina itselle yllätyksenä niin voimakas häpeän tunne
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en käynyt katsomassa omaa mummoani, joka oli saattohoidossa. Vanhemmat kyseli monta kertaa mukaan, mutta mä kieltäydyin. Kadutti kyllä jälkeenpäin. Olin 12-vuotias.
Älä oo niin ankara itsellesi. Olit lapsi. Eikä mummosi taatusti jäänyt muistelemaan rakastan lapsenlastaan pahalla tuollaisen takia. Ehkä se oli kiva juttu hänelle, hän muisti sinut loppuun asti iloisena lapsena.
Älä ole itsellesi niin armoton!