Voiko ihminen joka ei koskaan äänestä, olla fiksu?
Mun mieheni. Seuraa aikaansa, osaa historiansa, on kiinnostunut maailman tapahtumista. Seuraa myös päällisin puolin kotimaan politiikkaa, tietää perusasiat, mutta ei ole kiinnostunut sen syvemmin. Hänellä on ihan periaate kysymys että ei suostu äänestämään. Arvoiltaan on hieman porvari, mutta äänestänyt ei ole koskaan. Ei presidentin vaaleissa, ei eduskuntavaaleissa ym.
Ei myöskään perustele miksei. Mitä mieltä olette tälläisestä normaalista fiksusta ahkerasti duunia painavasta perheenisästä?
Kommentit (16)
Minusta äänestämisellä tai äänestämättä jättämisellä ei ole mitään tekemistä fiksuuden kanssa.
Voi olla. Onhan sillä yhdellä äänellä todella pieni vaikutus äänestystuloksiin.
Mun mieheni on samanlainen. Tulee poliittisesta kodista, en tiedä onko saanut yliannostuksen nuoruudessaan? Ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, mutta seuraa kyllä uutisia ja lukee muutakin kuin seiskaa ;)
Fiksut ihmiset perustelevat aina tekonsa, ainakin kysyttäessä tai erimielisyyksissä oltaessa. Miehesi ei siis ole fiksu. Noi periaatepäätökset harvoin on älykkäiden ihmisten juttuja muutenkaan.
Olen 43v maisteri enkä koskaan äänestänyt eduskunta / kunnallisvaaleissa
Noloja lähinnä ihmiset jotka sanovat että äänestämättä jättäminen on kannanotto... Paskat on!
Onkohan hänellä huonoja kokemuksia politiikasta?
No voi itku. Että mua vituttaa ihmiset jotka arvottavat toiset sen perusteella äänetääkö vai ei. Ketä kiinnostaa? Mulle ihan sama äänestääkö mun kaverit, perhe tai sukulaiset. Idiootteja ootte te jotka jaksatte välittää toisten valinnoista kokoajan. En äänestänyt minäkään eikä se ketään kiinnosta.
Itse mokasin, henkkarit vanhentuneet ja en ollut huomannut. Huomasivat kun olin menossa äänestämään. Hetkeä ennen hain paketin postista eikä myyjä hoksannut kai katsoa niin tarkasti.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 12:30"]
Fiksut ihmiset perustelevat aina tekonsa, ainakin kysyttäessä tai erimielisyyksissä oltaessa. Miehesi ei siis ole fiksu. Noi periaatepäätökset harvoin on älykkäiden ihmisten juttuja muutenkaan.
[/quote]
Hän ei koe tarpeelliseksi perustella äänestämättömyyttään kenellekään, edes vaimolle. Ei kuulemma vaan äänestäminen kiinnosta. Minulle ihan ok, ei se minua haittaa äänestääkö hän vai ei. En vain ihan ymmärrä miksi, mutta eipä minun tarvitsekaan kaikkea ymmärtää.
ap
Voi olla fiksujakin syitä olla äänestämättä. Jotkut kokevat että äänestämällä antaisi hyväksynnän vallitsevalla järjestelmälle eivätkä periaatteellisista syistä voi äänestää.
Miksi ei anna protestiääntä? Missä muuten voisi loytää tilaston jossa selvittää ns hukkaan menneet äänet. Tietysti kun laskee ensin että pääsijöiden äänet ja vähentää ne kokonaisäänistä. Jotenski grotenski on tuo suuri pelko siitä että protestoidaan kun ei löydy yhtään ehdokasta eikä puoluetta, kuten tuo yksikin jo yritti. Usein syy äänestämiseen on tyhmempi kuin äänestämättä jättämiseen. Äänestetään velvollisuudesta(huonoselitys) tai samaa kuin ennenkin(todellahuono). Asiat tulisi hyväksyä kokonaisuuksina, mutta protestiäänten vastustajat eivät tätä kokonaisuutta halua hyväksyä. Pakko ja velvollisuus ilmeiseti on tuhonnut jotain lopullisesti.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 12:30"]
Fiksut ihmiset perustelevat aina tekonsa, ainakin kysyttäessä tai erimielisyyksissä oltaessa. Miehesi ei siis ole fiksu. Noi periaatepäätökset harvoin on älykkäiden ihmisten juttuja muutenkaan.
[/quote]
Fiksuilla ihmisillä tai muillakaan ihmisillä ei ole mitään velvollisuutta perustella muille tekojaan. Äänestämättä jättäminen on ihan laillinen oikeus onneksi tässä maassa. Saahan sitä kysyä, mutta kannattaa hyväksyä sekin, että kaikki eivät aina jaksa selittää perusteitaan. Ja se, että heillä voi olla ihan fiksuja perusteita, vaikka ei niitä itse ymmärtäisi.
Minun penikseen ap vois käydä kiinni vaikka kaksin käsin. Mies21
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 12:39"]
Miksi ei anna protestiääntä? Missä muuten voisi loytää tilaston jossa selvittää ns hukkaan menneet äänet. Tietysti kun laskee ensin että pääsijöiden äänet ja vähentää ne kokonaisäänistä. Jotenski grotenski on tuo suuri pelko siitä että protestoidaan kun ei löydy yhtään ehdokasta eikä puoluetta, kuten tuo yksikin jo yritti. Usein syy äänestämiseen on tyhmempi kuin äänestämättä jättämiseen. Äänestetään velvollisuudesta(huonoselitys) tai samaa kuin ennenkin(todellahuono). Asiat tulisi hyväksyä kokonaisuuksina, mutta protestiäänten vastustajat eivät tätä kokonaisuutta halua hyväksyä. Pakko ja velvollisuus ilmeiseti on tuhonnut jotain lopullisesti.
[/quote]
Eivät ne äänet mene hukkaan, joiden saaja ei tule valituksi. Usein niillä pääsee joku muu samasta puolueesta. Silloinkin kun puolueesta kukaan ei pääse, on äänillä mahdollisesti jotain vaikutusta.
Esimerkiksi näissä vaaleissa Uudellamaalla piraatit saivat n. 6000 ääntä. Jos tuo määrä ääniä olisi mennyt läpimenneille puolueille, se olisi voinut muuttaa sitä keitä meni läpi ja mistä puolueista, joten tavallaan oli vaikutusta sillä että ääni ei mennyt niille. Piraatit onnistuivat nyt osoittamaan, että äänimäärän tuplaaminen riittäisi omaan edustajaan Uudeltamaalta. Se voi hyvinkin olla mahdollista seuraavissa vaaleissa.
Normaali, fiksu joka ei "suostu" äänestämään?
Ei minusta täytä fiksun määritelmää.