Lue keskustelun säännöt.
Naimisissa ja ihastunut toiseen. Mistä tämä kertoo?
11.02.2015 |
Muita, jotka kärsivät samasta? Me ollaan oltu yli 7 vuotta yhdessä miehen kanssa ja nyt ensimmäistä kertaa huomaan katselevani muita miehiä "sillä silmällä". Olen tästä ihastumisestani oikeasti tosi yllättynyt, ehkä jopa vähän järkyttynyt.. Mitään ei ole tapahtunut, paitsi että tämä mies on ollut tosi ystävällinen ja huomaavainen minua kohtaan.
Samalla oma mies tuntuu niin tylsälle, ja ahdistaa ajatus siitä että tämä tylsyys jatkuu koko lopun elämää... Tiedän, että sitä on luvattu rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä, mutta jotenkin silloin kuvittelin että toinenkin olisi valmis tekemään parisuhteen eteen jotain. Ollaan käyty paljon keskusteluja tästäkin aiheesta, mutta en ole huomannut että ne olisivat pahemmin tuottaneet tulosta. Jotenkin mieheni ei vaan ota kovin tosissaan sitä että oikeasti kaipaisin suhteeseen jotain muuta kun pelkkää arkea aina vaan vuodesta toiseen. Pieniä huomioimisia, yhteistä tekemistä, enemmän läheisyyttä jne.. Hän ei koe sellaista tarpeelliseksi. Läheisyyttä ei kaipaa, kuin seksin yhteydessä (sitäkin on vaan silloin kun hän haluaa), ja kahdenkeskinen ravintolaillallinen, elokuvissa käyminen tms on hänestä lähinnä kiusallista. "Olemme muutenkin niin paljon yhdessä."
Veteleeköhän suhteemme viimeisiään? Lapsia on, ja ero ajatus erosta tuntuu tosi vaikealle, mutta en tiedä miten selviän tästä suhteestakaan...
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:01"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:55"]
Ap haluaa alitajuisesti sielunkumppanin, eikä nykyinen mies taida olla sitä. Lisäksi Ap:n arki vaikuttaa liian sitovalta ja vapautta mennä ja tulla pitäisi olla enemmän. Ap:n kertomasta päätellen, minäkin kyllästyisin tuollaiseen mieheen. Eihän hän reagoi kunnolla tai pistä oikeasti tikkua ristiin sen puolesta, että romantiikka ja innostus suhteessa säilyisivät. Onko siis "ihan ok, siedettävä, keskiverto, tasainen, tottumuksen voitto vihasta" sellainen parisuhde mihin on hyvä tyytyä loppuelämäksi?
[/quote]
Olen samaa mieltä tästä analyysistä ja sen johtopäätöksistä. -15
[/quote]
Sähän kirjoitit, 15, juuri päinvastaista. Että ihastumisesta ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä, mutta 16 kirjoittaa, että vika on ap:n miehessä.
Itse ajattelen kuten joku aiemmin, että jos syy on omassa elämässä niin ei siihen kumppanin vaihto auta. Se ensin sielunkumppanilta tuntuva ihanuus ei välttämättä ole hyvä puoliso arjessa sitten aikanaan.
[/quote]
Kyllä tuollaisen välinpitämättömän ja yhteistyökyvyttömän puolison vaihto voi auttaa siinä että elämän kokisi taas mielekkääksi.
Arkea voi onneksi järjestellä monilla eri tavoin, mutta toisen itsekkyyttä ja kyynisyyttä on vaikea parantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:39"]
Ei ihastumisessa oo mitään väärää
[/quote]
No ei se kivaltakaan tunnu, kun se tarkoittaa sitä, että olisin paljon mieluummin sen ihastuksen kanssa kuin oman mieheni. Sitten on kuitenkin ihan tasainen tylsä suhde miehen eli lasten isän kanssa, josta ei ole tosiaan mitään järkeä erota. Nauti nyt sitten siinä ihastumisesta, kun se ei ole tavallaan piriste vaan näyttää sulle, että hähhähhää, näinkin ihanalta suhde voisi tuntua....
Get it?
ei ap
Juuri tältä minustakin tuntuu...Oikeesti. Milloin nää miehet tajuaa tän!!!
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[/quote]
Selittämätön paha olo. En saanut mitään aikaiseksi, olin vain ahdistunut ja mietin mikä minua vaivaa. Olin kadottanut luonnollisen kosketukseni tunteisiini ja kun sain neuvoja siihen miten niihin voisi taas saada yhteyden, elämän ilo palautui ja pääsin lähemmäs itseäni ja tiesin mitä oikeasti haluan.
Kiitos AV : http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi/sivu/1#comment30025486
Oma tapaukseni tosin oli vähän erilainen kuin sinun....Toisaalta tässä yhteydessä laitoin suhteen poikki mieheen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta, sillä sain vihdoin myönnettyä itselleni ettei hän ole se, jonka oikeasti haluan ja helpotus oli suuri. Senkin takia että lakkasin tekemästä väärin toista kohtaan. Olin vain yrittänyt väkisin pitää yllä parisuhdetta, koska en halunnut olla yksin, halusin olla normaali tms. Myös ammatinvalinta selkiintyi kerta heitolla ja paha olo katosi ja kaikki oli taas hurjan mielenkiintoista. Ilman positiivisia tunnekokemuksia elämä ei ole oikein mitään...Harkitsin itsemurhaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:42"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:39"]
Ei ihastumisessa oo mitään väärää
[/quote]
No ei se kivaltakaan tunnu, kun se tarkoittaa sitä, että olisin paljon mieluummin sen ihastuksen kanssa kuin oman mieheni. Sitten on kuitenkin ihan tasainen tylsä suhde miehen eli lasten isän kanssa, josta ei ole tosiaan mitään järkeä erota. Nauti nyt sitten siinä ihastumisesta, kun se ei ole tavallaan piriste vaan näyttää sulle, että hähhähhää, näinkin ihanalta suhde voisi tuntua....
Get it?
ei ap
[/quote]
Niin mulle ainakin tulee sellainen olo, että se asettaa oman suhteen oikein suurennuslasin alle. Miksi mietin tätä toista miestä paljon enemmän kuin omaani? Miksi hymyilen hänelle kauniisti ja vapautuneesti aina kun näen, mutta omalle lähinnä väkinäisesti koitan olla ystävällinen, kun oikeasti ottaa niin paljon päähän se saamattomuus ja ongelmien vähättely ja mitätöinti. Voisin varmasti nauttia ihastuksesta, jos ei tarvisi oman miehen kanssa olla tekemisissä... Olen oikeasti niin yhden miehen nainen, ja yleensä ollut melko huonosti ihastuvaa sorttia, joten tämä tilanne oikeasti tuntuu aika vaikealle ja ristiriitaiselle. Toisaalta, ehkä ei pitäisi? AP
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:52"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:42"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:39"]
Ei ihastumisessa oo mitään väärää
[/quote]
No ei se kivaltakaan tunnu, kun se tarkoittaa sitä, että olisin paljon mieluummin sen ihastuksen kanssa kuin oman mieheni. Sitten on kuitenkin ihan tasainen tylsä suhde miehen eli lasten isän kanssa, josta ei ole tosiaan mitään järkeä erota. Nauti nyt sitten siinä ihastumisesta, kun se ei ole tavallaan piriste vaan näyttää sulle, että hähhähhää, näinkin ihanalta suhde voisi tuntua....
Get it?
ei ap
[/quote]
Niin mulle ainakin tulee sellainen olo, että se asettaa oman suhteen oikein suurennuslasin alle. Miksi mietin tätä toista miestä paljon enemmän kuin omaani? Miksi hymyilen hänelle kauniisti ja vapautuneesti aina kun näen, mutta omalle lähinnä väkinäisesti koitan olla ystävällinen, kun oikeasti ottaa niin paljon päähän se saamattomuus ja ongelmien vähättely ja mitätöinti. Voisin varmasti nauttia ihastuksesta, jos ei tarvisi oman miehen kanssa olla tekemisissä... Olen oikeasti niin yhden miehen nainen, ja yleensä ollut melko huonosti ihastuvaa sorttia, joten tämä tilanne oikeasti tuntuu aika vaikealle ja ristiriitaiselle. Toisaalta, ehkä ei pitäisi? AP
[/quote]
Et voi olla vapautuneesti oman miehesi seurassa?
Kun intuitio ja periaate joutuvat ristiriitaan, intuition pitäisi voittaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[/quote]
Selittämätön paha olo. En saanut mitään aikaiseksi, olin vain ahdistunut ja mietin mikä minua vaivaa. Olin kadottanut luonnollisen kosketukseni tunteisiini ja kun sain neuvoja siihen miten niihin voisi taas saada yhteyden, elämän ilo palautui ja pääsin lähemmäs itseäni ja tiesin mitä oikeasti haluan.
Kiitos AV : http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi/sivu/1#comment30025486
Oma tapaukseni tosin oli vähän erilainen kuin sinun....Toisaalta tässä yhteydessä laitoin suhteen poikki mieheen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta, sillä sain vihdoin myönnettyä itselleni ettei hän ole se, jonka oikeasti haluan ja helpotus oli suuri. Senkin takia että lakkasin tekemästä väärin toista kohtaan. Olin vain yrittänyt väkisin pitää yllä parisuhdetta, koska en halunnut olla yksin, halusin olla normaali tms. Myös ammatinvalinta selkiintyi kerta heitolla ja paha olo katosi ja kaikki oli taas hurjan mielenkiintoista. Ilman positiivisia tunnekokemuksia elämä ei ole oikein mitään...Harkitsin itsemurhaakin.
[/quote]
Kiitos tästä, mielenkiintoinen keskustelu :) Olen kyllä aika järkevä "varman päälle pelaaja", mutta toisaalta olen myös tunteellinen ja herkkä, joten enpä tiedä.. AP
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[/quote]
Selittämätön paha olo. En saanut mitään aikaiseksi, olin vain ahdistunut ja mietin mikä minua vaivaa. Olin kadottanut luonnollisen kosketukseni tunteisiini ja kun sain neuvoja siihen miten niihin voisi taas saada yhteyden, elämän ilo palautui ja pääsin lähemmäs itseäni ja tiesin mitä oikeasti haluan.
Kiitos AV : http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi/sivu/1#comment30025486
Oma tapaukseni tosin oli vähän erilainen kuin sinun....Toisaalta tässä yhteydessä laitoin suhteen poikki mieheen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta, sillä sain vihdoin myönnettyä itselleni ettei hän ole se, jonka oikeasti haluan ja helpotus oli suuri. Senkin takia että lakkasin tekemästä väärin toista kohtaan. Olin vain yrittänyt väkisin pitää yllä parisuhdetta, koska en halunnut olla yksin, halusin olla normaali tms. Myös ammatinvalinta selkiintyi kerta heitolla ja paha olo katosi ja kaikki oli taas hurjan mielenkiintoista. Ilman positiivisia tunnekokemuksia elämä ei ole oikein mitään...Harkitsin itsemurhaakin.
[/quote]
Kiitos tästä, mielenkiintoinen keskustelu :) Olen kyllä aika järkevä "varman päälle pelaaja", mutta toisaalta olen myös tunteellinen ja herkkä, joten enpä tiedä.. AP
[/quote]
Joo olen itsekin tosi herkkä, mutta järkevyys oli ajan kuluessa haudannut tunteet alleen. Käykö sinullekin niin jos jäät nykyiseen suhteeseen? Eihän se täytä tarpeitasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:52"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:42"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:39"]
Ei ihastumisessa oo mitään väärää
[/quote]
No ei se kivaltakaan tunnu, kun se tarkoittaa sitä, että olisin paljon mieluummin sen ihastuksen kanssa kuin oman mieheni. Sitten on kuitenkin ihan tasainen tylsä suhde miehen eli lasten isän kanssa, josta ei ole tosiaan mitään järkeä erota. Nauti nyt sitten siinä ihastumisesta, kun se ei ole tavallaan piriste vaan näyttää sulle, että hähhähhää, näinkin ihanalta suhde voisi tuntua....
Get it?
ei ap
[/quote]
Niin mulle ainakin tulee sellainen olo, että se asettaa oman suhteen oikein suurennuslasin alle. Miksi mietin tätä toista miestä paljon enemmän kuin omaani? Miksi hymyilen hänelle kauniisti ja vapautuneesti aina kun näen, mutta omalle lähinnä väkinäisesti koitan olla ystävällinen, kun oikeasti ottaa niin paljon päähän se saamattomuus ja ongelmien vähättely ja mitätöinti. Voisin varmasti nauttia ihastuksesta, jos ei tarvisi oman miehen kanssa olla tekemisissä... Olen oikeasti niin yhden miehen nainen, ja yleensä ollut melko huonosti ihastuvaa sorttia, joten tämä tilanne oikeasti tuntuu aika vaikealle ja ristiriitaiselle. Toisaalta, ehkä ei pitäisi? AP
[/quote]
Et voi olla vapautuneesti oman miehesi seurassa?
Kun intuitio ja periaate joutuvat ristiriitaan, intuition pitäisi voittaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
[/quote]
Niin en oikein kai voi olla.. En tiedä rakastaako hän minua oikeasti sellaisena kun olen. Olen oikeasti melko herkkä, mutta sitä puolta en oikein voi tuoda esille suhteessamme niin paljon kun haluaisin, koska mieheni ei sitä ole. Niinpä ne tunteet on kai jossain määrin "lukkiutuneet" ja olen muuttunut vähän apaattiseksi ja tylsäksi, ja tällä hetkellä en näe oikein tulevaisuudessakaan mitään odottamisen arvoista. Pelkkää harmaata arkea ja yrittämistä vuodesta toiseen. AP
Voi ap... Mulla hyvin samanlainen tilanne, mutta en ole naimisissa tai tehnyt lapsia. Meillä on nyt reilusti yli viisi vuotta seurustelua takana. Mies samanlainen nahkeilija ja tyrmääjä, huono huomioimaan muita oma-aloitteisesti ja seksi nykyään tylsää ja minun makuuni liian harvoin... Ja meillä myös vaikeampia aikoja ja miehen ihastuminen toiseen takana.
En tajua, miksi tuo niin sinnikkäästi halusi voittaa minut takaisin... Oma rakkauteni kuoli tyystin silloin. Välitän toki yhä, mutta taidan olla mukana enää kun en jotenkin kehtaa kylmästi jättääkään kaiken jälkeen. Eikä mitään suurta yksittäistä syytä olekaan, pelkkä kalvava tyytymättömyys. Eikä mies kehu edes pyytämällä koskaan, ei kuulemma mukamas osaa. Suhteen alussa kyllä aikanaan osasi edes silloin tällöin. Ei me taideta olla hyvä pari toisillemme... Ja ihastus niin huomaavainen, niin saa minut tuntemaan itseni hyväksi ja halutuksi. En tiedä. Olen epäkohdista monta kertaa puhunut, mikään ei muutu. Hetken saattaa näön vuoksi vähän huomioida kömpelösti enemmän. Olen mielessäni asettanut takarajaksi tulevan lomamatkan. Jos sielläkään mikään ei miltään oikein tunnu ja kaikki on yhtä nihkeää ja tylsää, niin eiköhän tää sitten ollut tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:52"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:42"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:39"]
Ei ihastumisessa oo mitään väärää
[/quote]
No ei se kivaltakaan tunnu, kun se tarkoittaa sitä, että olisin paljon mieluummin sen ihastuksen kanssa kuin oman mieheni. Sitten on kuitenkin ihan tasainen tylsä suhde miehen eli lasten isän kanssa, josta ei ole tosiaan mitään järkeä erota. Nauti nyt sitten siinä ihastumisesta, kun se ei ole tavallaan piriste vaan näyttää sulle, että hähhähhää, näinkin ihanalta suhde voisi tuntua....
Get it?
ei ap
[/quote]
Niin mulle ainakin tulee sellainen olo, että se asettaa oman suhteen oikein suurennuslasin alle. Miksi mietin tätä toista miestä paljon enemmän kuin omaani? Miksi hymyilen hänelle kauniisti ja vapautuneesti aina kun näen, mutta omalle lähinnä väkinäisesti koitan olla ystävällinen, kun oikeasti ottaa niin paljon päähän se saamattomuus ja ongelmien vähättely ja mitätöinti. Voisin varmasti nauttia ihastuksesta, jos ei tarvisi oman miehen kanssa olla tekemisissä... Olen oikeasti niin yhden miehen nainen, ja yleensä ollut melko huonosti ihastuvaa sorttia, joten tämä tilanne oikeasti tuntuu aika vaikealle ja ristiriitaiselle. Toisaalta, ehkä ei pitäisi? AP
[/quote]
Et voi olla vapautuneesti oman miehesi seurassa?
Kun intuitio ja periaate joutuvat ristiriitaan, intuition pitäisi voittaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
[/quote]
Niin en oikein kai voi olla.. En tiedä rakastaako hän minua oikeasti sellaisena kun olen. Olen oikeasti melko herkkä, mutta sitä puolta en oikein voi tuoda esille suhteessamme niin paljon kun haluaisin, koska mieheni ei sitä ole. Niinpä ne tunteet on kai jossain määrin "lukkiutuneet" ja olen muuttunut vähän apaattiseksi ja tylsäksi, ja tällä hetkellä en näe oikein tulevaisuudessakaan mitään odottamisen arvoista. Pelkkää harmaata arkea ja yrittämistä vuodesta toiseen. AP
[/quote]
Täsmälleen sama tunne ennen kuin pääsin tunnelukoista eroon. Pitkittyessään ongelma saattaa pahentua eli lukko ei aukea noin vain, eikä etenkään epäempaattisen puolison seurassa.
Voisiko rakkautenne oikeasti kokea jonkinlaisen toisen tulemisen? Miehesihän ei ota vastuuta parisuhteen laadusta.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[/quote]
Selittämätön paha olo. En saanut mitään aikaiseksi, olin vain ahdistunut ja mietin mikä minua vaivaa. Olin kadottanut luonnollisen kosketukseni tunteisiini ja kun sain neuvoja siihen miten niihin voisi taas saada yhteyden, elämän ilo palautui ja pääsin lähemmäs itseäni ja tiesin mitä oikeasti haluan.
Kiitos AV : http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi/sivu/1#comment30025486
Oma tapaukseni tosin oli vähän erilainen kuin sinun....Toisaalta tässä yhteydessä laitoin suhteen poikki mieheen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta, sillä sain vihdoin myönnettyä itselleni ettei hän ole se, jonka oikeasti haluan ja helpotus oli suuri. Senkin takia että lakkasin tekemästä väärin toista kohtaan. Olin vain yrittänyt väkisin pitää yllä parisuhdetta, koska en halunnut olla yksin, halusin olla normaali tms. Myös ammatinvalinta selkiintyi kerta heitolla ja paha olo katosi ja kaikki oli taas hurjan mielenkiintoista. Ilman positiivisia tunnekokemuksia elämä ei ole oikein mitään...Harkitsin itsemurhaakin.
[/quote]
Kiitos tästä, mielenkiintoinen keskustelu :) Olen kyllä aika järkevä "varman päälle pelaaja", mutta toisaalta olen myös tunteellinen ja herkkä, joten enpä tiedä.. AP
[/quote]
Joo olen itsekin tosi herkkä, mutta järkevyys oli ajan kuluessa haudannut tunteet alleen. Käykö sinullekin niin jos jäät nykyiseen suhteeseen? Eihän se täytä tarpeitasi.
[/quote]
Voi olla :/ Aika hyviä kommentteja olen täällä muuten nyt saanut, kiitos niistä. Kaipaankin nyt kovasti uutta näkövinkkeliä tähän, koska liian pitkään olen "jumittanut" paikallaan, ja ne ihmiset taas kenen kanssa olen jutellut aiheesta (mieheni ja eräs ystäväni), ovat sitä mieltä että kaipaan jotain sellaista mitä ei ole oikeasti edes olemassa. Niinpä olenkin jotenkin ajatellut, että olen vaan liian vaativa, ja että mun pitää olla tyytyväinen siihen mitä mulla on. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[/quote]
Selittämätön paha olo. En saanut mitään aikaiseksi, olin vain ahdistunut ja mietin mikä minua vaivaa. Olin kadottanut luonnollisen kosketukseni tunteisiini ja kun sain neuvoja siihen miten niihin voisi taas saada yhteyden, elämän ilo palautui ja pääsin lähemmäs itseäni ja tiesin mitä oikeasti haluan.
Kiitos AV : http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi/sivu/1#comment30025486
Oma tapaukseni tosin oli vähän erilainen kuin sinun....Toisaalta tässä yhteydessä laitoin suhteen poikki mieheen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta, sillä sain vihdoin myönnettyä itselleni ettei hän ole se, jonka oikeasti haluan ja helpotus oli suuri. Senkin takia että lakkasin tekemästä väärin toista kohtaan. Olin vain yrittänyt väkisin pitää yllä parisuhdetta, koska en halunnut olla yksin, halusin olla normaali tms. Myös ammatinvalinta selkiintyi kerta heitolla ja paha olo katosi ja kaikki oli taas hurjan mielenkiintoista. Ilman positiivisia tunnekokemuksia elämä ei ole oikein mitään...Harkitsin itsemurhaakin.
[/quote]
Kiitos tästä, mielenkiintoinen keskustelu :) Olen kyllä aika järkevä "varman päälle pelaaja", mutta toisaalta olen myös tunteellinen ja herkkä, joten enpä tiedä.. AP
[/quote]
Joo olen itsekin tosi herkkä, mutta järkevyys oli ajan kuluessa haudannut tunteet alleen. Käykö sinullekin niin jos jäät nykyiseen suhteeseen? Eihän se täytä tarpeitasi.
[/quote]
Voi olla :/ Aika hyviä kommentteja olen täällä muuten nyt saanut, kiitos niistä. Kaipaankin nyt kovasti uutta näkövinkkeliä tähän, koska liian pitkään olen "jumittanut" paikallaan, ja ne ihmiset taas kenen kanssa olen jutellut aiheesta (mieheni ja eräs ystäväni), ovat sitä mieltä että kaipaan jotain sellaista mitä ei ole oikeasti edes olemassa. Niinpä olenkin jotenkin ajatellut, että olen vaan liian vaativa, ja että mun pitää olla tyytyväinen siihen mitä mulla on. AP
[/quote]
En oikeasti tajua sinun miestäsi, että mitä hän haluaa vai onko hän muka tyytyväinen parisuhteeseenne? Ja haluaa säilyttää sen, vaikkei välitä mihin suuntaan se kehittyy? Eihän tuo vaikuta olevan oikeasti tyydyttävää keneenkään kannalta. Ainoa hyöty on kai, ettei tarvitse olla yksin ja pääsee taloudellisesti helpommalla.
Ystäväsi ja miehesi mielipiteet eivät riitä todisteeksi siitä, ettei muunkinlaista elämää voisi olla olemassa kuin tylsää ja pettymyksen tuottavaa keskiluokkaista.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:06"]
Voi ap... Mulla hyvin samanlainen tilanne, mutta en ole naimisissa tai tehnyt lapsia. Meillä on nyt reilusti yli viisi vuotta seurustelua takana. Mies samanlainen nahkeilija ja tyrmääjä, huono huomioimaan muita oma-aloitteisesti ja seksi nykyään tylsää ja minun makuuni liian harvoin... Ja meillä myös vaikeampia aikoja ja miehen ihastuminen toiseen takana. En tajua, miksi tuo niin sinnikkäästi halusi voittaa minut takaisin... Oma rakkauteni kuoli tyystin silloin. Välitän toki yhä, mutta taidan olla mukana enää kun en jotenkin kehtaa kylmästi jättääkään kaiken jälkeen. Eikä mitään suurta yksittäistä syytä olekaan, pelkkä kalvava tyytymättömyys. Eikä mies kehu edes pyytämällä koskaan, ei kuulemma mukamas osaa. Suhteen alussa kyllä aikanaan osasi edes silloin tällöin. Ei me taideta olla hyvä pari toisillemme... Ja ihastus niin huomaavainen, niin saa minut tuntemaan itseni hyväksi ja halutuksi. En tiedä. Olen epäkohdista monta kertaa puhunut, mikään ei muutu. Hetken saattaa näön vuoksi vähän huomioida kömpelösti enemmän. Olen mielessäni asettanut takarajaksi tulevan lomamatkan. Jos sielläkään mikään ei miltään oikein tunnu ja kaikki on yhtä nihkeää ja tylsää, niin eiköhän tää sitten ollut tässä.
[/quote]
Eikä ihan samalta kuulostaa! Mun mies kans on monet kerrat uvannut huomioida enemmän, jos ollaan riidelty aiheesta, ja seuraavana päivänä on saattanut halata oma-alotteisesti ja näin, mutta siihen se onkin sitten jäänyt. Jos itse halaan spontaanisti niin aivan varmasti kommentoi jotenkin typerästi.. On se vaan oikeasti tosi surullista, että ei voi omaa miestään edes halata vapaasti!
Mun mies myös ihastunut varmasti useammankin kerran toiseen, ja ainakin kerran vienyt jutun vähän pidemmällekin.. Mielestäni sekin kuitenkin kertoo jostain. Mies ei kuitenkaan suostu näkemään, että ei mukamas sovittaisi yhteen, eikä missään nimessä halua erota, tai edes miettiä sitä vaihtoehtona. -AP
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[/quote]
Selittämätön paha olo. En saanut mitään aikaiseksi, olin vain ahdistunut ja mietin mikä minua vaivaa. Olin kadottanut luonnollisen kosketukseni tunteisiini ja kun sain neuvoja siihen miten niihin voisi taas saada yhteyden, elämän ilo palautui ja pääsin lähemmäs itseäni ja tiesin mitä oikeasti haluan.
Kiitos AV : http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi/sivu/1#comment30025486
Oma tapaukseni tosin oli vähän erilainen kuin sinun....Toisaalta tässä yhteydessä laitoin suhteen poikki mieheen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta, sillä sain vihdoin myönnettyä itselleni ettei hän ole se, jonka oikeasti haluan ja helpotus oli suuri. Senkin takia että lakkasin tekemästä väärin toista kohtaan. Olin vain yrittänyt väkisin pitää yllä parisuhdetta, koska en halunnut olla yksin, halusin olla normaali tms. Myös ammatinvalinta selkiintyi kerta heitolla ja paha olo katosi ja kaikki oli taas hurjan mielenkiintoista. Ilman positiivisia tunnekokemuksia elämä ei ole oikein mitään...Harkitsin itsemurhaakin.
[/quote]
Kiitos tästä, mielenkiintoinen keskustelu :) Olen kyllä aika järkevä "varman päälle pelaaja", mutta toisaalta olen myös tunteellinen ja herkkä, joten enpä tiedä.. AP
[/quote]
Joo olen itsekin tosi herkkä, mutta järkevyys oli ajan kuluessa haudannut tunteet alleen. Käykö sinullekin niin jos jäät nykyiseen suhteeseen? Eihän se täytä tarpeitasi.
[/quote]
Voi olla :/ Aika hyviä kommentteja olen täällä muuten nyt saanut, kiitos niistä. Kaipaankin nyt kovasti uutta näkövinkkeliä tähän, koska liian pitkään olen "jumittanut" paikallaan, ja ne ihmiset taas kenen kanssa olen jutellut aiheesta (mieheni ja eräs ystäväni), ovat sitä mieltä että kaipaan jotain sellaista mitä ei ole oikeasti edes olemassa. Niinpä olenkin jotenkin ajatellut, että olen vaan liian vaativa, ja että mun pitää olla tyytyväinen siihen mitä mulla on. AP
[/quote]
En oikeasti tajua sinun miestäsi, että mitä hän haluaa vai onko hän muka tyytyväinen parisuhteeseenne? Ja haluaa säilyttää sen, vaikkei välitä mihin suuntaan se kehittyy? Eihän tuo vaikuta olevan oikeasti tyydyttävää keneenkään kannalta. Ainoa hyöty on kai, ettei tarvitse olla yksin ja pääsee taloudellisesti helpommalla.
Ystäväsi ja miehesi mielipiteet eivät riitä todisteeksi siitä, ettei muunkinlaista elämää voisi olla olemassa kuin tylsää ja pettymyksen tuottavaa keskiluokkaista.
[/quote]
Hän taitaa olla melko tunteeton. En oikein keksi muuta. Sanoo olevansa tyytyväinen siihen mitä on saanut (minut). Toisaalta lapset ovat hänelle tietysti tärkeät, ja tiedän ettei hän halua viikonloppuisäksikään.. On velvollisuudentuntoinen. Alkuaikoina mietin monesti, että hän ei tykkää minusta oikeasti tarpeeksi, koska ei vaikuttanut siltä, vaikka muuta väittikin. Nyt en enää jaksa edes miettiä. AP
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:24"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:02"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 22:47"]
Seitsemännen vuoden kriisi? Joko eroatte tai jatkatte yhdessä.
Tuntuiko miehesi alussa siltä oikealta? Oma mieheni on niin samanlainen kuin minä ja niin kiinnostunut kaikesta ja itseään kehittävä että syvällinen, että häneen kyllästyminen merkitsisi sitä, että olisin kyllästynyt itseeni, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut:).
Jokatapauksessa oletko kyllästynyt mieheesi vai itseesi vai elämään yleisesti ottaen? (Jos itseesi tai elämään, niin ei vaihtamalla taida tilanne parantua.)
[/quote]
En tiedä. Mies tuntui alussa kyllä oikealta, mutta siihen se sitten jäikin :D Tarkoitan, että järkevin vaihtoehto hän ei missään nimessä ollut, mutta intohimoa kyllä riitti. Ensimmäisinä vuosina meillä oli kyllä monenlaisia ongelmia, joista esimerkkinä miehen (henkinen) uskottomuus.. Sitä ja muitakin asioita käytiin ihan terapiassakin asti puimassa, mutta välillä vanhat jututkin tulee mieleen ja mietin, että onko hän loppujen lopuksi antanut minulle kovinkaan paljon hyvää, kun sitä paskaa on satanut niskaan vähän turhankin paljon..
Itseeni olen kyllä myös kyllästynyt, koska huomaan että minusta on viimeisten vuosien aikana tullut tylsä. OK, minusta on tullut myös äiti ja ehkäpä kasvanut aikuinenkin näinä vuosina, mutta silti.. Koen myös elämäni tosi tylsäksi tällä hetkellä. Sanotaan, että moni asia on omasta asenteesta ja yrityksestä kiinni, mutta jos vierellä on toinen, joka on usein negatiivinen ja sellainen lannistava, niin kyllä se ainakin minuun herkästi vaikuttaa.
Harmittaa, kun tosiaan seksinkin suhteen olen ikäänkuin "halvaantunut". En kehtaa tehdä alotteita tai edes ehdottaa mitään uutta.. Ja edellisessa suhteessani olin se aktiivisempi osapuoli, ja meidän seksielämä oli paljon monipuolisempaa, vaikka olimme yhdessä paljon vähemmän aikaa, kun mitä mieheni kanssa olen ollut yhdessä. Jotenkin meidän seksi on jäänyt loppujen lopuksi melko pinnalliselle tasolle, vaikka se ihan tyydyttävää onkin ollut suurimmaksi osaksi. AP
[/quote]
Vaikutat järki-ihmiseltä, mutta elämässä tarvitaan ripaus hulluuttakin. Juuri liika järkevyys ja suunnitelmallisuus saa elämään tuntumaan tylsältä. Olin itse hiljaittain samassa tilanteessa. Halvaantunut tai emotionaalisesti lamaantunut ovat oikeita sanoja kuvaamaan tilannetta. Itse elin itsepetoksessa ja kun päästin siitä eroon, sain mielenkiintoni elämään takaisin.
Sinun tilanteestasi en voi tietää, mutta väittäisin että tavallinen elämä on noin yleisesti ottaen aika pitkäveteistä ja monille suuri pettymys.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet usko mieheesi ja suhteeseenne sillä tavalla kuin hyvässä parisuhteessa uskotaan. Kaipaat alitajuisesti jotain muuta, mutta yrität olla kypsä, järkevä, laskelmoiva, itseäsi korjaava jne. Ja miehesi panos on tosi vähäinen tai olematon sinun panokseesi verrattuna. Ette vaikuta kauhean tasa-arvoiselta tai tasavertaiselta parilta.
[/quote]
Kiinnostaisi tietää tarkemmin miten pääsit itsepetoksesta eroon? Mikä oli se mikä herätti sinut?
[/quote]
Selittämätön paha olo. En saanut mitään aikaiseksi, olin vain ahdistunut ja mietin mikä minua vaivaa. Olin kadottanut luonnollisen kosketukseni tunteisiini ja kun sain neuvoja siihen miten niihin voisi taas saada yhteyden, elämän ilo palautui ja pääsin lähemmäs itseäni ja tiesin mitä oikeasti haluan.
Kiitos AV : http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi/sivu/1#comment30025486
Oma tapaukseni tosin oli vähän erilainen kuin sinun....Toisaalta tässä yhteydessä laitoin suhteen poikki mieheen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta, sillä sain vihdoin myönnettyä itselleni ettei hän ole se, jonka oikeasti haluan ja helpotus oli suuri. Senkin takia että lakkasin tekemästä väärin toista kohtaan. Olin vain yrittänyt väkisin pitää yllä parisuhdetta, koska en halunnut olla yksin, halusin olla normaali tms. Myös ammatinvalinta selkiintyi kerta heitolla ja paha olo katosi ja kaikki oli taas hurjan mielenkiintoista. Ilman positiivisia tunnekokemuksia elämä ei ole oikein mitään...Harkitsin itsemurhaakin.
[/quote]
Kiitos tästä, mielenkiintoinen keskustelu :) Olen kyllä aika järkevä "varman päälle pelaaja", mutta toisaalta olen myös tunteellinen ja herkkä, joten enpä tiedä.. AP
[/quote]
Joo olen itsekin tosi herkkä, mutta järkevyys oli ajan kuluessa haudannut tunteet alleen. Käykö sinullekin niin jos jäät nykyiseen suhteeseen? Eihän se täytä tarpeitasi.
[/quote]
Voi olla :/ Aika hyviä kommentteja olen täällä muuten nyt saanut, kiitos niistä. Kaipaankin nyt kovasti uutta näkövinkkeliä tähän, koska liian pitkään olen "jumittanut" paikallaan, ja ne ihmiset taas kenen kanssa olen jutellut aiheesta (mieheni ja eräs ystäväni), ovat sitä mieltä että kaipaan jotain sellaista mitä ei ole oikeasti edes olemassa. Niinpä olenkin jotenkin ajatellut, että olen vaan liian vaativa, ja että mun pitää olla tyytyväinen siihen mitä mulla on. AP
[/quote]
En oikeasti tajua sinun miestäsi, että mitä hän haluaa vai onko hän muka tyytyväinen parisuhteeseenne? Ja haluaa säilyttää sen, vaikkei välitä mihin suuntaan se kehittyy? Eihän tuo vaikuta olevan oikeasti tyydyttävää keneenkään kannalta. Ainoa hyöty on kai, ettei tarvitse olla yksin ja pääsee taloudellisesti helpommalla.
Ystäväsi ja miehesi mielipiteet eivät riitä todisteeksi siitä, ettei muunkinlaista elämää voisi olla olemassa kuin tylsää ja pettymyksen tuottavaa keskiluokkaista.
[/quote]
Hän taitaa olla melko tunteeton. En oikein keksi muuta. Sanoo olevansa tyytyväinen siihen mitä on saanut (minut). Toisaalta lapset ovat hänelle tietysti tärkeät, ja tiedän ettei hän halua viikonloppuisäksikään.. On velvollisuudentuntoinen. Alkuaikoina mietin monesti, että hän ei tykkää minusta oikeasti tarpeeksi, koska ei vaikuttanut siltä, vaikka muuta väittikin. Nyt en enää jaksa edes miettiä. AP
[/quote]
Jospa haluaa pitää kulissit vain pystyssä. Kuulut hänen täydelliseen elämänsuunnitelmaansa ja olit juuri sopivaa vaimomateriaalia. Tulipa mieleeni tämä ketju: http://www.vauva.fi/keskustelu/4382344/ketju/mies_kertoi_olevansa_kanssani_yhdessa_vain_kulissit_pitaakseen
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:27"]
Jospa haluaa pitää kulissit vain pystyssä. Kuulut hänen täydelliseen elämänsuunnitelmaansa ja olit juuri sopivaa vaimomateriaalia. Tulipa mieleeni tämä ketju: http://www.vauva.fi/keskustelu/4382344/ketju/mies_kertoi_olevansa_kanssani_yhdessa_vain_kulissit_pitaakseen
[/quote]
Osittain varmasti näinkin. Olen huomannut sen, että haluaa esimkerkiksi vanhemmilleen antaa sen kuvan, että meillä menee hyvin, vaikka oikeasti ei välttämättä niin hyvin meniskään.. Noin muuten, mies kyllä on sanonut rakastavansa, mutta mitä se sitten hänelle tarkoittaa? AP
Minusta tuntuu että ymmärrän sinua aika hyvin AP. Miehesi käytös on lannistavaa ja hän ei ymmärrä miksi arkeen pitäisi välillä luoda vaihtelua ja romantiikkaa sen rutiininomaisen seksin lisäksi. Hän ei varmaan käsitä mitä oikein tekee kun pyyhkäisee syrjään sinun hellyyden ja huomioinnin tarpeesi. Henkinen etäisyys välillänne on kasvanut niin isoksi että joku muu mukava mies joka osoittaa sinulle lämpöä herättää eloon ne tunteet jotka ovat saaneet omassa parisuhteessasi näivettyä.
Oma ex muuttui tuollaiseksi lapsen odotusaikana, heti kun raskausmahani alkoi näkyä. Kaikki herttainen romanttinen hömpötys loppui kuin seinään, eikä palannut milloinkaan. Kosketettu ei muuten kuin seksin takia, ja seksi meni hänen rutiiniensa mukaisesti. Juuri intiimin läheisyyden aikana koin sen henkisen etääntymisen erityisen tuskalliseksi. Ihastuin kovasti toiseen mieheen kun lapsi oli vielä pieni, mutta ei se vienyt mihinkään koska en antanut sen mennä niin.
Erona sinun tilanteeseesi oli meillä kyllä se, että mies oli minulle tahallisen ilkeä usein ja uhkaili erolla. Se ei parantanut tilannetta, joten erohan siitä lopulta tuli. Olen iloinen että siinä ei ollut ainakaan minun takiani kukaan kolmas osapuoli siinä vaiheessa. Ja se ihastuminen joka silloin oli, ei harmita että siitä ei tullut mitään.
Ei ihastumisessa oo mitään väärää