Kuinka ankara olet itsellesi? Harmittaako epäonnistumiset pitkään tai jos et saakaan aikaan sitä mitä olet suunnitellut?

Vaadin itseltäni kiitettäviä ainoastaan yms. Mutta nyt en jaksa enää hössöttää. Vähemmälläkin ehtii.

oppii relaamaan aina siksi ettei niiden kanssa päivät mene kuten on aamulla suunnitellut. Eli jos olet ajatellut käyväsi kaupassa klo 15, laittavasi sen jälkeen ruuan ja meneväsi illalla vaikka jonnekin käymään, voi kello kauppaan lähdettäessä olla jo 16.30, iltaruoka myöhässä ja itse niin väsynyt ettet jaksakaan tehdä illalla enää mitään. Samoin esim siivouskin on enemmän siivotaan kun on tarvetta aikataululla, joskus on pakko siivota joka päivä, joskus sitten vaan jaksettava sotkua jos ei vaan ehdi siivota lähiaikoina.

Ja kävi " yllättäen" niin, että sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Psykologin mielestä osasyynä oli juuri tuo pedantti luonteeni, minkä mukaan pitää onnistua asiassa kuin asiassa ja apua ei saa pyytää. No, siperia opetti minutkin vähän armollisemmaksi itseäni kohtaan.

että haukutaan itseään niin helposti laiskoiksi ja mitättömiksi? Ihan kuin ei joskus olisi oikein tarpeen ottaa laiskotellen ja lepäillen kotona. Mutta tuleehan täälläkin aina palautetta laiskoille kotiäideille / työttömille / opiskelijoille jotka vaan makaavat kotona ja odottavat että sossu lähettää rahaa.

Oon tänne aiemmin kirjoittanut kun en löydä täältä seudulta töitä, jonne olen miehen takia muuttanut. Se painaa mua tosi paljon, yritän aina tsempata ja innostua jokaisesta ilmoituksesta joka vähänkin voisi olla alaani ja tarkkailen päivittäin työpaikkailmoituksia. Kun täältä ei vain työpaikkaa löydy, niin minkä mä sille sitten loppujen lopuksi voin? Kun ei auta omatoiminen työn etsintä, ei ilmoituksiin vastaaminen, ei korkeakoulututkinto, ei mitätön palkkatoive, ei nöyrä ja avoin asenne ihan kaikkiin töihin. Jotenkin tuntuu vaan että tää on mun vika kun en ole löytänyt niitä töitä. No ei niitä voi löytää jos niitä ei OLE.