Olen ihan rikki - miten tästä eteenpäin? :(
Tässä on parhaillaan eroprosessi käynnissä, perheessä on kaksi aivan pientä lasta, jotka ovat melko vaativia sekä lisäksi olisi pääsykokeisiin lukeminen myös asialistalla ensi toukokuuta ajatellen koulutusohjelmaan, johon on erittäin vaikeaa päästä. Olen lukenutkin talven mittaan jo jonkin verran, mutta käsillä alkaa olla hetket, jolloin pitäisi alkaa lukea hieman enemmän "tosissaan" kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Aiempi tutkinto on melko pahasti kesken, sillä aiemmin työ vei mennessään. Lisäksi mies hiillostaa, nöyryyttää ja yrittää lytätä itsetuntoani. Olen hoitovapaalla ja rahat ovat tiukilla; töihin olisi paluu vasta syksyllä. Olen vieläpä netissä jutellut exäni kanssa ja olen aivan ihastunut häneen uudelleen; tosin ihastus ei taida olla ihan molemminpuolista. Näen exästäni unia ja kaipaan häntä aivan mielettömästi. Olen jotenkin ihan rikki tässä tilanteessa. Olisiko jotain ideoita, miten etenisin, jotta tähän kaikkeen tulisi jotain järkeä?
Ensinnäkin pistä se eksäasia nyt jäihin. Elämäsi on muutenkin solmussa ja nyt olet hankkiutumassa lisävaikeuksiin haikailemalla eksän perään.
Sinun kannattaa keskittyä eron hommaamiseen: onko asunto tiedossa, entä lasten hoitopaikat? Milloin olisit valmis muuttamaan? Tai vaihtoehtoisesti milloin puolisosi olisi valmis muuttamaan?
Toiseksi sinulle on tärkeää päästä haluamaasi koulutukseen. Tee itsellesi lukujärjestys, josta selviää, kuinka paljon sinun pitää lukea missäkin ajassa ennen pääsykokeita. Selvitä onko lähipiirissäsi ketään, joka voi auttaa lastenhoidossa, jos sinun tarvitsee keskittyä kokeisiin lukemiseen enemmänkin. Ihan vain sen vuoksi, että nykyisestä tuskin on mitään apua tässä asiassa.
Kolmanneksi hankkiudu eroryhmään tai yksilöterapiaan, jossa voit puida eroosi liittyviä asioita. Tämä ihan sen vuoksi, että saat ajatukset pääsi sisässä järjestykseen.