Mummojen ja pappojen sotakokemuksista
Luin täällä jokin aika sitten ketjua, jossa kerrottiin sukulaisten sotakokemuksista. Tosi kiinnostavia tarinoita! Aloin oikein kelata omaa menneisyyttäni ja pyysin äitiä kertomaan tarinoita omista vanhemmistaan. No nyt Yle kerää noita sotamuistoja talteen. Jos täällä on sellaisia ihmisiä, joilla on kiinnostavia tarinoita, käykää kertomassa!
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/09/kiinnostavatko-isovanhempiesi-sotakokemukset-sinua
Kommentit (17)
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 01:38"]Olen kurkkuani myöten täynnä näitä sotahorinoita, joita olen saanut kuunnella koko ikäni. Ehkäpä sitten kun itse olen vanha, saan olla sotajutuilta rauhassa?
[/quote]
Kuka niitä puhuu? Musta ainaki tuntuu, ettei kukaan.
On hienoa, jos ihmiset ovat kiinnostuneet historiasta, mutta jos tässä on tarkoituksena vain kerätä suomalaisten sotakokemuksia, tarkoituksena isänmaallisuus-aatteen pönkittäminen ja omien sotakokemusten ihannointi, niin mielestäni ollaan väärillä linjoilla.
Asia on hyvä, jos tarkoituksena on ymmärtää sodan turhuus ja siitä seuraava kurjuus.
Tuntuu vaan, että suurin osa, jotka näistä sotamuisteluista Suomessa ovat kiinnostuneita, tekevät sitä vain nostaakseen omansa ja suomalaisten paremmuuden jalustalle ja samalla edistää muukalaisvihaa.
Itse olen oppinut paljon ymmärtämään sodasta sotahistoriaa ja ihmisten kokemuksia lukien. Tärkeimpänä sen, että myös suomalaiset olivat viime sodissa yhtä pahoja kuin kaikki muutkin.
Mielestäni muistoja olisi hyvä kerätä kiihkottomasta näkökulmasta: millaista oli elää sodan aikana ja mitä silloin tapahtui.
Samaa mieltä! Itselle on käynyt pitkälti samalla tavalla kuin tuolle kirjoituksen tyypille. Mummon kanssa tosin jotain juteltiin menneistä ja sota-ajastakin, muttei hänenkään kanssaan kovin syvälle menty.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 16:53"]
Meillä ukki ei ikinä puhunut näistä asioista, vaikka muuten suulas mies olikin. Enkä itsekään arvannut lähteä kyselemään, kun ei tiedä, minkä reaktion olisi aiheuttanut.
[/quote]
Sama juttu. Vanhemmalle sukulaiselle oli tosin kertonut, että pahimpana oli jäänyt mieleen, kun olivat joutuneet menemään surmaamaan lähietäisyydeltä asemiinsa kitumaan jääneitä vihollisia.
Minun mummut ja papat oli ihan pieniä silloin kun sota oli käynnissä, mutta muistavat kuinka ikkunat peitettiin pimeällä matoilla ettei taivaalla lentelevät ponnikoneet olisivat huomanneet taloja joiden ikkunoista tuli valoa.
Itsekin yllätyin, kun tajusin syntyneeni 1960-luvun alussa ja että silloin sodasta oli kulunut vain vajaa 20 vuotta.
Kansalaissodasta: isoenon ilmiantoi aivan syyttä yksi ikävä naapuri. Joutui leirille 17-vuotiaana ja kuoli nälkään siellä.
Viimeksi hänet nähtiin junavaunun ikkunasta. Oli valtavan turvonnut. Huusi sieltä, että antavat suolasilakka, mutta eivät.vettä eli kidutusta. Munuaoset ei sitten toimineet kunnolla. Ja siis vain 17-v.
Muistan lapsuudesta 70-luvulta miten yhdessä kunnan omistamassa talossa asui kärttyisiä vähän outoja koppimopoilla ajavia miehiä, joita käytiin joskus kiusaamassa koputtelemalla ikkunoihin. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että ovat sotainvalideja, silloin vasta viisissäkymmenissä.
Nyt on hyvä aika vielä kerätä tietoa vahoilta ihmisiltä sota ajoista. Mietippä kun 10-20 vuoden päästä tämä mahdollisuus on todella pieni. Niin eiköhän nämä heikkohermoiset sen kestä.
Onko oikein velloa näissä sotajutuissa? Menneet ovat menneitä.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 21:29"]Onko oikein velloa näissä sotajutuissa? Menneet ovat menneitä.
[/quote]
Anna heidän jotka haluavat velloa, velloa. Jos sinä et halua muistella menneitä, niin se on ihan okei. Luet juttuja nykyhetkestä ja kommentoit sellaisiin ketjuihin. Me muut joista historia ja siitä lukeminen on kivaa, luemme ja keskustelemme niistä sitten keskenämme. Jookos?
Molemmat isoisäni kuolivat 80 luvulla ja ehdin siis tuntea heidät. Eivät paljon puhuneet sodasta. Kumpikin oli taistellun Kangaksella ja joskus konjakeissa sanoivat että heräsivät edeleen painajaisiin, joissa toinen ukki oli jäämässä panssarivaunun alle ja toinen kuolemassa venäläisen vallatessa juoksuhautaa.
Olen itse syntynyt 70 luvun alussa ja myöhemmin kun itselle on tullut ikää lisää niin on tajunnut miten lähellä ne tapahtumat olivat. Kun synnyin, niin sodan loppumisestahan oli vain noin 25 vuotta aikaa. Oikeastaan aika jännää että eivät puhuneet sodasta mitään, vaan itsellä ainakin oli tunne että siitä on todella pitkä aika. Nyt kun olen itse yli noin 45, niin aika usein tulee mieleen ja puheeksi asioita, joista on jo 25 tai 30 vuotta aikaa, nehän ovat aika elävästikkin mielessä. Sodasta ei vaan ole silloin haluttu puhua.
Olen kurkkuani myöten täynnä näitä sotahorinoita, joita olen saanut kuunnella koko ikäni. Ehkäpä sitten kun itse olen vanha, saan olla sotajutuilta rauhassa?
Meillä ukki ei ikinä puhunut näistä asioista, vaikka muuten suulas mies olikin. Enkä itsekään arvannut lähteä kyselemään, kun ei tiedä, minkä reaktion olisi aiheuttanut.