Onko lestadiolaisilla tervehtimissääntöjä?
Olen asunut nyt useamman vuoden lestadiolaisten naapurina. Edelleenkään naapurin mies ei tervehdi minua eikä miestäni. Vaimo joskus kyllä. Sama homma kuulemma toisen, myös ei-lestadiolaisen naapurini kohdalla eli heitäkään ei tervehdi. Kertokaa rehellisesti liittyykö jotenkin siihen, ettemme ole lestadiolaisia vai onko vain sattunut huonotapainen naapuri? Kuulemma liittyy uskontoon, mutta en halua pelkästään kuulopuheisiin uskoa. Vielä olen jaksanut kettuillaksenikin tervehtiä, vaikken vastakaikua koskaan saa:)
Kommentit (24)
Totta kai se liittyy uskontoon. Naapurisi ovat kasvaneet uskomaan, että sinä menet Helvettiin. Eikä tämä ole mikään metafora, vaan ihan kirjaimellisesti sinä heidän oppiensa mukaan kärtsäät ikuisessa tulessa forevör, koska olet syntinen (taivaaseen eivät pääse muut kuin lestadiolaiset, ei siis myöskään esmes Paavi). Sitä on vaikea muistaa, kun näkee koulutettuja ja sivistyneen oloisia lestadiolaisia, jokta ovat kasvaneet ihan yhtä kiinni älykännyköihinsä kuin kaikki muutkin ja joiden lapsilla on päällä pelkkää poppia ja metsolaa, mut niin se vain on. Sen huomaa juuri noissa pienissä asioissa, varautuneisuudessa, väkinäisessä vuorovaikutuksessa tai siinä että ei haluta olla missään tekemisissä, ei edes tervehtiä.
No missähän päin mahdatte asua? :D
Kyllä me ainaki täällä meidän kaupungissa tervehditään naapureita, vaik ei olekaan lestadiolaisia. Ja kun muutin kerrostaloon niin moikkaan lähes jokaista naapuria joka samassa rapussa asuu.
Eikä toki kaikki halua "vieraita" tervehtiäkään, ainakin tässä mun rapussa on ainakin 2 perhettä, jotka ei moikkaa vaikka samaan aikaan oltais hississä. :D
Riippuu ihan sis ihmisestä, mutta ei se kyllä todellakaan ole kiellettyä moikkailla ja jutella naapureille (tai muillekkaan ei-lestadiolaisille).
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:59"]Totta kai se liittyy uskontoon. Naapurisi ovat kasvaneet uskomaan, että sinä menet Helvettiin. Eikä tämä ole mikään metafora, vaan ihan kirjaimellisesti sinä heidän oppiensa mukaan kärtsäät ikuisessa tulessa forevör, koska olet syntinen (taivaaseen eivät pääse muut kuin lestadiolaiset, ei siis myöskään esmes Paavi). Sitä on vaikea muistaa, kun näkee koulutettuja ja sivistyneen oloisia lestadiolaisia, jokta ovat kasvaneet ihan yhtä kiinni älykännyköihinsä kuin kaikki muutkin ja joiden lapsilla on päällä pelkkää poppia ja metsolaa, mut niin se vain on. Sen huomaa juuri noissa pienissä asioissa, varautuneisuudessa, väkinäisessä vuorovaikutuksessa tai siinä että ei haluta olla missään tekemisissä, ei edes tervehtiä.
[/quote]
Phehe, taas niin puutaheinää koko kommentti. :D
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:59"]No missähän päin mahdatte asua? :D
Kyllä me ainaki täällä meidän kaupungissa tervehditään naapureita, vaik ei olekaan lestadiolaisia. Ja kun muutin kerrostaloon niin moikkaan lähes jokaista naapuria joka samassa rapussa asuu.
Eikä toki kaikki halua "vieraita" tervehtiäkään, ainakin tässä mun rapussa on ainakin 2 perhettä, jotka ei moikkaa vaikka samaan aikaan oltais hississä. :D
Riippuu ihan sis ihmisestä, mutta ei se kyllä todellakaan ole kiellettyä moikkailla ja jutella naapureille (tai muillekkaan ei-lestadiolaisille).
[/quote]
Pienemmällä paikkakunnalla, ei kaupungin sykkeessä eli liian paljon ei naapureita luulisi olevan tervehdittäväksi :D Kiva kuulla, ettei välttämättä liity tosiaan uskoon, vaan naapurin ukon mölöyteen sitten. Ärsyttää kyllä siltikin tietysti. "Kyliltä" vaan kuulin tuon, mitä edeltäväkin kirjoitti, eli emme ole kuulemma tervehtimisen arvoisia.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:04"][quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 21:59"]No missähän päin mahdatte asua? :D
Kyllä me ainaki täällä meidän kaupungissa tervehditään naapureita, vaik ei olekaan lestadiolaisia. Ja kun muutin kerrostaloon niin moikkaan lähes jokaista naapuria joka samassa rapussa asuu.
Eikä toki kaikki halua "vieraita" tervehtiäkään, ainakin tässä mun rapussa on ainakin 2 perhettä, jotka ei moikkaa vaikka samaan aikaan oltais hississä. :D
Riippuu ihan sis ihmisestä, mutta ei se kyllä todellakaan ole kiellettyä moikkailla ja jutella naapureille (tai muillekkaan ei-lestadiolaisille).
[/quote]
Pienemmällä paikkakunnalla, ei kaupungin sykkeessä eli liian paljon ei naapureita luulisi olevan tervehdittäväksi :D Kiva kuulla, ettei välttämättä liity tosiaan uskoon, vaan naapurin ukon mölöyteen sitten. Ärsyttää kyllä siltikin tietysti. "Kyliltä" vaan kuulin tuon, mitä edeltäväkin kirjoitti, eli emme ole kuulemma tervehtimisen arvoisia.
[/quote]
Äh. Ap siis tämä.
Vanhoillislestat hylkää lapsensakin, jos nämä hylkäävät uskonsa, miksi siis vaivautuisivat tervehtimään ei-uskovia naapureita.Nyt on sitten kenenkään lestan turha tulla jauhamaan paskaa, tiedän, että näin on.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:07"]Vanhoillislestat hylkää lapsensakin, jos nämä hylkäävät uskonsa, miksi siis vaivautuisivat tervehtimään ei-uskovia naapureita.Nyt on sitten kenenkään lestan turha tulla jauhamaan paskaa, tiedän, että näin on.
[/quote] :)

tiedän yhden tapauksen---> kaikki tekee näin
En ole ikinä kuullutkaan. Kyllä mua ainakin kaikki tuntemani lestadiolaiset moikkaavat. Omistan jopa hyvön ystävänkin joka on lestadiolainen. Kyllä on kyse jostain muusta
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:07"]Vanhoillislestat hylkää lapsensakin, jos nämä hylkäävät uskonsa, miksi siis vaivautuisivat tervehtimään ei-uskovia naapureita.Nyt on sitten kenenkään lestan turha tulla jauhamaan paskaa, tiedän, että näin on.
[/quote] nimenomaan, sinä ateisti tiedät paremmin kuin se joka on liikkeesä mukana nimenomaa juuri näin
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:07"]Vanhoillislestat hylkää lapsensakin, jos nämä hylkäävät uskonsa, miksi siis vaivautuisivat tervehtimään ei-uskovia naapureita.Nyt on sitten kenenkään lestan turha tulla jauhamaan paskaa, tiedän, että näin on.
[/quote]
Juupajuu taas. Meidän 12 lapsisessa perheessä on 2 kieltänyt uskonsa. Ja ei todellakaan ole hylätty tai hylheksitty. Samat ihmisethän siinä on, se mitää haluaa elämältä on muuttunut. En täällä meidän kunnassa tiedä kun yhden perheen, jossa uskonsa kieltänyt lapsi sai "porttikiellon" kotiinsa väliaikasesti. Syynä oli se, että joi kotona alkoholia ja kävi perheen isän kimppuun, talossa oli kuitenki pieniä lapsia, joten siksi toimivat näin. Parin pv:n päästä poika palasi nöyränä kotiin, ja hyvissä väleissä ovat edelleen.
Itse olen huomannut, että ihminen joka kieltää uskon alkaa jostain syystä välttelemään muita lestadiolaisia. Esim kaupassa jos törmää niin ei tervehdi tai mumisee epäselvästi lattiaan tervehdyksensä. Varmaan siitä kääntävät asian niinpäin, että heitä hyljeksitään, vaikka itse toimivat välttelevästi. Tiedä sitten.
Myönnän häpeäkseni, että tosiaan ekana tuli mieleen itsellänikin uskonto, etenkin kun sitä "totena" tuolla puhutaan. Uskon kyllä oikeastikin, että saattaapi naapurini olla vain yksinkertaisesti huonotapainen, vaikka lestadiolainen onkin ;) Rasittaa vain, kun olisi kiva täällä maalla pysähtyä niiden harvojen naapureiden kanssa juttelemaankin.
Mä kai oon lähes päivittäin tekemisissä vapaa seurakuntaan kuuluvien naapurien kanssa, monesti ikkunastakin vilkutan, ku menevät ohi :) ja tervehdin naapureita ja kaikkia vastaantulijoitakin, se kun on tällä pienellä paikkakunnalla tapana. Kyllä meille opetetaan, että kun me eletään täällä maailmassa, ni otetaan toiset ihmiset vakaumuksesta tai elämänkatsomuksesta huolimatta huomioon, tervehditään ja pyritään elämään sovussa.
T.vanhoillislestadiolainen
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:25"]Mä kai oon lähes päivittäin tekemisissä vapaa seurakuntaan kuuluvien naapurien kanssa, monesti ikkunastakin vilkutan, ku menevät ohi :) ja tervehdin naapureita ja kaikkia vastaantulijoitakin, se kun on tällä pienellä paikkakunnalla tapana. Kyllä meille opetetaan, että kun me eletään täällä maailmassa, ni otetaan toiset ihmiset vakaumuksesta tai elämänkatsomuksesta huolimatta huomioon, tervehditään ja pyritään elämään sovussa.
T.vanhoillislestadiolainen
[/quote]
Oispa tosiaan huippua, jos me kaikki muistettaisi tämä :) Vaikka myönnän, että ahdistaa vähän, jos toinen osapuoli vakaasti uskoo, että mun kuuluu mennä Helvettiin, vaikka kuinna mukava oisin :/
Huikkaapa niille seuraavankerran että Jumalan terve!
No en TOSIAANKAAN usko että liittyy uskontoon. Kyllä mua ainaki ovat tervehtineet. Itse kyllä yhtä"naapurinmuijaa" välttelen kun puhuisi tuntitolkulla eikä anna toiselle sananvuoroa ollenkaan. Lisäks kiroilee ihan hirveästi. Uskovaisena ihmisenä (en siis ole lesta enkä mikään muukaan mutta uskossa olen) en jaksais tuota kiroilua kuunnella enkä sitä kun haukkuu muita ihmisiä koko ajan. Vaikka empä usko että häntä jaksais moni "ei uskovainenkaan".
[quote author="Vierailija" time="18.02.2015 klo 22:07"]Vanhoillislestat hylkää lapsensakin, jos nämä hylkäävät uskonsa, miksi siis vaivautuisivat tervehtimään ei-uskovia naapureita.Nyt on sitten kenenkään lestan turha tulla jauhamaan paskaa, tiedän, että näin on.
[/quote]
Ehdottomasti. Mutta itsepä olet ateisti, ja satun tietämään että kaikki ateistit ampuu ihmisiä ja sen jälkeen syö ne elävältä, minkä jälkeen ulostaa tämän kaiken jotta voi syödä sen uudelleen. Tämä on fakta ateisteista, turha väittää vastaan!
Aika nihkeästi nuo lesta naapurit tervehtii
Kyllä he sinua saisivat tervehtiä. Ei käsittääkseni liity uskontoon.