Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten selvitä kohtukuolemasta?

Vierailija
17.02.2015 |

Minulla on ollut koko raskauden ajan epätodellisuuden tunne ja tunne ettei kaikki mene hyvin. Tiesin että olen raskaana, raskaus jatkuu mutta lasta en tule saamaan syliin. Ja nyt tämä on sitten edessä. On tyhjä olo, en jotenkin uskonutkaan saavani lapsen ja välttelin raskaudesta puhumista. Mutta silti kaipaus on kova.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
17.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kauheaa :( Etsi jostain vertaistukea. Lämmin halaus.

Vierailija
2/4 |
17.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hae vertaistukea, käpy ry tai tuntematon enkeli. On varmaan muitakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
17.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosiaan etsi jostain joku samaa kokenut ja käy aihetta käsittelevillä sivuilla. Täällä voi saada todella kauheita kommentteja. Ei paras sivu purkaa pahaa oloaan.

Vierailija
4/4 |
17.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surun kanssa oppii elämään. Pikkuhiljaa.
Siihen ei ole oikotietä, pitää vain surra, tuntea, ja opetella lopulta hyväksymään kuollut lapsi osaksi omaa elämäntarinaa.

Minun vauvani kuoli kohtuuni aivan viimeisillä viikoilla. Vauva oli terve, kuten olin minäkin.
Silti itsekkin koin koko raskauden outoa oloa, etten saa tätä vauvaa, ei tule vauvaa. Olo oli, jopa niin voimakas, etten pystynyt tekemään mitään hankintoja vauvalle.
Kerkesin hetken tuntea toivoa viimeisillä viikoilla, kun vauva oli ultrissa aina terve ja vilkas.
Mutta toivo ei kestänyt kauaa, muutama päivä ja makasin sairaalanpedillä ja lääkäri toteaa sammuneen sydämen.
Pelko on tuota ennakkoaavistusta kohtaan jäänyt. En tiedä mistä se kumpusi, mutta helpommaksi se aavistus ei menetystä tehnyt.

Tästä on nyt vuosia aikaa ja voin sanoa pystyväni elämään ihan normaalia elämää. Suru on läsnä ikuisesti, mutta se ei enää piinaa, vaan on osana elämää.