Millaista muiden pikkulapsi perheiden arki?
Täällä herätys joka aamu 5.00, käyn suihkussa, meikkaan, keitän kahvin, herätän lapsen 6.00 ja aamutoimet hänellekin ja tarhaan lähdetään 6.45 jossa ollaan 7.00 perillä.
Kipitän junaan tarhalta ja asemalta kävelen vielä töihin jossa olen 8-16, kotona vähän ennen 17 jonka jälkeen laitetaan ruokaa, syödään, ulkoilutan koiran, leikin lapsen kanssa ja sitten taas iltapesut ja laosi nukkumaan 20.00
Klo 20-22 teen koulutehtäviä koska opiselen työn ohessa, samalla selailen välillä facea ja avta.
Haluaisin keretä harrastamaan mutta nyt ei kerkeä millään, viikonloput kyllä liikun lenkkeilen ja salilla mutta ei 2pvää viikossa auta pysymään edes kunnossa.
Mietin nyt tosissani että tätäkö haluan, jatkuvaa kiirettä eikä omaa aikaa juuri ollenkaan, toiveena olisi vaikkapa 6h työpäivä, liksasta viis mutta tätä tahtia en kohta enää jaksa, onneksi koulua on vain tämä vuosi jäljellä jonka jälkeen tahti toiv. Helpottaa..
Kommentit (12)
Huh, kiireiseltä kuulostaa.
Meillä vähän eri rytmi. Herään itse noin klo 9, meikkaan ja syön aamupalan. Herätän lapsen klo 9.30, sitten hänelle aamutoimet ja aamupala. Monesti lähdetään käymään jossain aamupäivällä, vaikka ostoksilla tai kaverilla kylässä. Kotiin tullaan viimeistään klo 14, jolloin syödään ja laitan lapsen päiväunille. Lapsi herää noin klo 16.30. Ruokailu on noin klo 17, ja sitten illalla lapsi leikkii iskän ja minun kanssa, tehdään kotihommia jne. Lapsi syö iltapalan klo 20.30 ja menee nukkumaan klo 21.30.
Mulla löysää, 2 ja 4 v lapset ja töissä 50 %. Tosin vain isompi puolipäivä ryhmässä joten lasten hoitojärjestelyt aika säätöä. Ehdin liikkua, tavata kavereita ja olen silti paljon lastenkin kanssa. Heräillään n 7.30-8, liikkellä ollaan vasta kympin jälkeen kun lapsi on iltapäiväryhmässä. Lapset nukkumaan jo 19-19.30 joten illallakin jää omaa aikaa paljon.
Mutta raha ei sitten taas ole mihinkään, enkä osaa päättää menisinkö kokopäivätöihin jo ensi vuonna jolloin jäisi rahaa shoppailuun ja matkusteluun ( jos aikaa riittäisi) mutta lapsilla olisi pitkät hoitopäivät vai jatkaisinkö köyhää mutta leppoisaa slow elämää.
Isompi jo kyselee koska me lähdetään lentokoneella johonkin ja luettelee paikkoja joihin haluaisi. Kun kaikki kaveritkin matkustelee, asutaan yhdellä Helsingin keskustan kalleimmista alueista.
Ehkä vielä yhden vuoden köyhäilen, sitten pieninkin olisi jo 4 kun menee kokopäivähoitoon...
Olen täysipäiväinen opiskelija, elämä on leppoisaa harjoittelujen ulkopuolella. Pääsen hakemaan lapset hoidosta yleensä kolmen maissa, joten illalla on aikaa tehdä asioita ja jaksaa harrastaakin. Vaikka opiskeluaika on taloudellisesti niukkaa aikaa, niin muuten on mukava opiskella nyt kun lapset ovat pieniä, koska opinnot joustavat. Lapsilla on hoitopäiviä 15/kk, joten vapaapäiviä on paljon.
Herätys 0610, töihinlähtö 0650. Mies herättää lapset seitsemältä ja vie päiväkotiin puoli kahdeksaksi, kun se aukeaa. Mies hakee lapset neljän jälkeen (pääsee töistä kolmelta, hän tekee kuusituntista päivää, koska muuten arki olisi tosi vaikeaa). Minä pääsen yleensä 16-17 maissa, kotona 17-18 maissa. Päivällinen, pyykkiä, muuta hommaa. Lapset nukkumaan kahdeksalta, sitten opiskelen 2 tuntia ja menen nukkumaan kymmeneltä. En ehdi leikkiä lasten kanssa kuin viikonloppuisin enkä harrasta mitään. Helpotusta ei oleluvassa, vaan toukokuusta alkaen työpäivät pitenevät noin tunnilla.
Meillä arki vielä kovin toisenlainen kun lapsi kotihoidossa. Sitten kun palaan töihin, teen osa-aikaista juuri siksi, että arki sujuisi edes vähän leppoisammin.
Sinun tapauksessa kävisin suihkussa iltaisin ja kevyt nopea meikki.
Teetkö ruokaa etukäteen pakkaseen?
Liikunnan suhteen ajattelen että nyt teen edes vähän ja aktiivisemman liikkumisen aika tulee vaikka viiden vuoden päästä. Aika kuluu nopeasti.
Jos käyt lenkillä ja salilla vkl ja arkisin näet lastasi klo 16-20 josta osa vielä kotihommia niin milloin näkisit sitten lastasi jos vielä harrastaisit lisää?
Ei se ainainen kunnon kohotus ole tärkeää. Kaksi kertaa viikossa riittää ylläpitoon.
Herätään yhdessä lapsen kanssa samassa sängyssä 07-08 aikaan, pilkon banaanin ja puolikkaan leivän lapselle, keitän kahvia ja käyn röökillä, selailen puhelinta ja vien lapsen aamukylpyyn. 09-10 maissa mennään kerhoon/kylään/kauppaan mihin nyt huvittaakin, viim 12 kotiin herättämään mies ja lapselle lounas ja lapsi nukkumaan viim 13. Klo 14 mies lähtee töihin minä löhöän kunnes lapsi herää viim 14.30, välipala, siivousta, leikkimistä, puuhailua, jos jaksaa niin uudestaan ulos, 16,30 maissa ruuan tekoon 17.00 ruokailu, leikkiä ja siivoilua tai ulkoilua miten nyt huvittaa, joskus kavereita kylään, 19.30 pojalle iltapuuro ja 20.00 nukkumaan. Minä luen/pelaan/siivoan/syön noin 22 asti ja mies tulee 4 aikoihin yöllä töistä kotiin. :)
Tiivistä aamuja! Lapsi saa päiväkodissa aamupalan, kotona pikaiset aamupisut, hammaspesut, vaatteet päälle ja menoksi. Meillä menee tuohon yhden lapsen kanssa 20 min. Ja omat aamutoimesi kestävät myös älyttömän kauan. Kyllä puolessa tunnissa ehtii peseytyä, meikata ja syödä aamupalan. Kaikki vaatteet ja tavarat laitat illalla valmiiksi. Saat heti tunnin lisäaikaa!
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 21:00"]Täällä herätys joka aamu 5.00, käyn suihkussa, meikkaan, keitän kahvin, herätän lapsen 6.00 ja aamutoimet hänellekin ja tarhaan lähdetään 6.45 jossa ollaan 7.00 perillä.
Kipitän junaan tarhalta ja asemalta kävelen vielä töihin jossa olen 8-16, kotona vähän ennen 17 jonka jälkeen laitetaan ruokaa, syödään, ulkoilutan koiran, leikin lapsen kanssa ja sitten taas iltapesut ja laosi nukkumaan 20.00
Klo 20-22 teen koulutehtäviä koska opiselen työn ohessa, samalla selailen välillä facea ja avta.
Haluaisin keretä harrastamaan mutta nyt ei kerkeä millään, viikonloput kyllä liikun lenkkeilen ja salilla mutta ei 2pvää viikossa auta pysymään edes kunnossa.
Mietin nyt tosissani että tätäkö haluan, jatkuvaa kiirettä eikä omaa aikaa juuri ollenkaan, toiveena olisi vaikkapa 6h työpäivä, liksasta viis mutta tätä tahtia en kohta enää jaksa, onneksi koulua on vain tämä vuosi jäljellä jonka jälkeen tahti toiv. Helpottaa..
[/quote]. Aikanaan hoidin kotona lasta lähes 4 vuotiaaksi. Oli kivaa aikaa. Nyt 18 v.
Ai sinä et jaksa? Mutta lapsi jaksaa olla 10 tuntia päivässä päiväkodissa? Kamalaa :(