Kuvaile lapsesi urheiluharrastuksen ärsyttävimmät vanhemmat.
Kommentit (6)
Ei ole tullut vastaan juurikaan ärsyymtymistä herättäviä. Muutenkin ihmiset saavat olla monenlaisia puolestani. Se on kyllä ärsyttänyt joskus, jos vanhempi hirveäti valittaa, miten ras-kas-ta on olla mukana harrastuksessa tai kuljettaa. Kaksi tai kolme tällaista tilannetta on ollut kymmenen vuoden aikana.
Yksi yli-innokas isä. Hän notkuu harjoittelevan ryhmän lähellä vaikka seurassa on sovittu että valmentajille annetaan työ- ja lapsille treenirauha. Ryhmän liepeillä notkuessaan hän "kannustaa" lastaan huutamalla ohjeita ja neuvoja jotka ovat yleensä ristiriidassa valmentajan ohjeiden kanssa. Onhan se hyvä, että on kiinnostunut lapsensa harrastuksesta, mutta liika on liikaa ja ennen kaikkea lapsen kannalta tilanne on ikävä.
Minä olen varmasti ärsyttävä. Olen aina ihan pihalla lasteni harrastuksista, kuskaan lapsia, mutta teen töitä odotellessani, en ole kiinnostunut vapaaehtoisista talkoiluista, en jaksa tutustua uusiin ihmisiin.
Sama innokas isä myös kilpailuttaa lasta suunnilleen tuplasti sen määrän mikä sen ikäiselle olisi järkevä maksimimäärä. Okei, lapsi itse kilpailee mielellään mutta kuten sanottu liika on liikaa. Eikä lähialueilla kilpailu riitä, vaan kisojen perässä reissataan pitkin Suomea. Kivasti tappaa lapsen mielenkiinnon, kun kokee 10-vuotiaana kaiken, mitä tässä harrastuksessa voi harrastetasolla kokea.
4
Ne, jotka luistavat kaikista talkoohommista ja toimitsijatehtävistä.
Yksi äiti tuo lapsen tyttärensä harkkoihin ja siirtyy kauemmas istumaan, kaivaa kirjan laukustaan ja alkaa lukemaan. Ei ole pätkääkään kiinnostunut tyttärensä osaamisesta, onnistumisista tai taidoista. Joskus tytär huutaa äitiään katsomaan, niin äiti saattaa vilkaista ohimennen mitä tapahtuu tai ilmoittaa että "kohta, mä luen tän vaan ensin". Sama meno on matseissakin, äiti istuu lähes mielenosoituksellisesti kirja nenässä kiinni eikä seuraa peliä. Joskus alkuaikoina tein hänen kanssaan vähän tuttavuutta, niin hän sanoi ettei häntä kiinnosta itseään tämä harrastus, harrastuksen on päättänyt lapsen isä tyttären kanssa yhdessä.
Toden totta osaa myös kyllä kaikille sen näyttää ettei häntä kiinnosta, pahinta on että näyttää sen noinkin moukkamaisella tavalla myös lapselleen.