Täytän syksyllä 25 ja ahdistaa :(

ite täytän toukokuus 20.. hyi ku oon vanha

Itellänikin on ikäkriisi suunnilleen joka syntymäpäivän yhteydessä. Seuraavana mittariin 28. Kuitenkin olen vuosi vuodelta tyytyväisempi elämääni enkä yhtään kaipaa takaisin niitä vuosia, jotka ovat takana.

Eli mistä tämä ikäkriiseily oikein tulee?

Ei 25 oo vanha todellakaan! Itse opiskelen ja lähden vielä vaihtoonkin! En edes haluaisi olla kuin jotkut samanikäiset ystäväni lapset ja omakotitalo. Eiköhän ne kerkee vielä aikanaan hommata. Nyt nautitaan viel vapaudesta ja ekstempore elämästä ku voidaan ;)

Minäpä kerron teille totuuden näin vanhemman näkökulmasta:

Kun olette 52 v, te harmittelette sitä kun olette jo niin vanhoja että ei enää tässä iässä oikeastaan kannata...

Mutta 75-vuotiaina sitä, kun ette vielä silloin nuorempana vähän yli viisikymppisenä jo tehneet kaikkea mitä ette silloin enää, ja taas 98-vuotiaana kun olisi pitänyt silloin 20 vuotta sitten...

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:40"]Olin 25 kun sain neljännen lapseni, poikaa ja tyttöö, nyt kesällä täytin 26. On mies ollut 19v lähtien, talo, hienot autot, koulutus hommattuna ja töissäkin kerennyt olla pari vuotta. Kesämökkikin ja vene jne. Kaikki on saavutettu perheeseen liittyen mistä saattoi unelmoida.

Joten ei ahdistanut täyttää 26, vaikka tavallaan en voi kohta sanoa olevani nuori ja tottakaihan sitä olisi mieluiten nuori! ikä ja elämänkokemus opettaa, aikansa kutakin, ei tässä elämässä muuten olisi järkeä :)

Mutta tulevaisuuttaan on hyvä alkaa pohtia tosissaan jo yläasteella, sen takia kai sielläkin jo pohditaan minkälaisena näkee elämänsä 10v päästä, löysin muuten tälläisen lapun 7.luokalta ja asiat on niinkuin siinä lapussa.
[/quote]
Voi hellan lettas.

Ahdisti jonkun aikaa siinä 26-28 välissä kolmenkympin lähestyminen, kun jotenkin ajatteli, että kolmekymppinen mies saati päälle, ei saa parikymppistä piparia.

Nyt jo vanhempana naureskelen miten väärässä sitä voi nuorena ihminen olla ja murehtia turhista. Ihmetyttää vieläkin, nelikymppisenä, miten helppoa edelleen 20-30 vuotiaiden tyttöjen naurattaminen on... no onneksi varattuna ei tarvitse testata että riittäiskö se vetovoima siitä vielä pidemmälle.

Nyt jotenkin tuntuu, että joka ikä missä on on hyvä ikä. Tai elämä on kohdillaan, kroppa tietysti alkaa jo vähän oireilla, mistä syystä sen ottas mielellään sellasena kun se oli 25 vuotiaana. Muuten vanheneminen on oikeestaan ihan kivaa, kuhan siis elämän perusasiat on sillon nuoresta alkaen laittanu kohdilleen. Eli käyny koulut sillon, ku siihen oli aikaa ja energiaa, alottanu työnteon ja hakeutunut sopivaan duuniin, saanut upean perheen...

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:40"]

Olin 25 kun sain neljännen lapseni, poikaa ja tyttöö, nyt kesällä täytin 26. On mies ollut 19v lähtien, talo, hienot autot, koulutus hommattuna ja töissäkin kerennyt olla pari vuotta. Kesämökkikin ja vene jne. Kaikki on saavutettu perheeseen liittyen mistä saattoi unelmoida.

Joten ei ahdistanut täyttää 26, vaikka tavallaan en voi kohta sanoa olevani nuori ja tottakaihan sitä olisi mieluiten nuori! ikä ja elämänkokemus opettaa, aikansa kutakin, ei tässä elämässä muuten olisi järkeä :)

Mutta tulevaisuuttaan on hyvä alkaa pohtia tosissaan jo yläasteella, sen takia kai sielläkin jo pohditaan minkälaisena näkee elämänsä 10v päästä, löysin muuten tälläisen lapun 7.luokalta ja asiat on niinkuin siinä lapussa.

[/quote]

Mitä On Jne? Kiinnostaa. Siis talon, hienojen autojen (yli 2?), koulutuksen, lasten, työnteon, kesämökin JA veneen jälkeen tulee jne. Kerro lisää!

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:52"]

Ahdisti jonkun aikaa siinä 26-28 välissä kolmenkympin lähestyminen, kun jotenkin ajatteli, että kolmekymppinen mies saati päälle, ei saa parikymppistä piparia.

Nyt jo vanhempana naureskelen miten väärässä sitä voi nuorena ihminen olla ja murehtia turhista. Ihmetyttää vieläkin, nelikymppisenä, miten helppoa edelleen 20-30 vuotiaiden tyttöjen naurattaminen on... no onneksi varattuna ei tarvitse testata että riittäiskö se vetovoima siitä vielä pidemmälle.

Nyt jotenkin tuntuu, että joka ikä missä on on hyvä ikä. Tai elämä on kohdillaan, kroppa tietysti alkaa jo vähän oireilla, mistä syystä sen ottas mielellään sellasena kun se oli 25 vuotiaana. Muuten vanheneminen on oikeestaan ihan kivaa, kuhan siis elämän perusasiat on sillon nuoresta alkaen laittanu kohdilleen. Eli käyny koulut sillon, ku siihen oli aikaa ja energiaa, alottanu työnteon ja hakeutunut sopivaan duuniin, saanut upean perheen...

[/quote]

No mulla on nuo asiat järjestyksessä, mutta yhä enemmän olen pohtinut sitä, kannattiko todella käyttää parhaat vuotensa perselihasten vahvistamiseen yliopistolla ja typerien sääntöjen noudattamiseen. Nyt kun osaa jo ajatella omillakin aivoilla on vähän myöhäistä palata parikymppiseksi,jotta voisi jättää koulut välistä ja perheen hankkimatta. Omakotitalosta nyt onneksi pääsee varmaan halutessaan eroon, mutta lasten kanssa olet naimisissa hamaan hautaan asti. Ja kun ajat käy vaan ankeammiksi niin tuntuu joskus, että ei niille enää riitä perinnöksi 100k per nenä niin kuin itselle riitti. Ei se palkkaorjuus ihmiselle tyydytystä tuo, ei ainakaan minulle.

Kiitos tsemppaavista viesteistä, tuli parempi olo. Etenkin kun miettii ikäisiäni kavereita jotka vanhenee tässä kanssani :))) -ap

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:50"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:40"]Olin 25 kun sain neljännen lapseni, poikaa ja tyttöö, nyt kesällä täytin 26. On mies ollut 19v lähtien, talo, hienot autot, koulutus hommattuna ja töissäkin kerennyt olla pari vuotta. Kesämökkikin ja vene jne. Kaikki on saavutettu perheeseen liittyen mistä saattoi unelmoida. Joten ei ahdistanut täyttää 26, vaikka tavallaan en voi kohta sanoa olevani nuori ja tottakaihan sitä olisi mieluiten nuori! ikä ja elämänkokemus opettaa, aikansa kutakin, ei tässä elämässä muuten olisi järkeä :) Mutta tulevaisuuttaan on hyvä alkaa pohtia tosissaan jo yläasteella, sen takia kai sielläkin jo pohditaan minkälaisena näkee elämänsä 10v päästä, löysin muuten tälläisen lapun 7.luokalta ja asiat on niinkuin siinä lapussa. [/quote] Voi hellan lettas.

[/quote]

Mikäs tässä ihmisiä kismittää? Haluaisin mielenkiinnosta vain tietää? 

Mies on hyvin toimeentuleva, minua 6v vanhempi, niin sen takia on jo mahdollista tuo kaikki materia. Lapsista ollaan vaa onneksi oltu samaa mieltä, että noin monta ja pienellä ikäerolla. 

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:03"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:50"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:40"]Olin 25 kun sain neljännen lapseni, poikaa ja tyttöö, nyt kesällä täytin 26. On mies ollut 19v lähtien, talo, hienot autot, koulutus hommattuna ja töissäkin kerennyt olla pari vuotta. Kesämökkikin ja vene jne. Kaikki on saavutettu perheeseen liittyen mistä saattoi unelmoida. Joten ei ahdistanut täyttää 26, vaikka tavallaan en voi kohta sanoa olevani nuori ja tottakaihan sitä olisi mieluiten nuori! ikä ja elämänkokemus opettaa, aikansa kutakin, ei tässä elämässä muuten olisi järkeä :) Mutta tulevaisuuttaan on hyvä alkaa pohtia tosissaan jo yläasteella, sen takia kai sielläkin jo pohditaan minkälaisena näkee elämänsä 10v päästä, löysin muuten tälläisen lapun 7.luokalta ja asiat on niinkuin siinä lapussa. [/quote] Voi hellan lettas.

[/quote]

Mikäs tässä ihmisiä kismittää? Haluaisin mielenkiinnosta vain tietää? 

Mies on hyvin toimeentuleva, minua 6v vanhempi, niin sen takia on jo mahdollista tuo kaikki materia. Lapsista ollaan vaa onneksi oltu samaa mieltä, että noin monta ja pienellä ikäerolla. 

[/quote]

sä olet hoitanut asias niin ettet sä kerkiä elämääs miettiäkään ennen kuin nelikymppisenä kun lapsilta taas aikaa jää :) Se on yksi tapa välttää kriisit.

25 on tosi nuori! Nauti nuoruudestasi, äläkä angstaa. Kymmenen vuoden päästä murehdit sitä, kuinka nuori kaksvitosena olitkaan. Olet käytännössä samaa ikäluokkaa kuin ne 20-23-vuotiaat!

Tämähän on elämän parasta aikaa. Mä oon elänyt jo villin nuoruuden ja on ihana poikaystävä. Ei ole kiire muuttaa yhteen, eikä muutenkaan "hötkyillä". Kutkutta mahanpohjassa, kun mietin kaikkia paikkoja minne haluan matkustaa rinkka selässä. Vielä kerkee vaikka mitä, ei ole kiire minnekään.

Olen vasta 47 v ja vielä odottelen ensimmäistä ikäkriisiäni. Se tulee kun/jos joutaa..

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:52"]

Ahdisti jonkun aikaa siinä 26-28 välissä kolmenkympin lähestyminen, kun jotenkin ajatteli, että kolmekymppinen mies saati päälle, ei saa parikymppistä piparia.

Nyt jo vanhempana naureskelen miten väärässä sitä voi nuorena ihminen olla ja murehtia turhista. Ihmetyttää vieläkin, nelikymppisenä, miten helppoa edelleen 20-30 vuotiaiden tyttöjen naurattaminen on... no onneksi varattuna ei tarvitse testata että riittäiskö se vetovoima siitä vielä pidemmälle.

Nyt jotenkin tuntuu, että joka ikä missä on on hyvä ikä. Tai elämä on kohdillaan, kroppa tietysti alkaa jo vähän oireilla, mistä syystä sen ottas mielellään sellasena kun se oli 25 vuotiaana. Muuten vanheneminen on oikeestaan ihan kivaa, kuhan siis elämän perusasiat on sillon nuoresta alkaen laittanu kohdilleen. Eli käyny koulut sillon, ku siihen oli aikaa ja energiaa, alottanu työnteon ja hakeutunut sopivaan duuniin, saanut upean perheen...

[/quote]

No mulla on nuo asiat järjestyksessä, mutta yhä enemmän olen pohtinut sitä, kannattiko todella käyttää parhaat vuotensa perselihasten vahvistamiseen yliopistolla ja typerien sääntöjen noudattamiseen. Nyt kun osaa jo ajatella omillakin aivoilla on vähän myöhäistä palata parikymppiseksi,jotta voisi jättää koulut välistä ja perheen hankkimatta. Omakotitalosta nyt onneksi pääsee varmaan halutessaan eroon, mutta lasten kanssa olet naimisissa hamaan hautaan asti. Ja kun ajat käy vaan ankeammiksi niin tuntuu joskus, että ei niille enää riitä perinnöksi 100k per nenä niin kuin itselle riitti. Ei se palkkaorjuus ihmiselle tyydytystä tuo, ei ainakaan minulle.

[/quote]

Eihän elämää voi täysin suunnitella, etkä voi elää niin että lapsille pitää ansaita joku tietty summa. Tai voit toki, mutta ei se takaa sitä että ne silläkään pärjää, tai edes että käyttävät sen järkevästi. Sama omassa elämässä... jos tuntuu että maailma kutsuu, niin lapset vaan rakkaudella isoiksi ja sitten omakotitalot myyntiin ja eikun reissuun.

Näin me ainakin tehdään. Korkeakoulututkinnosta ja duunipaikasta huolimatta niin itekin ollaan ajateltu juuri niin, että ei se ole se elämän päätepiste ja tarkotus. Nyt tehdään koulutuksen mukasta kohtuupalkkasta duunia, jotta saadaan lainat maksettua ja lapset kasvatettua, sen jälkeen sit mietitään vaikka muuttoa Floridaan. Tai jonnekin muualle. Tai jotain muuta mikä kiinnostaa sillon. Voihan olla, että taas sillon kiinnostaakin taas se kotielämä.

Jokatapauksessa ne muksut on vaan hetken siinä elämässä mukana, sitten niillä alkaa oma elämä eikä koskaan saa takas niitä aikoja kun ne oli lapsuuden kodista ja susta riippuvaisia. Siitä kandee nauttia niinkauan kun voi, eikä ainoostaan elää koko ajan viis tai kymmenen vuotta edellä kaikkea ja haaveilla vaan tulevasta.

Ehkä sun perseen vahvistaminen sai sulle aikaan pyöreän kauniin perseen, jota sun kumppani arvostaa? Tai ehkä sait sitä kautta työn, jolla maksat perheen elättämistä?

Ehkä jos opiskelit jotain muinaisugrilaista paikallista sivujoenhaaran alkuperäismurretta, eikä sillä tutkinnolla duuneja ole irronnut, niin sitten mietityttää että miksi piti lähteä sellaseen? Mutta se on just sitä, että koittaa järjestelmällisesti laittaa niitä palikoita pinon jo nuoresta.

Joko koulutus jolla saa töitä, tai sitten antautuu täysin intohimoilleen ja harrastuksilleen, ja ymmärtää että niillä todennäköisesti ei elä. Että sitten leipä pitää hankkia hanttihommilla, joita on ehkä satunnaisesti. Ja sillon taas omakotitalot ja farmarivolvot jää yleensä kaukaseksi haaveeksi. Mutta sit taas toisaalta tekee juuri sitä elämässä, mistä eniten nauttii. . . reppureissa vaikka 10 vuotta. Tai 40 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:00"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:40"]

Olin 25 kun sain neljännen lapseni, poikaa ja tyttöö, nyt kesällä täytin 26. On mies ollut 19v lähtien, talo, hienot autot, koulutus hommattuna ja töissäkin kerennyt olla pari vuotta. Kesämökkikin ja vene jne. Kaikki on saavutettu perheeseen liittyen mistä saattoi unelmoida.

Joten ei ahdistanut täyttää 26, vaikka tavallaan en voi kohta sanoa olevani nuori ja tottakaihan sitä olisi mieluiten nuori! ikä ja elämänkokemus opettaa, aikansa kutakin, ei tässä elämässä muuten olisi järkeä :)

Mutta tulevaisuuttaan on hyvä alkaa pohtia tosissaan jo yläasteella, sen takia kai sielläkin jo pohditaan minkälaisena näkee elämänsä 10v päästä, löysin muuten tälläisen lapun 7.luokalta ja asiat on niinkuin siinä lapussa.

[/quote]

Mitä On Jne? Kiinnostaa. Siis talon, hienojen autojen (yli 2?), koulutuksen, lasten, työnteon, kesämökin JA veneen jälkeen tulee jne. Kerro lisää!

[/quote]

No siis lasten sukupuolet meni toiveiden mukaan, tuli esikoispoika ja että tyttökin on, terveitä ovat. Omat autot joo, no sitten on uusi moottorikelkka ja mönkijä miehellä, ja vanhin poika sai oman pikkumönkijän. Mies on se elämäni ensirakkaus, romanttista! Saan olla kotona niin kauan kuin haluan lasten kanssa. Mitäpä sitä enempää vois pyytää.

Mä täytin jo syksyllä 25. Kyllähän se ahistaa vähän, ja etenkin kun en oikeen oo tyytyväinen elämäntilanteeseeni ja vuodet vaan vierii. Mutta kaikille se ikä karttuu. Se ei kenenkää elämässä oo sen pitempi se ikä jossain parinkympin tienoilla, ja se aika on tosi lyhyt. Ihan turhaa sitä rassaa sinänsä itseään, sillä elämässä on niin paljon muitakin kausia elettevänä, joihin mahtuu niin hyviä jaä huonoja aikoja. Ei elämä pääty 25 ikävuoden jälkeen. Onhan sitä jatkossa ongelmissa, jos jo 25 kokee, että parhaat vuodet on eletty.

Olen kolmekymppinen ja harmittaa kun vietin nuoruuteni ehkä 23-vuotiaasta lähtien harmitellen miten vanha olen ja miten kaikki on kohta ohi. Nyt yritän pitää mielessä, ettei kolmekymppinen (tai nelikymppinenkään) ole vielä hirveän vanha, vaan olen vielä hyvässä kunnossa kaikin puolin ja voin nauttia elämästä kuten nuoremmatkin.

25-vuotias kerkee opiskella vaikka kolme ammattia vielä jos nii tahtoo

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:18"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 16:00"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 15:40"]

Olin 25 kun sain neljännen lapseni, poikaa ja tyttöö, nyt kesällä täytin 26. On mies ollut 19v lähtien, talo, hienot autot, koulutus hommattuna ja töissäkin kerennyt olla pari vuotta. Kesämökkikin ja vene jne. Kaikki on saavutettu perheeseen liittyen mistä saattoi unelmoida.

Joten ei ahdistanut täyttää 26, vaikka tavallaan en voi kohta sanoa olevani nuori ja tottakaihan sitä olisi mieluiten nuori! ikä ja elämänkokemus opettaa, aikansa kutakin, ei tässä elämässä muuten olisi järkeä :)

Mutta tulevaisuuttaan on hyvä alkaa pohtia tosissaan jo yläasteella, sen takia kai sielläkin jo pohditaan minkälaisena näkee elämänsä 10v päästä, löysin muuten tälläisen lapun 7.luokalta ja asiat on niinkuin siinä lapussa.

[/quote]

Mitä On Jne? Kiinnostaa. Siis talon, hienojen autojen (yli 2?), koulutuksen, lasten, työnteon, kesämökin JA veneen jälkeen tulee jne. Kerro lisää!

[/quote]

No siis lasten sukupuolet meni toiveiden mukaan, tuli esikoispoika ja että tyttökin on, terveitä ovat. Omat autot joo, no sitten on uusi moottorikelkka ja mönkijä miehellä, ja vanhin poika sai oman pikkumönkijän. Mies on se elämäni ensirakkaus, romanttista! Saan olla kotona niin kauan kuin haluan lasten kanssa. Mitäpä sitä enempää vois pyytää.

[/quote]

Musta tää oli aika hauska tuohon mönkijään asti. Huhhuh, mitä unelmia sitä ihmisillä onkaan!