Lue keskustelun säännöt.
Ex haluaa pysyä kavereina, en pysty
16.12.2014 |
Tapailtiin vähän aikaa (noin kuukauden) ja päätin reilu viikko sitten lopettaa suhteen, koska en tuntenut oloani onnelliseksi. Miehellä sitoutumiskammo ja itselläni päinvastoin läheisriippuvaisuus. Ei siis hyvä yhdistelmä.
Hän haluaa pysyä ystävinä, minä taas en, sillä kaipaan häntä vain enemmän ja enemmän, jos olemme yhteydessä. En ymmärrä miksi hän haluaa pitää yhteyttä, ellei hänellä ole taka-ajatuksena se, että voisimme vielä harrastaa seksiä, ilman sitoutumista.
En saa häntä pois mielestäni. Olen katkera ja loukkaantunut hänelle siitä, että hän ei halunnut mitään sen vakavempaa, vaikka hän oli se, joka oli alunperin se innokkaampi osapuoli suhteen alussa ja jatkuvasti vakuutteli, että kuinka oikeasti välittää minusta jne.
Hän ei vain tunnu uskovan, että mun psyyke ei kestä meidän yhteydenpitoa. Poistin nyt hänen numeronsa, etten ainakaan itse ota häneen kontaktia... tuntuu, että tulen hulluksi. Mun sydän on niin hajalla. :(
Kommentit (23)
Haluaa pysyä ystävänäsi niin kauan että saa uuden naisen eli seksiä jostakin muualta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet tekee usein noin, että ollaanko silti ystäviä... näyttelevät vaan kohteliasta. Etpähän pääse sanomaan että olipas se sika. Toinen on kuitenkin tarjoutunut olemaan ystävä :) ei ne oikeesti mitään ystäviä halua olla, hyvässä lykyssä saavat vielä seksiä ennen kuin löytävät paremman.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 11:53"]
Ootko sä kirjottanut tästä ennenkin?
[/quote]
En ole tänne palstalle ennen kirjoitellut...
ap
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 11:50"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 11:37"]
Miehellä sitoutumiskammo ja itselläni päinvastoin läheisriippuvaisuus. Ei siis hyvä yhdistelmä.
[/quote]
Nimenomaan hyvä yhdistelmä. Vastakohtaiset ihmiset päätyvät yhteen juuri siksi, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Tuollaisessa suhteessa teillä on molemmilla täydellinen tilaisuus kasvaa ihmisinä yhdessä, toistenne tukemana. Tasapainottua noista ääripään ominaisuuksista kohti kultaista keskitietä. Ihan oikeasti!!
Miehen tulee tulla sitoutumiskammosta kohti kohtuullista sitoutumista ja sinun tulee tulla läheisriippuvaisuudesta kohti "normaalia" läheisyydentarvetta ja sitoutumista. Nimenomaan siksi olette päätyneet yhteen, että pystyisitte auttamaan toisianne tässä. Mutta se toki vaatii sitä, että molemmat haluavat muuttua ja löytää sen tasapainon ja olette valmiita tekemään töitä sen eteen.
Olen oikeasti ihan tosissani tämän asian kanssa, me olle mieheni kanssa TODELLA päinvastaisia monissa tuollaisissa asioissa (myös muissa siis, esim. toinen laiska, toinen yliahkera ja tunnollinen, toinen tosi sosiaalinen ja menevä ja toinen taas helposti yksin nurkkaan käpertyvä, toinen tosi tulinen ja helposti vihastuva luonne, toinen rauhallinen ja kiltti jne) ja olemme vaa tasapainottanneet toisiamme!! Molemmat olemme päässeet näistä ääripään ominaisuuksista pikkuhiljaa eroon ja löytäneet sellaisen hyvän keskitien, tasapainon. Helppoa ei ole ollut, mutta hetkeäkään en kadu.
[/quote]
En tiedä mitä tuohon sanoa. Tunnen käyväni läpi niin paljon kamalia tuntemuksia jouduttuani kokemaan oloni "hylätyksi". Minä haluaisin nähdä ja jutella joka päivä, hän ehkä kerran pari viikossa. Ei ole tottunut nukkumaan kenenkään vieressä jne. Pistin pelin poikki ja mies tuli vastaan siinä mielessä, että totesi sitten itsekin, että ei olisi kestänyt suhdetta itsekään, koska tunsi olonsa niin ahdistuneeksi.
ap
Ei sinun ole mikään velvollisuus pysyä kaverina. JOs kaverina pysyminen satuttaa sinua, niin älä ole kaverina. Ei ole mitään velvollisuutta eikä pakkoa. Itse en nuorena koskaan pystynyt suhteen jälkeen ystävyyteen, koska olin niin syvältä satutettu ja myös altis lankeamaan takaisin suhdekuvioon jos yritin.
Mutta vanhemmiten on helpottanut. Nyt olen viimeisimmän exäni kanssa suorastaan parhaat ystävät, eikä mitään kiusausta alkaa siitä kehitellä parisuhdetta tai edes seksisuhdetta enää. Enkä ole niin herkkis tunnepuolella enää, että jätetyksi tulemisen satuttaminen estäisi yhteydenpidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on käynyt samoin. Mun psyyke ei vaan kestä kaveruutta sellaisten kanssa, joista olisin toivonut enemmän.
mä olen sitten vaan selkeästi omassa päässäni päättänyt, että se on loppu. Molemmissa jutuissa mies olisi halunnut olla ystävä edelleen. Toisessa seurustelin ihan oikeesti pari vuotta ja toisessa oli sellaista ihastumista ja tapailua.
jos en olisi tehnyt sitä asiaa selväksi, niin vieläkin roikkuisin siinä ihmeellisessä tunteessa...tavallaan ihastuksensa ja toisaalta, ettei pääse irti. Siinä toisessa kerroin, etten vaan oikeesti pysty, että mun oman elämän kannalta on paras, että ei pidetä yhteyttä. Mä halusin eteenpäin. Tarkoitus ei ole tietty loukata, mut piti tehdä niin.
ja mä olen mennyt eteenpäin.
on erilaisia suhteita. Jotkut vaan on itsekkäästi jätettävä, että itse pääsee eteenpäin.
ehkä miehet pystyy helpommin. Olemaan kavereita...en tiedä. Kyllä jotkut naisetkin pystyy. Mäen en..
Tai sitten se on ihan persoonakysymys.
kyllä mäkin voin olla kaveri sellaisen kanssa, jonka kanssa ei ole ollut mitään säpinää.
Kuukauden tapailu ja tollanen draama? Toivottavasti et tule koskaan kokemaan avioeroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 14:40"]
Ei sinun ole mikään velvollisuus pysyä kaverina. JOs kaverina pysyminen satuttaa sinua, niin älä ole kaverina. Ei ole mitään velvollisuutta eikä pakkoa. Itse en nuorena koskaan pystynyt suhteen jälkeen ystävyyteen, koska olin niin syvältä satutettu ja myös altis lankeamaan takaisin suhdekuvioon jos yritin.
Mutta vanhemmiten on helpottanut. Nyt olen viimeisimmän exäni kanssa suorastaan parhaat ystävät, eikä mitään kiusausta alkaa siitä kehitellä parisuhdetta tai edes seksisuhdetta enää. Enkä ole niin herkkis tunnepuolella enää, että jätetyksi tulemisen satuttaminen estäisi yhteydenpidon.
[/quote]
Minä olen ennen kyennyt samaan, mutta se johtuu siitä, että olen ollut jättävä osapuoli, eikä mun puolelta ole koskaan mitenkään dramaattisen suuria tunteita näitä exiä kohtaan edes ollut.
Vaikka tälläkin kertaa olin jättävänä osapuolena, se kuitenkin johtui vain siitä, että tunsin itseni jatkuvasti torjutuksi. Eli periaatteessa olisin itse halunnut jatkaa, mutta mies oli etäinen ja ahdistunut (ei aina, mutta todella usein).
Meillä on todella vahva fyysinen vetovoima toisiamme kohtaan, tullaan hyvin juttuun ja kaikki muu sujuu hyvin, paitsi juuri tuo näkemys siitä, että miten paljon ollaan yhteydessä ja kuinka tiiviisti. Meillä molemmilla meni rutiinit sekaisin. En vain usko, että voidaan nähdä kavereina ilman, että ajauduttais petipuuhiin... enkä halua, että musta tulee hänen fuckbuddy ilman minkäänlaisia sitoumuksia.
ap
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 14:48"]
Kuukauden tapailu ja tollanen draama? Toivottavasti et tule koskaan kokemaan avioeroa.
[/quote]
Toivotaan, että en.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään sinun tarvitse olla häneen yhteydessä. Suhteenne on päättynyt ja voitte kumpikin etsiä itsellenne sopivan seurustelukumppanin.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 14:38"]
Tunnen käyväni läpi niin paljon kamalia tuntemuksia jouduttuani kokemaan oloni "hylätyksi".
[/quote]
Henkinen kasvu vaatii niiden kamalien tuntemusten kohtaamista. Niiden analysointia. En oikeasti sano näitä juttuja ilkeyttäni, nää on vaan faktoja. Pitää poistua mukavuusalueeltaan, jotta voi saavuttaa uusia hyviä asioita. Et koskaan pääse eroon läheisriippuvaisuudestasi, jos et kohtaa sitä ongelman ydintä rehellisesti. Ja se on nimenomaan helpointa toisen ihmisen kanssa, joka on halukas auttamaan sinua ja joka ei ole itse yhtä läheisriippuvainen (muuten ruokitte vain toistenne riippuvaisuuksia eikä kumpikaan pääse siitä eroon).
Mitä sinä pelkäät kun olette erossa? Miksi tunnet olosi hylätyksi? Pelkäätkö turhaan? Ettekö kuitenkin palaa aina takaisin yhteen esim. 2 päivän erossa olon jälkeen? Miksi et osaa/uskalla olla yksin? Nämä on vaikeita kysymyksiä, mutta ihan oikeasti tarpeellisia. Et voi elää koko loppuelämääsi niin, että olet riippuvainen jostain toisesta tuolla tavalla. Että rakennat onnesi ja onnellisuutesi jonkun toisen ihmisen varaan -koska kuten huomaat, se ei toimi ja se "onni" voidaan koska tahansa viedä sinulta tai murentaa sinulta. Sinun tulee oppia olemaan onnellinen itsesi kanssa, jotta voit olla aidosti onnellinen toisen kanssa.
Kun joutuu kohtaamaan nämä asiat omassa itsessään, niin se on vaikeeta, tuskallista ja ei sitä halua edes myöntää. Sitä asiaa itsessään, noita asioita ja ennenkaikkea niitä syitä, mistä tuollainen käytös johtuu. Mutta se on oikeesti tärkeetä, jos haluat olla henkisesti ehyt aikuinen. Jos sinulla on tai tulee olemaan lapsia, läheisriippuvaisena kohdistat riippuvaisuutesi lapsiin ja tukahdutat heidät -et tahallisesti, vaan alitajuntaisesti, koska sillä tavalla kompensoit sitä menettämisen ja yksin jäämisen pelkoasi.
Ihan oikeasti, en yhtään pahalla vaan sataprosenttisesti sydämeni pohjasta sinun ja läheisten ihmistesi parasta toivoen; kohtaa ongelmasi ja käsittele ne. Uskon, että sinulle voisi olla apua tästä kirjasta: http://www.tunnelukkosi.fi/
Tsemppiä ap. Ja muut samanlaisten asioiden kanssa kamppailevat. Ihan vilpittömästi toivon, että tätä ei pidetä vaan ilkeilynä ja vittuiluna. Mikä tahansa riippuvuus on henkistä ongelmakäyttäytymistä ja jos kohde olisi vaikka alkoholi, huumeet tai rahapelit, olisivat kaikki muutkin sitä mieltä, että ongelma pitää kohdata ja korjata! Mutta kun kyseessä on läheisriippuvuus, jota esiintyy yllättävän monella muullakin, ei ihmiset olekaan enää sitä mieltä, että se on ongelma joka pitäisi kohdata ja korjata -koska se ongelma löytyy itseltäkin eikä sitä halua itse myöntää.
Katsokaa rehellisesti itseenne. Olkaa rehellisiä itsellenne. Ja kasvakaa paremmiksi ihmisiksi -ei ketään muuta kuin itseänne varten. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 14:53"]
sinen vetovoima toisiamme kohtaan, tullaan hyvin juttuun ja kaikki muu sujuu hyvin, paitsi juuri tuo näkemys siitä, että miten paljon ollaan yhteydessä ja kuinka tiiviisti.
ap
[/quote]
Mielestäni tämä vain tukee tota ajatustani siitä, että te todellakin olette ihan tarkoituksella päätyneet yhteen, jotta voisitte molemmat auttaa toisianne kehittymään noista haittaavista ominaisuuksista pois. Jos te haluatte, te saatte tuon toimimaan. Mutta se vaatii työtä ja muutoksia ja ennenkaikkea HALUA muutokseen. Mielestäni kuulostatte superhyvältä parilta, joilla olisi mahtava voima yhdessä kasvaa ja tasapainottaa toisenne.
Minä oikeasti toivon, että saatte rohkeutta ja voimaa pysyä yhdessä ja kohdata nämä ongelmat pariskuntana. Ei ole olemassa mitään prinssi ja prinsessa oikeaa, jonka kanssa ei olisi mitään ongelmia. On olemassa vain prinssi ja prinsessa oikeita, jotka ovat oikeita nimenomaan siksi, että tuovat sinussa itsessäni esiin sellaisia puolia, joita sinun tulee kehittää!
Mä en osaa kutsua exäksi tollasia kuukauden tapailuja. Enkä haluaisi, että toinenkaan osapuoli niin tekee. Miten voi olla ex jos ei mitään kunnollista suhdetta edes kehittynyt tapailuastetta pidemmälle.:O Mua ällöttäis jos mua kutsuttaisiin eksänä pitkin kyliä kun on tapailtu lyhyt aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuukauden tapailu vielä oikeuta exän -titteliin. Exät on niitä joiden kanssa on oikeasti ollut parisuhde. Unohdat nyt vaan tämän tapailemasi miehen, niitä tulee vielä monia uusia, turha jäädä yhteen roikkumaan.
[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 10:20"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 14:38"]
Tunnen käyväni läpi niin paljon kamalia tuntemuksia jouduttuani kokemaan oloni "hylätyksi".
[/quote]
Henkinen kasvu vaatii niiden kamalien tuntemusten kohtaamista. Niiden analysointia. En oikeasti sano näitä juttuja ilkeyttäni, nää on vaan faktoja. Pitää poistua mukavuusalueeltaan, jotta voi saavuttaa uusia hyviä asioita. Et koskaan pääse eroon läheisriippuvaisuudestasi, jos et kohtaa sitä ongelman ydintä rehellisesti. Ja se on nimenomaan helpointa toisen ihmisen kanssa, joka on halukas auttamaan sinua ja joka ei ole itse yhtä läheisriippuvainen (muuten ruokitte vain toistenne riippuvaisuuksia eikä kumpikaan pääse siitä eroon).
Mitä sinä pelkäät kun olette erossa? Miksi tunnet olosi hylätyksi? Pelkäätkö turhaan? Ettekö kuitenkin palaa aina takaisin yhteen esim. 2 päivän erossa olon jälkeen? Miksi et osaa/uskalla olla yksin? Nämä on vaikeita kysymyksiä, mutta ihan oikeasti tarpeellisia. Et voi elää koko loppuelämääsi niin, että olet riippuvainen jostain toisesta tuolla tavalla. Että rakennat onnesi ja onnellisuutesi jonkun toisen ihmisen varaan -koska kuten huomaat, se ei toimi ja se "onni" voidaan koska tahansa viedä sinulta tai murentaa sinulta. Sinun tulee oppia olemaan onnellinen itsesi kanssa, jotta voit olla aidosti onnellinen toisen kanssa.
Kun joutuu kohtaamaan nämä asiat omassa itsessään, niin se on vaikeeta, tuskallista ja ei sitä halua edes myöntää. Sitä asiaa itsessään, noita asioita ja ennenkaikkea niitä syitä, mistä tuollainen käytös johtuu. Mutta se on oikeesti tärkeetä, jos haluat olla henkisesti ehyt aikuinen. Jos sinulla on tai tulee olemaan lapsia, läheisriippuvaisena kohdistat riippuvaisuutesi lapsiin ja tukahdutat heidät -et tahallisesti, vaan alitajuntaisesti, koska sillä tavalla kompensoit sitä menettämisen ja yksin jäämisen pelkoasi.
Ihan oikeasti, en yhtään pahalla vaan sataprosenttisesti sydämeni pohjasta sinun ja läheisten ihmistesi parasta toivoen; kohtaa ongelmasi ja käsittele ne. Uskon, että sinulle voisi olla apua tästä kirjasta: http://www.tunnelukkosi.fi/
Tsemppiä ap. Ja muut samanlaisten asioiden kanssa kamppailevat. Ihan vilpittömästi toivon, että tätä ei pidetä vaan ilkeilynä ja vittuiluna. Mikä tahansa riippuvuus on henkistä ongelmakäyttäytymistä ja jos kohde olisi vaikka alkoholi, huumeet tai rahapelit, olisivat kaikki muutkin sitä mieltä, että ongelma pitää kohdata ja korjata! Mutta kun kyseessä on läheisriippuvuus, jota esiintyy yllättävän monella muullakin, ei ihmiset olekaan enää sitä mieltä, että se on ongelma joka pitäisi kohdata ja korjata -koska se ongelma löytyy itseltäkin eikä sitä halua itse myöntää.
Katsokaa rehellisesti itseenne. Olkaa rehellisiä itsellenne. Ja kasvakaa paremmiksi ihmisiksi -ei ketään muuta kuin itseänne varten. :)
[/quote]
Hyvä kirjoitus! Kannanttaa lukea ap. :)
Jos teidän välillä on vahvaa kemia ja jutut nmenevät yksiin, niin tuo sitoutumis/riippuvuusongelmahan on voitettavissa.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 16:34"]
Ei tietenkään sinun tarvitse olla häneen yhteydessä. Suhteenne on päättynyt ja voitte kumpikin etsiä itsellenne sopivan seurustelukumppanin.
[/quote]
Olispa se noin helppoa. Ei taida kumpikaan olla valmiita mihinkään suhteeseen.
ap
Asia on tuore ja on ymmärrettävää, että sinusta tuntuu tuolta. Sitten jos vielä yli kymmenen vuoden päästäkään et vaihda normaalisti kuulumisia ja uhkut pateettista kaunaa, sitten et ole tasapainoinen etkä sinut elämäsi kanssa. Tällaista kirjoitan siksi, että itselläni on sellainen exä. Mutta sinun tunteesi ovat ihan normaaleja, älä huoli.
Aika helpottaa, usko pois. Pikkuhiljaa päivä kerrallaan. Nimimerkillä sama tilanne ja joka päivä parempi. :)
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 11:37"]
Miehellä sitoutumiskammo ja itselläni päinvastoin läheisriippuvaisuus. Ei siis hyvä yhdistelmä.
[/quote]
Nimenomaan hyvä yhdistelmä. Vastakohtaiset ihmiset päätyvät yhteen juuri siksi, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Tuollaisessa suhteessa teillä on molemmilla täydellinen tilaisuus kasvaa ihmisinä yhdessä, toistenne tukemana. Tasapainottua noista ääripään ominaisuuksista kohti kultaista keskitietä. Ihan oikeasti!!
Miehen tulee tulla sitoutumiskammosta kohti kohtuullista sitoutumista ja sinun tulee tulla läheisriippuvaisuudesta kohti "normaalia" läheisyydentarvetta ja sitoutumista. Nimenomaan siksi olette päätyneet yhteen, että pystyisitte auttamaan toisianne tässä. Mutta se toki vaatii sitä, että molemmat haluavat muuttua ja löytää sen tasapainon ja olette valmiita tekemään töitä sen eteen.
Olen oikeasti ihan tosissani tämän asian kanssa, me olle mieheni kanssa TODELLA päinvastaisia monissa tuollaisissa asioissa (myös muissa siis, esim. toinen laiska, toinen yliahkera ja tunnollinen, toinen tosi sosiaalinen ja menevä ja toinen taas helposti yksin nurkkaan käpertyvä, toinen tosi tulinen ja helposti vihastuva luonne, toinen rauhallinen ja kiltti jne) ja olemme vaa tasapainottanneet toisiamme!! Molemmat olemme päässeet näistä ääripään ominaisuuksista pikkuhiljaa eroon ja löytäneet sellaisen hyvän keskitien, tasapainon. Helppoa ei ole ollut, mutta hetkeäkään en kadu.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:16"]
Aika helpottaa, usko pois. Pikkuhiljaa päivä kerrallaan. Nimimerkillä sama tilanne ja joka päivä parempi. :)
[/quote]
kiitos. <3
ap