Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Viiden vuoden parisuhdevankila

Vierailija
26.12.2014 |

Olin nuori, aivan täysin keskenkasvuinen kun tapasin itseäni vanhemman miehen. Rakastuin oikopäätä ja aiemmin en ole tuntenut ketään kohtaan mitään sellaista, joten ajattelin että tässä on minun elämäni mies. Puolen vuoden päästä mies muuttui. Antoi ymmärtää että kaikki oli minun vika kun huonosti meni ja minä uskoin. Yritin paikata parhaani mukaan ja olla mieliksi. Mies kohteli julmasti ja juoksi milloin missäkin piittaamatta minusta. Itse kertoi minulle että oli pussannut exäänsä baarissa. Se särki minun sydämen, mutta annoin anteeksi. Myöhemmin sain tietää että mies oli harrastanut seksiä parin muunkin entisen kanssa puoli vuotta aiemmin kun seurusteltiin. Mies osasi puhua itsensä taas viattomaksi. Palattiin yhteen. Erottiin taas muiden naisten tullessa kuvioihin ja erottiin. Lopulta palattiin yhteen ja kaikki meni todella hyvin kaksi vuotta. Kunnes tämä päivä koitti. Hermostuin baarissa kun herra keskusteli puoli tuntia yhden exänsä kanssa jonka kanssa oli pettänyt minua aiemmin. Ajattelin että kuulumiset saa vaihtaa mutta kun keskustelu venyi hermo loppui.  Vasta kotona puhuin asiasta ja yritin olla hermostumatta , mutta kun mies nakkeli vain niskojaan eikä kuunnellut ja puhui päälle, meni hermot. Otin miehen poskista kiinni molemmin puolin ja puristin melko lujaa ja nostin hänen leukaansa jotta voisin katsoa samalla silmiin kun puhun, eikä mies voisi olla kuuntelematta. Heti tartuttuani miehen poskista, miehen silmät löivät tulta ja hän alkoi huutaa ja tarttui minua kurkusta kiinni, kuristi ja nakkasi sängylle mahalleni. Painoi niskasta vasten sänkyä ja huusi.

 

Olen ihan sekaisin koko asiasta. En olisi ikinä uskonut hänen käyvän naisen päälle, sillä hän on aina puhunut että viimeinen asia mitä ymmärtää on väkivalta. En uskonut että edes provosoimalla saisi häntä käymään minun kimppuun. 

Mies meni sohvalle nukkumaan ja menin tunnin päästä herättämään häntä jotta tulisi sänkyyn edes kun anoppi herää pian. Annoin myös mahdollisuuden pyytää anteeksi. Ei pyytänyt. Sain vain Haistattelua ja "nukkumista". Otin poskista taas kiinni hellemmin jotta mies keskittyisi. Saman tien taas kurkusta kiinni. Sanoin ääni kähisten että tajuatko mitä sinä teet. Vastaus oli haukkumista vain. Puristin lujempaa häntä poskista ja hän kuristi lujempaa. 

Tulin yksin sänkyyn ja pää on sekaisin. Mies jäi sohvalle. En tiedä mitä tehdä. Apua.

Kommentit (34)

Vierailija
1/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä järkeä on haastaa riitaa humalaisen kanssa ja mennä vielä herättämään? Oikein kerjäsit tuota lisää. Tietenkään ketään ei saa kuristaa ja varmaan jatkaa kun kerran makuun pääsi. Olethan ap jo lähtenyt pois sieltä? Kerro edes että oletko hengissä!

Vierailija
2/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse kerjäät turpaasi. Miten niin et tiedä, mitä tehdä? Mitä nyt kaikki täysijärkiset tekevät huonossa suhteessa ollessaan. Olet ollut naiivi ja nuori lähtiessäsi suhteeseen, mutta ota nyt vähän vastuuta omasta elämästäsi. Ei se mies muuten ole koskaan sinua edes rakastanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
4/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde meneen. Meillä se oli enemmän henkistä väkivaltaa vaikka pari kertaa turpaankin sain. Roikuin, yritin puhua, annoin mahdollisuuksia. Ihan kuten sinäkin, lopulta elin ns. kusi sukassa. Yritin miellyyttää mutta ei sekään riittänyt.

Nyt olen tavannut miehen joka on valmis tekemään kaikkensa jotta mulla on hyvä olla.

Älä pelkää yksin jäämistä. Pakkaa tavarasi jo tänään ja lähde. Usko minua, tuo mitä sinulla nyt on ei ole rakkautta.

Haluaisin auttaa sinua mutta en tiedä miten. Halit joka tapauksessa :)

Vierailija
5/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 04:28"]

En ole masokisi. Lähinnä rakastunut väärään ihmiseen ja pelkään eron murtavan minut, sillä mies on itsessään jonkin tasoinen narsisti ja tekee minun elämästä helvettiä..

[/quote]

Jos se on oikeasti narsisti, niin se saa tyydytystä vain siitä, että reagoit jollain tapaa. Jos käyttäydyt kuin hän olisi ilmaa, niin kyllä se lopettaa. Aikaa voi mennä vuosia, mutta ei se jaksa perässä roikkua, jos ei sinusta mitään irti saa. Tosin et vaikuta kovin vahvalta ja anteeksi vaan, järkevältä ihmiseltä. Laittomuudet taas voi antaa poliisin hoidettavaksi, mutta tuo totaalinen huomiotta jättäminen on se paras keino.

Jos taas mies on normaali, mutta "pelkkä" paska, niin siitä pääsee ihan helposti eroon. Sinä itse päätät eron jälkeen mitä elämässäsi tapahtuu ja ketä siihen kuuluu.

Vierailija
6/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 04:28"]

En ole masokisi. Lähinnä rakastunut väärään ihmiseen ja pelkään eron murtavan minut, sillä mies on itsessään jonkin tasoinen narsisti ja tekee minun elämästä helvettiä..

[/quote]

 

Kysy itseltäsi miksi olet rakastunut ihmiseen joka kohtelee sinua näin huonosti ja jos määrittelisit objektiivisesti aidon rakkauden, olisiko se muka tätä? Rakasta itseäsi nyt enemmän ja äläkä jää narsistin likasangoksi. Narsisti ei muutu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se ole rakkautta, jos lyödään. Se on läheisriippuvuuttaa. Kumpikin roikkuu epätoivoisesti jossain unelmassa, mistä ei ole. Jos joutuu hakatuksi....niin ei olle rakkautta se, että jää hakattavaksi. Se on sitä, että luulee rakastavansa ja luulee pelastavansa maailman uhrautumalla hakattavaksi. Ja luulee, että hakkaavaa pitää ymmärtää siten ja ettei se hakkaajaksi siitä jotenkin pelastuisi.

hakaaja ei pelastu sillä, että toinen alistuu. Se voi pelastua sillä, että toinen lähtee...että hakaajallekin jää mahdollisuus muuttua. Se ei voi muuttua siinä tilassa, missä mitään muutosta ei tapahdu...ne kuviot vaan jatkuu ja jatkuu...

 

ainoa tapa auttaa itseään ja auttaa sitä hakaajaa on mennä hoitoon tai häipyä.

Sinun pitää itse osata pelastaa itsesi. Hakkaaja osaa pelastaa itse itsensä.

 

hae apua. Sinulle on hyvää olemassa.

jokianen ihminen ansaitsee hyvän kohtelun. Se on perusoikeus.

hae itsellesi apua. Aloita sillä.

väkivaltaan liittyviä sivustoja tai vertaisryhmä.

naisten kartanossa on myös ryhmiä.

etesi itsellesi apua. Se on paras apu myös puolisollesi.

 

tuollainen väkivaltainen tila ei muutu itsestään...jonkun pitää sitä uskaltaa muuttaa.

voimia sinulle. Olet arvokas.

Vierailija
8/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 04:29"]

Siis jos jätän hänet. En todellakaan pääsisi helpolla.

[/quote]

no, pääsetkö tuossa tilanteessa helpolla?

olette ajautuneet huonoon. Nyt pitää tehdä töitä. Mitä sitten, vaikka et pääsisin helpolla? Sinun elämästäsi on kyse.

älä jää jonkun alle omassa elämässäsi.

sinulle on oma. Hänellä on omansa.

te olette jakaneet jotain. Kaikkea ei tarvitse jakaa.

 

miksi pelkäät sitä, ettei olisi helppoa?

olet arvokas ja ymmärrät kyllä hakea apua. Halua itsellesi hyvä...vaikka se onni olisi työn takana, niin kyllä sitä kannattaa tavoitella..

"älä jää tuleen makaamaan".

toimi! Etsi elämääsi hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

2

Vierailija
10/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luonnehäiriöinen pelastaa aina oman nahkansa puhumalla. Voisin vaikka lyödä vetoa, että tuo mies väittää silmät kirkkaina ettei hän ole väkivaltainen vaan naisen oma käytös ajoi hänet tekemään mitä teki. Been there, done that. Eroon et pääse kuin viimeisen hädän hetkellä jos silloinkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

2

Vierailija
12/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/34 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

..

Vierailija
14/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No huhu. Ootko joku masokisti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika.

Vierailija
16/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole masokisi. Lähinnä rakastunut väärään ihmiseen ja pelkään eron murtavan minut, sillä mies on itsessään jonkin tasoinen narsisti ja tekee minun elämästä helvettiä..

Vierailija
17/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan kamala tilanne, sun pitäis päästä pois sieltä. Oon tosi väsynyt niin vaikea löytää mitään sanoja mutta nyt sun pitäis miettiä omaa itseäsi ja hankkia apua. Halaus!

Vierailija
18/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis jos jätän hänet. En todellakaan pääsisi helpolla.

Vierailija
19/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä sä poskista puristat? Purista palleista :D

Vierailija
20/34 |
26.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina heilutellaan sitä narsistikorttia. Narsismi on vakava luonnehäiriö ja aika harvinainen. Jokainen meistä on itsekeskeinen jossain määrin ja joissakin asioissa, kaikilla on narsistisia piirteitä. Jos väittää olevansa suhteessa "narsistin" kanssa, saako silloin omat mokansa ja väärät tekonsa anteeksi?

Suhteenne kuulostaa surkealta: sinä roikut miehessä, joka ei ole sitoutunut suhteeseen. Mielestäni tuollaista kurjuutta ei ole mitään syytä jatkaa. Elämässä voi olla monta "ainoaa oikeaa" eikä parisuhde ole mikään elämässä onnistumisen sinetti tai todiste, johon on pakko pyrkiä tai josta on pakko pitää kiinni. 

Mahtoi olla kiva joulu anopilla kun joutui kuuntelemaan teidän riitelyänne. 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi viisi