Minun ei kohta uskota enää olevan raskaana
Kun rv 30 mahaa ei edelleenkään ole. Lääkärin ja neuvolan mukaan kaikki on ok, kohtu on vain taaksepäin kallistunut + pitkä selkä. Ärsyttävää, kun perhevalmennuksessa ja äitiysjumpparyhmässä kaikki vuorotellen kyselevät, että oletkos sinä nyt ihan varma, että olet raskaana. Taitavat pitää vähän pimahtaneena ja ajattelevat, että ei-raskaana oleva nainen jostain syystä haluaa käydä äitiysjumpassa ja uskotella olevansa raskaana.
Kommentit (3)
Voi te onnelliset. Itselleni on tullut kauhea maha kaikissa raskauksissa.
Tuo on jotenkin käsittämätöntä, mutta olkaa onnellisia ei tule sitten pahoja venymiäkään. Minä olen toista ääripäätä, kahdeksannen viikon jälkeen pitää siirtyä normifarkuista äitiysmalliin ja puolessa välissä kysytään joko sä kohta synnytät. Mahani on venymisistä ihan ruttuinen kuin vanhalla mummolla, ylimääräistä nahkaa eikä korjattua saa kuin kirurginveitsellä.
Ei minullakaan tullut koko raskauden aikana mahaa tähän normikokoiseen runkooni. Laitoksella näytin vain syöneeni vähän liikaa, eli pienen pieni pömppis..