Pois pyyhkiytyneet lapsuusmuistot.
Olen 25-vuotias, enkä juuri muista lapsuudestani äidin osalta mitään todellista rakkautta. Jonkun on ehkä vaikea ymmärtää tällaista, onhan äiti yleensä todella tärkeä lapselleen. En ikinä saanut olla äitini sylissä, eikä äiti sanonut koskaan rakastavansa minua. Kerran muistan kaatuneeni suihkussa pienenä. Isä oli silloin kotona ja äiti otti silloin syliin pyyhkeeseen käärittynä olohuoneen sohvalla. Muistan miten oudolta tuo syli tuntui. Ikään kuin kulissiksi isälle, äiti olisi halunnut näyttää. Samaten äidillä on aina ollut tapana vähätellä tekemisiäni, joku muu on aina tehnyt paremmin kaikki. Hän antaa tavarani pois. Joulun juhlissa minulla oli pienet ja rumat vaatteet, muiden äidit olivat pukeneet lapsena kauniisti. Äiti on aina ollut myös hyvin mustasukkainen minun ja isän väleistä. Arvostan isääni todella ja isä arvostaa minua. Äiti yrittääkin mustamaalata minua isälle aina, kun pystyy. Jos joskus erehdyn sanomaan äidille esimerkiksi puhelimessa "vastaan", itkee hän isälleni, että kuinka kauhea tytär oli häntä (äitiäni) kohtaan. Vaikka olisin sanonut asiallisesti mielipiteen.
Muistan myös miten äiti usein pelotteli lapsuudessa minua. Esimerkkinä "äkkiä nukkumaan, tai miehen karvainen käsi tulee sängyn alta ja vie pois".
Nyt olen saanut oman lapsen ja romahdin synnytyksen jälkeen. (Nyt asiat kunnossa minun oman perheen osalta). Äiti oli "auttamassa" meillä heti lapseni syntymän jälkeen. Vaikka hän enimmäkseen sai oloni vaan ahdistuneemmaksi. Nyt veljelleni syntyi lapsi ja äiti tietää mistä naruista vetää. Hän tarkoituksella muistuttaa, kuinka olin epäonnistunut heti lapseni syntymän jälkeen (koin voimakkaana baby bluesin). Kellään muulla samanlaista äitiä tai yhtä julmaa? Kysy mitä vaan.
Kommentit (38)
Kuulostaa lähes minun elämältäni. Lapsuuden traumojen tonkiminen on rankkaa, mutta jaksan, kun ajattelen sitä, että joskus olen vahva ihminen eivätkä lapsuuden hyväksikäyttökokemukset vaivaa jokapäiväistä elämää. Minullakin on nykyään etäiset välit äitiini, ja olen onnellinen että olen pystynyt työntämään häntä kauemmas, niin karulta kuin se kuulostaakin. Välillä tulee kausia, jolloin tuntuu siltä että voisi luovuttaa, mutta en halua antaa hyväksikäyttäjäni voittaa. Hän ei pysty minua kokonaan rikkomaan.
Itsellänikin on huonot välit vanhempiini ja varsinkin äitini on ollut etäinen.
Kun itse sain lapsen, niin samalla alkoi oma henkinen kasvu aikuiseksi. Tänä syksynä sain lopulta terveydenhuollon kautta apua, ja nyt käyn säännöllisesti psykologille puhumassa asioista. Puhuminen on tehnyt todella hyvää :)
Minulla on 2 lasta ja tavoitteena on kasvattaa ne ihan eritavalla kuin vanhempani! Haluan, että lapset saavat tuntea, että he ovat tärkeitä ja rakkaita sekä myös heidän mielipiteitä kuunnellaan :)
Kerran siskoni, joks on minua 10 v nuorempi sanoi, että olen ollut hänelle enemmän äiti, kuin meidän oikea äiti. Se tunnustus lämmitti sydäntäni :)
Ap, luepa aiheesta narsistinen äiti. Voit löytää aika samanlaisia tarinoita.
Suosittelen etäisyyden pitämistä äitiisi.
Omani samanlainen, joten ymmärrän hyvin mistä kerrot. Voimia!
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 14:35"]
Mullakin tulee sekunnin välähdyksiä lapsuuden pahuuksista ja ne pahimmat ovatkin vaikeasti muistettavia. Häpeä ja pelko on suuri.
[/quote]
ymmärrän. Mutta muista ja ymmärrä, että ne asiat eivät ole sinun vikasi. Sinä olet ollut uhri. Se häpeä kuuluu niille, jotka tekivät sinua kohtaan väärin.
erilaisa terapioita ja vertaisryhmä toivon, että haet ja löydetä. Tämä myös hänelle, joka kokee äitiyden liian rankaksi.
paras olisi käydä läpi ja käsitellä traumat jossain tuen kanssa.
millainen tuki sitten sopii...ratkaisukeskeinen, hahmoterapia, psykodynaaminen, kognitiivinen tai joiksi ryhmä tai aloittako vaikka al anonista. Apua joakatapauksessa hakekaa. Joistain on hyötyä,ja pääsette eteenpäin.
Uhrin asemasta vaikuttajaksi on omanlaisensa tie. Uskallusta ja voimia. Muistakaa, ei ole teidän vika hyväksikäyttö. Hyväksikäyttäjä olisi voinut toimia toisin ja suojella, nyt onkin käyttänyt toisen pelon ja luottamuksen väärin.
vaikka on häpeä olo hyväksikäytetyille, niin sitten kun saat sanaisan jollekin sanottua, niin senhelpottaa tai muuttaa muotoaan,ja sitten voit toisessakin tilanteessa puhua. Ja ehkä tulee päivä, ettei tarvitse miinoihin. Mutta hae apua. Ja kuten huomaatte...ette ole yksin. On erilaisia väärin kohdeltuja. Muista, että sinussa on voimaa. Nyt se syyllisyys sitoo sitä voimaa ja siksi masentaa.
olet hieno ja arvokas.
Mua auttaa aina tietää jos koen että mulle on tehty väärin, että joku toinen on samaa mieltä.Tai että asia objektiivisesti on myös niin eikä vain kuvitelmaani.
Mä voin sanoa sulle että kertomasi perusteella äitisi ON kauhea ja käyttäytyy todella väärin. Mulle on myös tärkeää ettei kukaan vaadi antamaan anteeksi jos ilkeä ihminen ei edes anteeksi ole pyytänyt tai ei näe itsessään vikaa. Hyvä että menet terapiaan. Siellä varmaan osataan auttaa miten selvitä sen vihan kanssa kun äiti ei vaan millään myönnä olleensa hirviö.
On se äitisuhde sen verran tärkeä, että terapia auttaa varmasti, kun äiti ei ole sellainen, mitä äidin pitäisi olla.
Kiitos tsempeistä kaikille! Jaksamista myös muille saman rankkojen asioiden kanssa painiville!
Ei minulla ole siskoa, nuorempi veli ja minä ollaan perheen lapset.
Ap
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 00:13"]
Kiitos sinulle, että luit elämästäni. Joskus tekisi mieli huutaa nämä asiat maailmalle. Onneksi paikkakunnallani oon saanu hyvin apua psykpolilta. Siellä kuljen. Äitiin yritän pitää vähemmän yhteyttä. Olen siinä onnistunutkin. Ap
[/quote]
Sun pitää päästä oikeaan terapiaa. Psykopolilta ei saa terapiaa, pelkkää keskusteluapua. Mene ykistyiselle psykoterapeutille. Rankkoja juttuja olet saanut kokea. Voimia.
Tekeekö terapeutti ls- ilmoituksen, jos äidillä on ollut vaikea lapsuus, huono suhde omaan äitiin, tai jos on jotain lapsuusiän traumoja. Siis tekeekö terapeutti ilmoituksen, jos hänen asiakkaalla /potilaalla on ollut lapsena vaikeaa tms. Ja nykyään omia lapsia ja tai raskaana
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 14:12"]Tekeekö terapeutti ls- ilmoituksen, jos äidillä on ollut vaikea lapsuus, huono suhde omaan äitiin, tai jos on jotain lapsuusiän traumoja. Siis tekeekö terapeutti ilmoituksen, jos hänen asiakkaalla /potilaalla on ollut lapsena vaikeaa tms. Ja nykyään omia lapsia ja tai raskaana
[/quote]
Ei. Eihän traumaattinen lapsuus tee ihmisestä kykenemätöntä hyvään vanhemmuuteen.
Tuntuu pahalta. Otan osaa. Osaat ainakin olla erilainen omalle lapsellesi:)