Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Käytännön keinoja selvitä uskottomuudesta?

19.05.2008 |

Mieheni jäi muutama kuukausi sitten kiinni rakkausviestien lähettelystä kollegansa kanssa. Tuolloin jo arvasin ettei kyse ollut ollut pelkästään platonisesta suhteesta mutta koska molemmat osapuolet systemaattisesti kielsivät että suhteeseen olisi liittynyt seksiä jollain tasolla halusin sen uskoakin. Eilen kuitenkin molemmat lopulta paljastivat että seksiä on ollut muutamia kertoja, meidän kotona, meidän sängyssä. Suhde on ollut ohi kuulemma jo siitä lähtien kun nuo viestit näin mutta salailu on saanut kriisin vain pahemmaksi (mies ollut todella ärtyisä ja kiukkuinen).



Tällä hetkellä fiilis on sama kuin silloin kun näin viestit ensimmäisen kerran. Tuntuu pahalta että samat kriisin vaiheet täytyy käydä nyt uudelleen alusta mutta toisaalta myös helpottavalta että enää ei ole salailua ja miehenikin käytös on muuttunut täysin päinvastaiseksi: hän on rakastava, erittäin pahoillaan, haluaa tukea eikä halua missään tapauksessa erota.



Itselläni pyörii ajatukset vain tämän asian ympärillä ja arki on todella vaikeaa. Olen keskustellut mieheni lisäksi myös toisen osapuolen kanssa sekä hänen miehensä kanssa (heidän aloitteestaan).



Nyt toivoisin muilta saman tilanteen läpi käyneiltä ihan käytännön vinkkejä siihen miten arjessa pääsee eteenpäin? Miten saan ajatukseni muualle ja jaksan päivissä?



Meillä on myös 5-vuotias lapsi ja hänen takiaa pitäisi arjessa jaksaa. Mietityttää myös miten kauan kannattaa yrittää ennen kuin kannattaa antaa periksi lapsen hyvinvoinnin takia?



Koti tuntuu nyt ahdistavalta paikalta, makuuhuoneeseen en pysty menemään saamatta kuvotusreaktiota. Pahimmalta tässä tuntuu se, että sen piti tapahtua meidän kodissa.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
02.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

olemme olleet pitkään mieheni kanssa yhdessä..alkuajolla mieheni jäi kiinni pettämisestä usean eri naisen kanssa..olin todella pettynyt ja surullinen..minua kuvotti miten monen naisen kanssa hän oli vehdannut ja osa oli myös minun kavereita kenen kanssa oli ollut.. rakastin miestäni niin paljon etten voinut ja osannut jättää häntä..kesti montavuotta ennenkuin osasin taas luottaa häneen..otin asian useesti puheeksi koska se satutti minua jokapäivä..mutta itse olin päätöksen tehnyt että haluan jatkaa hänen kanssaan..nyt meillä on lapsi ja kuvittelin että mieheni ei enään millään tavalla halua satuttaa minua..on luvannut ja katunut tekojaan..olimme kaveriporukkani kanssa ja mieheni kanssa juhlimassa ja huomasin siellä hänen koskettelevan ystävääni..hän jäi kiinni paikanpäällä koskemisesta..nyt monen vuoden jälkeen hän viitsi minulle taas näin vielä tehdä..nyt olen taas siinä tilanteessa että luottamus on 0. Hän katuu kuulma eikä tiedä mikä häneen tuli että alkoi häntä koskettelemaan,mutta minuun koskee taas valtavasti.en tiedä pääsenkö tästä enään yli ja onko mieheni aina humalassa tuollainen..voiko hän ikinä muuttua..sitä ei tiedä..mutta itse olen kanssa taas samassa tilanteessa miten päästä yli vai onko parempi että vaihdetaan eri osoiteeseeb=( en tiedä..eniten suututtaa tuo luottamus..puhuttu ollaan asioista itkun ja halauksien kanssa,mutta vaikea on päätös..kannattaa miettiä oliko tuo vain jotain hetken huumaa vai tuleeko se vielä toistumaan..keskustekaa paljon asioista ja miettikää mitä molemmat oikesti elämältä haluatte..yli ajan kanssa varmasti pääsee,mutta unohtaa et varmasti pysty..en minä ainakaan..tsemppiä ja voimia raskasta se varmasti on..

Vierailija
2/2 |
02.06.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja meillä kans sama että mieheni rakastaa minua,mutta miksi näin sitten tekee jos rakastaa..eihän tälläinen ihminen arvosta toista osapuolta..minusta tuntuu ainakin sille..ja hänestä itsestään tuntuu todella pahalle,mutta ei tiedä edes itse miksi niin tekee..onko tuo mikään selitys?? ja miksi heti selvinpäin katuu tekoaan mutta on valmis humalassa vaikka mihin..suututtaa=(en voi ymmärtää miksi hänen oli taas pakko pilata hyvä suhde kun olimme edellisen pettämisen yli päässeet..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kahdeksan