Perhekoti kiduttaa lapsia
Hei!
Olen perhekodissa kasvanut ja ajattelin avata kanssanne keskustelun. Olen kirjoittamassa kirjaa kokemuksistani, joten olisi hauskaa kuulla muitten kokemuksia tai käsityksiä perhekodissa asumisesta.
Omat kokemukseni pohjautuvat vuodesta 2009 eteenpäin, joilloin minut huostaanotettiin, päädyin päällisin puolin siistiin ja trendikkääseen perheeseen. Mutta aina kun vieraat ihmiset olivat kuliseista poistuneet, alkoi meidän sijoitettujen lasten helvetti. Seitsämän vuoden aikana koin niin vakavaa henkistäväkivaltaa, että joudun niitä vieläkin käsittelemään. Perhekoti on yksi suurinta liikevaihtoa tekevä alueellaa, ja useat ovat huomanneet yrityksen bisnes-hakuisuuden.
Tunnetteko paljonkin tämmöisiä perhekoteja ja vaietaanko niistä liikaa? Tulevassa kirjassani aion paljastaa kaiken, mitä minulle on tehty. Nämä kuvottavast teot ovat olleet niin pahoja, että mielestäni perhekoti täytyisi sulkea ja vanhemmat tuomita.
♥
Kommentit (30)
Niin ja itse työskentelen mt-ongelmaisten nuorten kanssa. Tiedän kyllä miten asiat muuttuvat, tässä tapauksessa ei ollut kyse siitä ja nykyään tuonne ei saa enää lapsia antaa.
Kerro nyt ap, miten laskusta 2014-2009 tulee vastaukseksi 7?
Sinut sijoitettiin perheeseen ja olit kuitenkin perhekodissa??
Ennen kuin alat kirjoittaa kirjaa selvitä faktat. Ero sijaisperheen ja perhekodin välillä. Mieti perusteet sijoitukselle ja sijoitusta edeltäneet tuet. Ennen kaikkea opettele laskemaan. On vaikea saada tarinaan uskottavuutta ellei ole huolellisesti perehtynyt aiheeseen.
Niin tuohan joka puhui pakkosyöttämisestä ja sanoi ettei ole oma kokemus ei ollut ap.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 19:35"]
Niin tuohan joka puhui pakkosyöttämisestä ja sanoi ettei ole oma kokemus ei ollut ap.
[/quote]
Juu en ollut ap, ja nämä olivat kaverini kokemuksia niinkuin ekassa viestissäni sanoin. Eli viestit 3,8,13,14 ja tämä. Ja tämä paikka tosiaan oli perhekoti, ei sijaiskoti.
Kaveri kertonut aikamoisia kauhukokemuksia perhekodista myös, sääliksi käy. Olivat alistaneet lapsia, jopa pikkuisia lapsia urakalla :/
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 14:18"]Kaveri kertonut aikamoisia kauhukokemuksia perhekodista myös, sääliksi käy. Olivat alistaneet lapsia, jopa pikkuisia lapsia urakalla :/
[/quote]
Hyi helvetti. Miksi tuollaista annetaan tapahtua?
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 14:18"]Kaveri kertonut aikamoisia kauhukokemuksia perhekodista myös, sääliksi käy. Olivat alistaneet lapsia, jopa pikkuisia lapsia urakalla :/
[/quote]
Miten?:(
Ennen lapsia kidutettiin laitoksissa. Nyt kun laitoksia suljetaan, ulkoistetaan laitospaikat perhekoteihin, vanhat käytänteet tuntuvat siirtyvän yksityissektorille.
http:/huostaanotettu.blogspot.fi/ Oma blogini. Asun just nyt perhekodissa. Jos haluat käyttää joitain postauksiani kirjassa, niin se on ok, kunhan se tapahtuu anonyyminä.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 09:20"]http:/huostaanotettu.blogspot.fi/ Oma blogini. Asun just nyt perhekodissa. Jos haluat käyttää joitain postauksiani kirjassa, niin se on ok, kunhan se tapahtuu anonyyminä.
[/quote]
Jonkun teinin lapsellisia angsteja kirjaan? Tuskinpa.
Miehelläni samoja kokemuksia, mutten viitsi niistä avautua, kun ei ole minun asiani. Kun ei pärjätä lasten kanssa otetaan väkivalta käyttöön. Kukaan ei uskonut vaan väitettiin keksityiksi. Pääsivät pois jossain vaiheessa. Väkivalta oli siis ihan lyömistä, kaulasta kiinniottamista ja muuta.
Faktat tiskiin.
Pahaa oloa ei kannata purkaa ns. julkisuuteen. Siitä ei hyvää seuraa.
Sen sijaan hoida itsesi kuntoon, hanki apua, selvitä selvitä selvitä todella mitä tapahtunut. Ennen sijoituksen, sen aikana FAKTAT ja sen jälkeen...
Perhekotilasten ja -nuorten ongelmana on usein se, että he ovat eläneet täysin säännöttömän lapsuuden bilogisten vanhempiensa kanssa. Lisäksi nämä pyrkivät kaikin tavoin saamaan lapsen takaisin itselleen (se 100 e kuussa lapsilisärahaa ei riitä huumeisiin, mutta sillä saa vähän viinaa) ja siksi sekoittavat tapaamisissa tämän mielen. Silloin kaikki perhekodissa tapahtuva muuttuu nuoren mielessä kauheaksi.
Tiedän tytön, joka väitti perhekodin isän käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen. Tyttö kertoi hyvin yksityiskohtaisesti, mitä oli tapahtunut. Ongelmaksi muodostui se, että kertomus oli yksi yhteen sen kanssa, mitä tytön isäpuoli oli hänelle tehnyt tytön ollessa noin 7v ikäinen. Tyttö itse uskoi vahvasti, että teko oli tapahtunut perhekodissa, vaikka isäpuoli oli aikanaan sen kuvannut ja siitä rangaistuksensa saanut.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 14:04"]Hei!
Tulevassa kirjassani aion paljastaa kaiken, mitä minulle on tehty. Nämä kuvottavast teot ovat olleet niin pahoja, että mielestäni perhekoti täytyisi sulkea ja vanhemmat tuomita.
[/quote]
Olet toivottavasti tehnyt kohtelusta asianmukaiset ilmoitukset viranomaisille etkä odota että asioihin puututaan mahdollisesti ilmestyvän kirjan perusteella.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 14:26"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 14:18"]Kaveri kertonut aikamoisia kauhukokemuksia perhekodista myös, sääliksi käy. Olivat alistaneet lapsia, jopa pikkuisia lapsia urakalla :/ [/quote] Miten?:(
[/quote]
No en kovin tarkkaan viitsi kertoa koska kokemus ei ole omani. Kuitenkin rangaistukset olivat nöyryyttäviä, lapsia syyteltiin kaikesta, ruokaa oli pakko syödä (jollei hyvällä niin pahalla), ruoka usein myös syömäkelvotonta (palanutta, suolalla pilattua..), rajattiin yhteyden pitoa ulkomaailmaan joka onnistui hienosti käymällä kotona koulua. :(
[/quote]
eli olet kuullut, et kokenut itse? Ymmärrätkö, ettei se silloin ole sama kuin totuus.
Työskentelen lasten kanssa ja tiedän, että normaalit perussäännöt "ruokaa on maistettava ja myös syötävä vähän" muuttuu kertomuksissa helposti pakkosyöttämiseksi kilokaupalla ja että syömäkelvottomaksi haukutta ruoka on ihan ok, ei ole vain sitä lapsen haluamaa ruokaa.
[/quote]
No tätä asiaa on käsitelty oikeudessakin. Ja ihan todella tapahtunut. Eikä kaverini ollut ainoa joka oli tästä kertomassa siellä.
Se että sinä työskentelet paikassa jossa kohdellaan hyvin lapsia, ei tarkoita että jokainen muu paikka on sellainen.
Pakkosyöttämistä oli tapahtunut väkivalloin ja sääntönä syödä kaikki mitä laitetaan nenän eteen. Tästä on jo aikaa yli kymmenen vuotta kyllä. Toivon hartaasti ettei vastaavia paikkoja ole enää. Valitettavasti tiedän hoitajana että vastaavia paikkoja kyllä on.