Se kuuluisa oma aika

Aion avautua, koittakaa kestää. 

Olen itse säännöllisessä toimistotyössä, mies tekee kolmivuoroa. Tämä on ihanteellinen rytmi lapsen kannalta, minä olen viikonloput kotona ja miehellä tulee vähintään yksi arkivapaa viikossa. Näinollen hoitopäiviä on suht vähän ja ne ovat lyhyitä (mies vie iltavuoroina myöhempään, minä taas hänen aamuvuoroinaan ja viimeisen yön jälkeen hakee aiemmin jne). 

Mutta. Välillä kiristää pipoa se, että voi mennä pitkään, ennenkuin vapaat mätsäävät niin, että saadaan vuorotellen nukkua pidempään. Edes puoli ysiin. Olen myös tosi kateellinen miehelle siitä, että hän saa iltavuoropäivinä muutaman tunnin omaa aikaa ennen töihin menoa. Ja siitä, että yövuorojen jälkeen hän saa nukkua ilman stressiä heräämisestä, koska minä haen ja hoidan lapsen kunnes hän herää. Mulle iltavuoropäivät ovat lähes yksinhuoltajuutta, no aamulla mies vie lapsen mun hoidettua aamutoimet (koska lapsi herää aikaisin ja mä olen jo hereillä), teen työpäivän ja haen lapsen, hoidetaan iltapäivä ja mennään nukkumaan.

Eihän tämä iso asia ole, perusasiat ovat kunnossa. Se vaan riepoo myös, että miehen veljet eivät (ilmeisesti) ymmärrä hänen vuorotyötään, aina tulee jotain talkoo- tai saunakutsuja, kun "sulla kerrankin osuu viikonlopulle vapaa". Joo, kattokaa, se on myös se meidän yhteinen vapaa.

Kiitos. Vertaistukea?