Tähtään AINA parisuhteeseen. Ja kun olen parisuhteessa...

...huomaan olevani stressaantuneempi, "kadottavani" jotain osia persoonallisuudestani, vittuunnun ja ärsyynnyn, kun en voi enää elää juuri tasan niin kuin olen sinkkuna elänyt... Esim. vapaapäivänä nukkuisin vaikka kolmeen asti iltapäivällä mutta poikaystävä saattaa olla tällainen "mahtavan tehokas" ihminen, joka komentaa ylös sängystä jo kymmenen
aikaan ja alkaa hoputtamaan päivän askareisiin. Jos ymmärrätte pointin. On siis erittäin vaikeaa löytää ihminen, jolla on samanlainen rytmi kuin itsellä. Ja suorastaan täysi MAHDOTTOMUUS löytää ihminen, joka ymmärtää kaikki sinun tapasi eikä koskaan kritisoi sinua niistä. Ja kaiken tämän tiedostaen tähtään silti aina siihen parisuhteeseen.

Vihaan sitä, miten monilla on periaate "katsoa saa, muttei koskea! :):):););)::):)" mitä vittua katselet jos sinulla on paras rakas siellä jossain odottelemassa. Vihaan sitä, että pitää runkata muille. Vihaan sitä, miten monilla on tietty muotti ihannekumppanille. Mitä vittua, miksei se oma kumppanisi ole ihanteesi??

Ja loppujen lopuksi on turhauttavaa tajuta, että parisuhteessa on kaksi erillistä ihmistä, joilla on omat ajatukset ja omat unelmat. "Meidän haaveemme" ja "meidän suunnitelmamme" eivät ikinä ole identtisiä. Aina löytyy joku, joka haluaa suht samoja asioita kuin sinä. Mutta ikinä et tule löytämään kopiota itsestäsi ja omista ajatuksistasi. Ihan paskaa.

Karma, älä rankaise minua, minä HALUAN seurustella sen erään miehen kanssa vielä jonain kauniina päivänä! Kaikesta huolimatta...