"Yllättävä" havainto ruokavaliosta
Hoitovapaalla rahat on tiukilla, sillä tulot ovat alle kolmasosa nettopalkkaan verrattuna. Siispä olenkin karsinut kaillempia raaka-aineita ruokavaliostani. Ennen söin maltillisesti ja melko terveellisesti, tosin aina olen myös karkkiakin syönyt. Painoni on raskauksia lukuunottamatta ollut normaali tai olen ollut hoikka. Synnytyksen jälkeen karistin kaikki raskauskilot noin 7 kuukaudessa.
Hoitovapaan alettua ruokavalioni muuttui rahapulan vuoksi hyvin yksipuoliseksi ja epäterveelliseksi: aamulla/aamupäivällä syön valtavan kulhollisen kaurapuuroa voisilmän kera ja jossain vaiheessa seuraavan kerran puolen päivän aikoihin muutaman kotitekoisen sämpylän voin tai Oivariinin kera. Sitten iltapäivällä pari sämpylää lisää teen kera. Joskus kuuden maissa illalla syön ison pasta-annoksen kasviskastikkeella ja illalla taas pari sämpylää. Juomana on pääosin vettä ja teetä. Kolmisen kertaa viikossa syön pasta-annoksen sijaan esim. kanaa kasvisten kera tai pihvin kasvisten kera.
Painoni on nyt parin kuukauden aikana noussut pari kiloa, kun olen alkanut skipata aterioita ja tyydyttänyt nälkäni pastalla ja sämpylöillä. Ainakin kohdalla vahvistui se käsitys, että leipä ja viljatuotteet lihottavat ja pysyäkseen hoikkana tarvitsee nimenomaan lihaa ja proteiinia. Leipää ja pastaa (vaikkakin täysjyväviljasta leivottua sämpylää ja täysjyväpastaa) syömällä olen lihonut melko nopeasti pari kiloa, vaikka muuten elämäntavat ovat ennallaan.
Kommentit (12)
Niinpä, ei ole mitään uutta tietoa :)
Eli kun syö epäterveellisesti niin lihoo? Oho, enpäs tiennyt
Mikä tuossa oli yllättävää?
Ja sanan "kera" hokeminen saa raivokäyrän nousemaan pilviin.
Siis pelkkää sämpylää ja pastaa.... Ei terveellistä, vaan yksipuolista. Lisäksi et kerro kasvisten ja marjojen kulutuksesta määrää. Ja verensokerisi pomppaa varmaan aika lailla jos syöt paljon nopeasti imeytyviä hh. lasku on yhtä nopea, samoin nälkä.
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 12:40"]
Mikä tuossa oli yllättävää?
Ja sanan "kera" hokeminen saa raivokäyrän nousemaan pilviin.
[/quote]
Ehkäpä kehnon ruokavalion takia myös aivotoimintani on heikentynyt, enkä edes huomaa hokemiani. :P Ei ollut tarkoitus käyttää ko. sanaa ihan joka toisessa lausessa sentään. :D
T. Ap
Mikset tee sosekeittoja? Porkkana/kaali/parsakaali/perunasosekeiton tekee edullisesti, joukkoon ruokakermaa ja vähän papuja. Ainekset maksavat vain euron, pari per keitto (pari litraa), keittoa syö viikon verran lounaaksi. Pakastan päiväannoksia ja syön vähän eri keittoja eri päivinä. Joukkoon lisään ripauksen Lidlin raejuustoa.
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 12:44"]
Siis pelkkää sämpylää ja pastaa.... Ei terveellistä, vaan yksipuolista. Lisäksi et kerro kasvisten ja marjojen kulutuksesta määrää. Ja verensokerisi pomppaa varmaan aika lailla jos syöt paljon nopeasti imeytyviä hh. lasku on yhtä nopea, samoin nälkä.
[/quote]
Totuus on, että syön pari kertaa viikossa kasviksia. En lainkaan marjoja (paitsi ehkä pari kertaa kuukaudessa). En edes syö leivän päällä juustoa tai leikkeleitä, kun en ehdi laittaa mitään kunnon leipiä itselleni. Toisaalta en edes pidä leikkeleistä muutenkaan. Ja sitten kun minulle tulee nälkä, saatan kärvistellä parikin tuntia nälissäni - en siis syö uutta hiilarihöttömättöä siinä tapauksessa, vaan vasta parin tunnin päästä. T. Ap
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 12:49"]
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 12:40"]
Mikä tuossa oli yllättävää?
Ja sanan "kera" hokeminen saa raivokäyrän nousemaan pilviin.
[/quote]
Ehkäpä kehnon ruokavalion takia myös aivotoimintani on heikentynyt, enkä edes huomaa hokemiani. :P Ei ollut tarkoitus käyttää ko. sanaa ihan joka toisessa lausessa sentään. :D
T. Ap
[/quote]
Ja vielä sellainen, että se nimenomaan ei ollut tavallaan yllättävää, siksi se sana olikin lainausmerkeissä. Toisaalta en ole omakohtaisesti kokenut (tai "demonnut") kyseistä jo ajat sitten kaikista mahdollisista medioista lukemaani ja kuulemaani itsestäänselvyyttä aiemmin. T. Ap
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 12:52"]
Mikset tee sosekeittoja? Porkkana/kaali/parsakaali/perunasosekeiton tekee edullisesti, joukkoon ruokakermaa ja vähän papuja. Ainekset maksavat vain euron, pari per keitto (pari litraa), keittoa syö viikon verran lounaaksi. Pakastan päiväannoksia ja syön vähän eri keittoja eri päivinä. Joukkoon lisään ripauksen Lidlin raejuustoa.
[/quote]
Kiitoksia erinomaisesta ideasta! :) Täytyy ottaakin tuo kokeiluun, sillä tuo voisi olla tosiaan nopeaa ja edullista ruokaa, kun tekee vaikkapa viikonloppuna viikon ruoat etukäteen. T. Ap
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 12:52"]
Mikset tee sosekeittoja? Porkkana/kaali/parsakaali/perunasosekeiton tekee edullisesti, joukkoon ruokakermaa ja vähän papuja. Ainekset maksavat vain euron, pari per keitto (pari litraa), keittoa syö viikon verran lounaaksi. Pakastan päiväannoksia ja syön vähän eri keittoja eri päivinä. Joukkoon lisään ripauksen Lidlin raejuustoa.
[/quote]
Ei sosekeittoon mitään ruokakermaa, vaan kermaa. Voitakin voi lisätä, rasvan kanssa vitamiinitkin imeytyy paremmin ja kylläisyyden tunne pysyy pitkään.
up