Oletteko koskaan ajatelleet tätä?
Raskaudenaikainen syöminen on nykyään hyvin tarkkaa, nainen ei juo vähääkään alkoholia, ei polta yhtään ainoaa tupakkaa (ainakaan hyvä äiti!), ei syö mitään missä on pellavansiemeniä, pästoroimatonta maitoa. Hän ei myöskään juo virvoitusjuomia joissa on makeutusaineita eikä varsinkaan syö liikaa salmiakkia tai lakritsia. Hän ottaa vauvansa terveyden tosissaan (eikä siinä ole mitään pahaa). Hän ei käy baarissa, jossa on tupakansavua ja musiikki kovalla.
Tämän kaiken jälkeen hän synnyttää vauvamyönteisesti, hämärässä huoneessa ja haluaa pitkän ensikosketuksen jotta imetys onnistuisi.
Kuitenkin tämä sama äiti aloittaa vellit 2,5 kk ikäiselle vauvalleen, soseet kun vauva on 4kk, lopettaa imetyksen kun ei jaksa taistella enempää. Mihin loppui suositusten seuraaminen? Missä vaiheessa vauvan terveys ja hyvinvointi ei sitten olekaan pääasia?
Kommentit (4)
Sisältää osotusvaiheen osalta paljon (etenkin esikoistaan odottavien/saaneiden) toiveita ja pyrkimyksiä. Aika harva noudattaa niitä orjallisesti, olipa suositukset mitä tahansa.
Ehkä nykyään pitää olla aina valmis -- kaikkeen. Tuore äiti (ja vauva) tuntuvat lähes poikkeuksetta nukkuvan paremmin kun vauva alkaa saada maitoa tuhdimpaa evästä. Energiaa riittää silloin muuhunkin, mm. kaikkeen siihen " tärkeään" kuten vauvamuskareihin ja vauvauinteihin.
Ristiriitaista.
Aina elämä ei vain mene oppikirjojen mukaan.
Enpäs ole miettinyt. Voisikohan syynä olla, sellainen vaikkapa, että on eri asia pitää vauvaa masussa, kuin käsissä. Ja on eri asia kasvattaa lasta masussa, kuin täällä maan pinnalla. En minä tiedä. Kai se joku refleksi on. :D