Yksin odottajien kokemuksia?

Tilanteeni tällä hetkellä on kuitenkin se että elän onnellisesti parisuhteessa.



Mutta esikoistani, 5,5v, aloin odottamaan yksin. Olin jo raskaustestiä tehdessäni tietoinen tulevasta yksinhuoltajuudesta. Lähtökohta kun on tuo, uskon että asennoituminen yksin olemiseen on helpompaa.



Silti väittäisin etten olisi tänä päivänä näin tasapainoinen ja onnellinen jokaisesta päivästä elämässäni - jos ei minulla olisi ollut niin ihanaa tukijoukkoa. Koko perheeni, etenkin äitini ja siskoni olivat suuri tuki ja turva! Siskoni kanssa kävimme neuvolassa ja hän olis synnytyksessäkin mukana.



Itse koin että eläminen yksinhuoltajana ei ollut mitenkään merkitsevän vaikeaa. Käytännön asiat sujui hienosti (lapsi oli ns. helppo hoitoinen), sain omaa aikaa ihan riittämiin (kiitos innokkaan siskoni, joka olisi kulettanut tytärtäni joka paikassa mukana) Neuvolassa kohdeltiin asianmukaisesti - tarjottiin kotiin avustajaa, mikä oli hyvä juttu, vaikken tätä apua kokenut tarvitsevani, eli kieltäydyin. Synnytys sairaalassa tuettiin oikealla tavalla tulevaa yksinhuoltajaa.



Vaikeimmat asiat tuli eteen vasta myöhemmin, kun aloitin opiskelut ja lapsi hoidon. Opinnot kun halusia saada kunnialla läpi, iltaisin tentteihin lukua, ryhmätöitä, läksyjä ym. Kotona kuitenkin odotti äitiä tarvitseva 2v pienokainen. (opinnot keskeytinkin juuri tästä syystä)



Uskon että oma asennoituminen on avain asia! Kaikkea hyvää toivotellen :)

Myöskin minä olin yksinodottaja noin vuosi sitten.

Olen 23 vuotias ja poikani kohta vuoden. Lapsen isän kanssa emme koskaan yhdessä olleetkaan, joten valmistauduin elämään yksinhuoltajana jo raskaustestin tehdessäni.

Neuvolassani ei mielestäni " haluttu" ymmärtää sitä, että tulen olemaan yksinhuoltaja. Puhuin tietysti myös siellä lapseni isästä ystävälliseen ja välittävään sävyyn (miksen olisi puhunut, kun hyvissä väleissä oltiin??), joten ehkä se antoi väärän kuvan... Ärsytti kuitenkin se, että terveydenhoitajani puhui kokoajan " te" -muodossa kaikesta. Alkuun korjasin häntä, mutta sitten ajan myötä vaan myötäilin. Synnytyssairaalan henkilökunta ei edes tiennyt, ettemme seurustele, koska lapseni isä oli mukana synnytyksessä ja paikalla muutenkin siellä joka päivä.

Me olemme olleet ja käyttäytyneet aika paljon niinkuin ehjä perhe koko tämän ajan kun lapsi on olemassa ollut. Tai olemme siis pystyneet näin tekemään. Emme kuitenkaan seurustele ja molemmilla on omat kotinsa, mutta yhdessä vietetään aikaa silti todella paljon, mikä on mielestäni hienoa lapsemme kannalta!

Silti kuvittelen, että olisin pärjännyt yksinkin lapsen kanssa, jos isä ei olisi innokas mukaan näin tulemaan. Raskaampaa se olisi ollut ehdottomasti, kuin mitä kuvittelin!

Arvostan todella paljon yksinhuoltaja äitejä ja isiä! Ketään, kellä ei ole omakohtaista kokemusta ei tiedä millaista se on, eikä osaa sitä tarpeeksi arvostaa. Erityisen hienoa tietysti se, että joku jo odotus aikana tietää olevansa yksin ja kuitenkin on varma että siihen pystyy.



Hatun nosto teille kaikille!! :)



ps.jos joku haluaa kirjoittaa, sähköpostiosoite on: jamaguzi@yahoo.com

Heips!

Näyttää meitä yksin odottaneita olevan enemmänkin. Minä odotin yksin ensimmäistä lastani joka syntyi kesällä 2004, mutta lapsen synnyttyä isä alkoi olla kuvioissa mukana raastavalla on-off meiningillä. Emme koskaan asuneet kuitenkaan yhdessä, ja hän oli vauva-ajan lähinnä kauppa-apulainen, ei mikään vaipanvaihtaja tai koliikkisen vauvan tyynnyttelijä.. jossainvaiheessa asiat näyttivät jo paremmalta.

Nyt, kun odotan toista lasta hänelle, laskettuun on enää 2 viikkoa, olen jälleen yksin. Olen varmasti ollut naiivi ja liian toiveikas, ja omapahan on ollut valintani. Lohduttavaa että en ole ainoa joka koittaa jaksaa kaiken yksin. Ja kaikesta huolimatta, en minäkään kadu että saan olla äiti enkä vaihtaisi päivääkään pois!! lapset tuovat niin paljon iloa ja tarkoitusta elämään ettei sitä rakkautta voi sanoiksi pukea <3

Tosin nyt kun tiedän mihin olen pääni laittanut, niin kertokaa kaikki te joilla ei ole tukenanne riittävää tukiverkostoa sukulaisten ja ystävien muodossa, mistä olette saaneet hoitoapua??





Voimia kaikille kanssaäideille!!

Odotin vuonna 2005 ihan yksin ilman mitään tukea, vasta jälkeenpäin olen kuullut samanlaisista tapauksista. Moni tuttavani odotti myös yksin, joita sattumalta myöhemmin netin kautta tapasin, mutta heillä oli perhe lähellä ja ystäviä. Minulla on lähimmät sukulaiset 2 tunnin ajomatkan päässä, joten olin täysin yksin ja kaverit olivat siinä iässä, että vain baarit kiinnosti.



Nykyään olemme uusperhe ja vaikeuksia on koko ajan. Olen aivan poissa tolaltani ja viimeinen apu on huutaa neuvolassa tai pyytää itselleen terapiaa, kodinhoitajaa jne. En halua muuttaa suvunkaan lähelle, koska he asuvat paikassa, jossa en ikinä ole viihtynyt saatika heilläkään olisi aikaa hoitaa kuin todella satunnaisesti.



Nyt pystyn mieheltä ruikuttamaan tuntia vaikka vapaaksi lääkäriin mennessäni, mutta jos oisin yksin joutuisin tilaamaan maksetun vahdin kotiin tai kodinhoitajan taikka olla kipeenä kotona. Myös joskus pakko mennä sairaana kauppaan. Mies on melkein aina töissä ja olen siis yksin kuitenkin taas miltei aina. Muutimme paikkaan, jossa on kaupat tms lähellä koska meillä ei ole autoa. Sukulaisiinkaan emme pääse kuin pari kertaa vuodessa.



Kaverit elävät ydinperheissä muissa kaupungeissa ja hehkuttavat kun saa olla vapaana ja tehdä mitä lystää. Minä en viitsi kuunnella sellaista perheonnea kun itsellä ei ole toivoakaan päästä edes kahville yksin saatika kipeänä mennään maitokauppaan kun muilla jos vaimo kipeä niin mies auttaa ja hoitaa asiat.



Yksin on siis todella todella raskasta kun ei ole tukiverkostoa, viimeinen apu on jos kaupunki auttaa hoitajan/terapian tms muodossa.

Kerroin toisessa topikissa Treella starttaavasta yksinodottaneiden ja yksinodottavien ryhmästä. Mahtavaa, että Eve Mantu on tässä asiassa ryhtynyt tienraivaajaksi ja rohkaisemaan meitä muita yksinodottaneita ja totaaliyhäreitä hakemaan ja löytämään voimaa toisistamme, kun tukiverkot ovat vähissä.



Poikani on pian 9kk vanha ja ilman yhteiskunnan tukiverkostoja en olisi selvinnyt odotusajasta enkä tästä vauva-ajasta. Edelleen perheessämme käy perhetyöntekijä, joka tukee arjessa, kun ei perheessä muita aikuisia lisäkseni ole.



Perhetyöntekijän saa tilata täällä Tampereella ainakin myös perheeseen, jossa on molemmat vanhemmat, kehotankin kaikkia lämmöllä hakeutumaan perhetyön piiriin omalla paikkakunnallanne, yksin ei tarvitse jaksaa, oli aikuisia sitten yksi tai kaksi.

mä asun satakunnassa ja meilläkin perhetyöntekijä kävi kolme kertaa ja sit ei enään ku oli sanonu että en tarvitse kun kämppäkin aina siisti olihan se kun siivosin ain ennen ku tulivat. Ja vaik mä oon ollu jo esikoisen kanssa yksin jo 14v ja nyt kuopuksen kanssa kohta 1v 11kk siis syntymästä raskaus ajan olin myös yksin hänestä. En tiedä mut yksin oon ja siitä vaan on selvittävä.

Odotusaikaa ei kannata miettiä, se on lyhyt aika verrattuna siihen kahteenkymmeneen vuoteen mitä lapsestasi huolehtimiseen menee.



Ainakin minulla oli vauvan kanssa rankkaa ja yksinäistä. Paljon tuo riippuu siitä kuinka paljon sinulla on ihmisiä apuna tarjoamassa hoitoapua. Minulla niitä ei ole ollut, joten kaikki on tehtävä/päätettävä yksin. Oletpa itse sairas tai lapsi sairas, sinun on saatava lääkkeet apteekista ja ruoka kaupasta. Kaikki pienetkin asia, pienen pienet on hoidettava ja lapsen on oltava mukana kun et voi häntä yksinkään kotiin jättää.



Ja se vastuu, olet yksin hänestä vastuussa. Voit jutella ja pyytää neuvoja kasvatukseen ym. mutta vastuuta et voi kenenkään kanssa jakaa. Kaikki valinnat mitkä teet ovat sinun ja huonosta valinnasta et voi toisia syyttää. Jos lapsellesi tulee ongelmia päiväkodissa/koulussa, missä vaan, sinä vastaat niistä, ei hoitaja/opettaja, vaan sinä. Pienikin negatiivinen tieto lapsesta kuulostaa jättimäiseltä, kun et voi edes osittain vyöryttää sitä toiselle.



Jos jaksaa vastuun ja sen ettei ole omaa vapaa-aikaa niin silloin on voiton puolella. Kaikki siitä eivät selviä ehjin nahoin.



Lapsi on ihana, ihanempi kuin mikään muu tässä maailmassa, mutta sinulla pitää olla voimia nauttia siitä ihanuudesta ja joka ilta sitä ei ole.



Voimia sinulle !

Lasten bioisä jätti mut kun esikoisen laskettuun aikaan oli kuusi päivää. Olin yksin ja musertunut. Toista aloin oottamaan samalle miehelle onnettomasta on/off suhteesta. Siitä odotuksesta en nauttinut niin kuin olisi pitänyt. Koin syyllisyyttä raskaudesta ja siitä etten kyennyt aborttiin. Lapseni ovat syntyneet 9.9.2003 ja 4.2.2005 Ikä ero on pienehkö. Nyt olen lapsistani iloinen, onnelinen ja ennen kaikkea koen nyt ettei elämästäni puutu mitään. (Löysin itselleni miehen puoli vuotta sitten.)

Minulla on yksi lapsi ja olen ollut yksinhuoltaja jo hänen odotusajastaan lähtien.

Tilanteeni on/oli erilainen kuin sinulla, koska tiesin heti alusta alkaen kasvattavani lapsen yksin eli lasta ei suunniteltu yhdessä miehen kanssa jne.



Odostusaikana neuvolan perhevalmennuksessa ym. tuli joskus hiukan hassu olo, koska kaikki on kuitenkin suunnattu parisuhteessa odottaville.

Muuten odotin kyllä ihan positiivisella mielellä.

Neuvolassa joskus hiukan ärsytti henkilökunnan asenne: tyyliin että yksinodttaja olisi jotenkin ressukka; mutta ei mitenkään haittaavasti.



Kaikki on tähän asti sujunut ihan hyvin. Lapsenikin on jo pari vuotias enkä päivääkään vaihtaisi pois.

löytyy osoitteesta http://groups.msn.com/ainayksinyht

Yhteisö on tarkoitettu pääasiallisesti äideille, joilla lapsen isä ei ole elämässä mukana. Jäsenhakemusta tehdessä tulee lisätietoja-kohtaan kertoa lyhyesti omasta tilanteestaan :)

Eve Mantun kirjaa Minusta tulee perhe?



Kirjailija esiintyy muuten huomenna Helsingissä ilmaistapahtumassa:

TI 28.11. klo 18 Villa Salin (Lauttasaari, Tiirasaarentie 3, kulkuohjeet ks. www.naisunioni.fi/villasalin.htm). Vain naisille. Vapaa pääsy.



Vieraana kirjailija Eve Mantu, jonka kirjassa " Minusta tulee perhe" (Helmi 2006) kerrotaan siitä kun nainen odottaa, synnyttää ja kasvattaa lapsen yksin.



Ana

Oon itse 21v ja ensimmäistä odottelen yksin. Laskettuun aikaan ei oo kun pari viikkoa ja tähän asti ainakin vielä mennyt ihan hyvin :) Jos tahtoo vaihdella kokemuksia ja kuulumisia niin voi laittaa sähköpostia layr@suomi24.fi