Ihmiset kateellisia rakkaudestani
En ole ikinä ennen ollut kateuden kohteena mistään asiasta tai en ainakaan ole huomannut olevani.. Nyt olen löytänyt elämäni rakkauden ja ihmettelin aluksi joidenkin ihmisten outoa käytöstä, mutta myöhemmin tajusin että se outo käytös on ihmisten kateutta! Olisin siis luullut, että ihmiset olisivat aidosti onnellisia puolestani ja niin monet ovat olleetkin, mutta joidenkin suhtautuminen on ollut hyvin nyrpeää/vaitonaista/vähättelevää/piikittelevää jne.. En ymmärrä ihmisiä.. Olen löytänyt ihanan miehen, jonka kanssa kolahti heti, tunnemme molemmat että olemme löytäneet sielunkumppanin. Olen ihmetellyt ääneen, että en uskonut tällaiseen rakkauteen ennen kuin osui omalle kohalle.. Osaan itse olla onnellinen ihmisten puolesta.. en ymmärrä kateutta! Jokaisen onni on ihmisen omissa käsissä! Alussa kerroin ihmisille meidän "rakkaustarinaa" mutta eipä enää paljoa huvita... Musta on aina ollu ihana kuulla ihmisten rakkaustarinoita.. Mutta kaikki ei osaa olla onnellisia toisten puolesta huoh.
Kommentit (10)
On vähän hassua kerroilla ihmisille sitä rakkaustarinaa. Se on intiimi asia ja kiusaannutat sillä ihmisiä. Nauti onnestasi privaatisti.
Ei kinosta muiden rakkaus, omani on paras.
No kyllä mulla kävisi kateeksi. Tosin itse en ole sillä tavalla täystörppö että kehuisin omaa hyvää onneani varsinkaan sellaisille, joilla ei ole käynyt viime aikoina yhtä hyvä flaksi. En kertoisi myöskään köyhille jos sattuisin voittamaan miljoonia lotossa eikä suunnitelmissa olisi jakaa rahoja heidän kanssaan.
Et ole taitanut kokea kovin isoja kolauksia rakkauselämässä, jos et osaa asettua vähemmän onnekkaiden asemaan. Typerintä on tuo kuvitelmasi, että onnesi on omissa käsissäsi. Rakkauteen tarvitaan aina kaksi ja usein se on yksipuolista. Mutta iloitse nyt aikasi kunnes kuolema tai ero erottaa. Se siitä ikuisesta rakkaudesta.
Kell onni on, se onnen kätkeköön...
En ole mitään vaahdonnut. Olen vaan kertonut ihmisille että mitä mulle aidosti kuuluu. Musta on ihana kuulla ihmisten "rakkaustarinoita" joten ajattelin että muutkin osaisivat olla onnellisia mun puolesta.. enkä ole mitään intiimiä kertonut edes. Olen kertonut vaan että miten juttu lähti liikkeelle, miten kolahti heti jne. Eikö oman elämän iloisia asioita saisi jakaa muille??
Onni on kyllä pitkälle omissa käsissä myös rakkausasioissa! Itse tein tämän miehen suhteen aloitteen, pyysin häntä ulos heti ensimmäisen tapaamisemme jälkeen. Tiedän monia ihmisiä jotka eivät uskalla tikkua panna ristiin kiinnostavan miehen osuttua kohdalle... siitä saa mielestäni syyttää vaan itseään. Meistäkään ei olisi todennäköisesti tullut mitään ellen olisi ollut alussa miehen suhteen niin aktiivinen... Olen mielestäni onneni ansainnut. <3
Ap
ihana ap :) kyllä mun mielestä vika on meissä nyrpeissä suomalaisissa, jotka ei osaa iloita toisen puolesta. silloinkin, kun toisella menee huonosti, ei se ole keltään pois. jaettu ilo paras ilo! ja toki myös jaettu suru helpompi suru :)
Jos sä vaahtoat sitä teidän rakkaustarinaa kokoajan, niin eihän sitä varmasti kukaan jaksakaan kuunnella. Ja yleensä nopea salamarakkaus johtaa salamalopahtamiseenkin.