Olen löytänyt itselleni täydellisen vastinparin, mutta molemmat varattuja
Surullinen tilanne. Täytin viime 31. Kolme vuotta sitten kyllästyin sinkkuna olemiseen. Olen nyt parisuhteessa rakastavan ja hyvän miehen kanssa ja meillä on pieni tytär.
Ikävintä on, että en aikaisemmin uskonut mihinkään kemiaan tai suureen rakkauteen, mutta vuosi sitten törmäsin mieheen, joka oli aivan erityinen. Meillä synkkaa hirveän hyvin töissä, ja on ihana mennä töihin, koska olen rakastunut. Mies on varattu. En siis uskonut kohtaloon, mutta uskon, että mies olisi minulle täysin oikea. Meidän kemiamme ja geenimme sopivat yhteen. Saisimme varmasti kauniita lapsiakin. Ahdistavaa, koska tiedän, että minun pitäisi olla onnellinen, mutta tilanne on uskomattoman vaikea. Pahinta on, että mies on kertonut viihtyvänsä minun seurassani ja lähtevänsä kanssani kahville joskus töiden jälkeen. Apua, kun hajoan. Haukkukaa huonoksi ihmiseksi.
Kommentit (10)
Minäkin olen sitä mieltä, että kannattaa ennemmin katsoa kuin katua.
Ihanaa. Todellakin kannattaa katsoa.
Mäkin haluisin ja toivoisin samaa.
Ihastunut.
Niin, ja puolen vuoden päästä ap itkee, kun ero tuli sivusuhteen takia ja se uusi mies palaa jälleen kerran harharetkiltään sen anteeksiantavaisen puolison luokse. Ihme, kun ap:lle ei hyvä mies kelpaa eikä edes haluaisi vaivautua luomaan siihen omaan parisuhteeseensa kipinää, vaan hakee sitten sitä muualta.
Kuolinvuoteella ihmiset katuvat eniten tekemättömiä asioita kuin tehtyjä. Ota selvää!
Vastinparijutut saattavat kyllä olla totta, mutta. Se sama asia on löydettävissä siinä nykyisessäkin parisuhteessa, ja se toinen ihminen vain kertoo, että mikä se asia on. Jos et halua erota, niin kehotan sinua menemään miehesi kanssa pariterapiaan, mieluiten kiintymyssuhdeteoriasta ammentavaan, jos sellaista vain on saatavilla.
Koska parisuhteessa kannattaa ensisijaisesti olla sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa arkikin sujuu moitteettomasti, eikä pelkästään seurata tunteita. Voi tehdä elämänsä mokan.
Sen terapiamuodon nimi on tunnekeskeinen pariterapia. Minä ja mieheni saimme apua kun mä löysin sielunkumppanin suhteen ulkopuolelta ja rakastuin hulluna häneen. Rakastan sitä toista miestä edelleen (koska mieheni sallii mulle tunteet) mutta en halua suhdetta hänen kanssaan ja olen löytämässä ja etsimässä niitä asioita, joita janosin, mieheltäni. Myös kadoksissa olevat tunteet mieheeni. Koska olin mielestäni hänen kanssaan vain järkisyistä.
Saa nähdä, miten mun käy, mutta ainakin nyt jo näen useamman ratkaisun, kuin sen, että hynttyyt yhteen tämän toisen kanssa.
Sama juttu, kaduttaa, etten tutustunut opiskeluaikoinani Ruotsissa paremmin tähän opiskelijamieheen, jonka kanssa juttelin eräällä laivamatkalla 90-luvulla. Meillä synkkasi aivan täydellisesti. Keskustelimme ainakin kolme tuntia. Sähköä muutenkin ilmassa. Seurustelin tuolloin. Monta kertaa olen miettinyt mitä hänelle mahtaa kuulua. En ole googlettanut. Muistaisiko minua...
Terveisiä Turun suuntaan miehelle, jonka sukunimi alkaa S-kirjaimella.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:55"]
Ihanaa. Todellakin kannattaa katsoa. Mäkin haluisin ja toivoisin samaa. Ihastunut.
[/quote]
Ei toista noin vaan saa jättää, vai olenko mä nyt missannut jotain?
En neuvo miten toimia, mutta olen kohtalotoveri.
Olen sua 0 vuotta vanhempi ja nyt kun katselen taaksepäin, niin kaduttaa just se ettei tarttunut tollaisiin vastantinparijuttuihin. Joten mene kahville ja katso mitä tulee. Seuraavat kommentoijat hoitakoon moralismin, minä en.