Olenko luuseri, jos en mene huomenna töihin? Lue...

Vierailija

01.12.2014 | 23:37

Teen töitä yrityksessä, jossa työnkuvaani kuuluu olla yhteydessä asiakkaiden kanssa perintäasioissa ja kaikkeen siihen liittyvässä (selvitykset, maksusuunnitelmat, yhteydenottoa asiakkaisiin joilla on velkaa maksamatta, jne). Arvatenkin asiakaspalvelijana, joka joutuu olemaan tekemisissä ihmisten kanssa niinkin aran asian vuoksi kuin raha, kuulen paljon huutoa, selityksiä, itkua, ja sitä itseään, eli suoranaista haistattelua, vänkäämistä ja inttämistä. Töitä myös riittää ihan tarpeeksi joka päivälle, mutta kun nukkuu ja syö hyvin, jaksaa painaa töissä. Henkinen puoli on se raskain osuus - ihmisiä mekin olemme, ja se jokapäiväinen samojen asioiden ja huutojen kuuntelu tietenkin vaikuttaa aina vähän, joskus enemmänkin.

Olen ammattiylpeä siitä, että olen aina viimeiseen asti asiallinen ja mahdollisimman ystävällinen ja kuuntelevainen - koitan asettua asiakkaan tilanteeseen ja ymmärtää häntä. Joskus liikaakin - kun joku kertoo jotain kamalasta elämäntilanteestaan ja siitä miksi esim velkoihin on ajauduttu (jotkut tykkäävät selittää kovasti), tuntuu se minustakin pahalta, ja varsinkin pahalta tuntuu se, kun pitää vain sanoa, että velka pitää maksaa. Olen kuitenkin ollut asiakaspalvelumittauksissamme top 3 parhaan joukossa nyt vuoden verran, ja se tuntuu hyvältä, sillä näen kovasti vaivaa sen eteen että olen hyvä asiakaspalvelija tilanteesta (tai asiakkaasta) riippumatta. Tietenkin joku osaa joskus olla niin hirveä ihminen, että itselläkin hymy saattaa hyytyä sen esimerkiksi 12 minuutin huudon jälkeen, kun mikään ei auta eikä mitään suostuta ymmärtämään, vaikka kuinka selittää ja tarjoutuu auttamaan ja lähettämään dokumentteja yms. Joka tapauksessa, haluan aina ajatella, että olen ainakin suorittanut oman roolini hyvin ja tehnyt sen mitä pitää, ja siksi voin kutsua itseäni hyväksi asiakaspalvelijaksi.

Tänään sitten tapahtui jotain kamalaa. Eräs hyvin tärkeä ihminen kuoli viime viikolla, enkä ole ehtinyt oikein käsitellä asiaa yhtä päivää enempää - olen hukuttanut itseni kiireisiin, tapahtumiin ja töihin, ja viikonloput olen vain juonut alkoholia (mikä on erittäin huono idea, tiedän). En ole nukkunut juuri yhtään, ja terveyteni on reistaillut (joka viikko pari kertaa migreenikohtaus ja vatsaongelmia) ja olen myös ollut todella, todella ärtynyt, surullinen, väsynyt ja vain täysin sekaisin. Ajatukset eivät ole luistaneet ja kaikki tuntuu todella vaikealta, vaikka mitä tekisin. Parisuhde takkuilee, kun en ole läsnä enää koskaan. Ystäviäni en jaksa tavata ja otan siitä ihan hirveää stressiä. Koiran lenkitys tuntuu saavutukselta.

Töissä sitten olin muutaman tunnin yöunilla kostean viikonlopun jälkeen, ja oli tietenkin ihan kauhea maanantaikiire. Vaikeita asiakkaita, isoja työjuttuja, sähköposteja, puheluita, selvityksiä, kaikkea. Monet asiakkaat olivat tänään todella v-mäisiä, heitä oli enemmän kuin yleensä - toki juuri tälläisenä päivänä, kun ei ole itse täysin 100%. Tuntui, että hukun töihin, ja lisää vain tulee.

Iltapäivällä minulle sitten soitti eräs nainen, joka oli ihan hirveä suoraan sanottuna - hän oli itse jättänyt noudattamatta ohjeita, koska hänellä ei ole aikaa kuulemma lukea kirjeitä tai vastata puheluihimme, ja kun siitä oli sitten koitunut hänelle ongelmia, kaikki syy oli toki meidän ja minun. Kävin asiakkaan kanssa läpi faktat, kerroin, että ymmärrän häntä ja hänen ärtymystään, mutta koitin myös selventää, miten asiaa saisi nyt hoidettua kuntoon. Yritin olla niin mukava ja ystävällinen kun pystyin, vaikka korvista savusi ja oma olo oli ihan äärirajoilla. Mikään ei auttanut, mikään ei ollut hyvin. Kun nainen alkoi kyseenalaistamaan minun ammattitaitoani, kun en voinut poistaa häneltä maksuhäiriömerkintää, minulla yksinkertaisesti napsahti päässä. Sanoin asiakkaalle, että nyt mulla menee hermot myös, ja että hänellä tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää järkipuhetta ja koska nämä asiat on käyty useaan otteeseen läpi, niin tuntuu, että me kummatkin tuhlataan vain nyt aikaamme, tilanne ei tästä muuksi muutu ja että asiakas voi tehdä aivan mitä häntä huvittaa, koska parempaan me emme enää pysty. Siitähän se riemu repesi, ja asiakas tietenkin raivosi minuutteja putkeen. Itse aloin itkemään, ja itkin hiljaa puhelimessa, kun hän huusi. Tätä ei ole koskaan tapahtunut aiemmin.

Lopulta vain lopetin puhelun, löin siis luurit kesken asiakkaan huudon koska itkin valtoimenaan, ja juoksin ulos itkemään. Itkusta ei tullut loppua, kädet tärisivät ja oksetti. Kollegani tuli halaamaan minua ja oli todella mukava, mutta oma olo oli täysin ala-arvoinen: ammattitaidoton, huono, heikko. Itkin hysteerisesti melkein puoli tuntia. Lopulta lähdin kotiin, jätin kaikki työtehtäväni kesken ja lähdin vain. En vain pystynyt jäämään töihin, koska en vain oikeasti voinut.

Menin kotiin ja otin päikkärit, ja silloinkin näin unta töistä. Nyt olen koko illan istunut pimeässä huoneessa ja itkenyt. Tuntuu, että on vaikea hengittää. En tiedä mikä minua vaivaa. Olo on aivan luuseri - ei minulla nyt näin rankkaa ole, että voisin näin käyttäytyä. Silti tuntuu, etten vain jaksa mitään, en yhtään mitään. Mietin siis, etten mene huomenna töihin aiheuttamaan lisää murheita itselleni ja muille ja haen saikkua. Sitten kaikki tietävät, että olen poissa tämänpäiväisen takia - sitten musta tulee se, joka saa töissä burn outeja, enkä halua sitäkään leimaa otsaani. Mutta kun en pysty, siltä ainakin tuntuu.

Mitä helvettiä oikein teen? Anteeksi vuodatus.

Vastaa

Tapahtumat

Olenko luuseri, jos en mene huomenna töihin? Lue...

Kommentit (15)