Ujo eskarilainen

Meillä on eskari-ikänen lapsi, joka on aikamoisen ujo. Harmittaa, että vasu-keskustelu on jo käytynä, eikä siinä ollut puhetta alla kertomistani asioista. Vasu-keskustelussa päälimmäisenä oli mielessä pikemminkin se, kuinka olla oltu tyytyväisiä että lapsi on saanut kavereita ja käy eskarissa mielellään, alkukankeuden jälkeen.

Lapsemme on aina ollut sellainen, että meidän vanhempien ollessa paikalla hän "vetäytyy siipiemme suojaan", enää ei onneksi tarraudu meihin kiinni, mutta läsnäollessamme puhuu hyvin hiljaa ja lyhyesti muille aikuisille, esim. nyt eskariopelle/muulle hlökunnalle. Poissaollessamme on selvästi reippaampi. Nyt lähipäivinä olen huomannut sellaisen seikan, että kun päivän päätteeksi ope kysyy lapseltamme jonkin kysymyksen liittyen päivänkulkuun, lapsi vastaa päätään pudistaen: "En muista". Sitten opettaja esittää jatkokysymyksen ja johdattelee, minä kannustan vierellä, välillä onnistumme saamaan lapselta muunkin kuin enmuista-vastauksen ja välillä emme. Ja mitä tapahtuu kun poistumme koulun ovien ulkopuolelle: lapsi alkaa luetella päivän aikana tehtyjä asioita, alkaa päättymätö "radiolähetys". Esim. eilen opettaja kysyi hakiessa lapseltamme, muistaako tämä ketä oli samassa liikuntaryhmässä. Lapsi sanoi, ettei muista. Kun lähdimme kävelemään poispäin, alkoi tyttö luetella ryhmäläistensä nimiä. Itse tulkitsen tilanteen niin, että lapsi kokee helpommaksi esittää tietämätöntä, koska menee jotenkin lukkoon noissa tilanteissa. Minua vähän ihmetyttää, mikä saa lapsen noin epävarmaksi silloin kun toinen meistä vanhemmista on paikalla. Ymmärrän kyllä, että vanhempien siipien suojaan on ujon lapsen helppoa vetäytyä, mutta voi miten toivonkaan että lapsi saisi rohkeutta olla enemmän oma, reipas itsensä myös tuollaisissa haastavammiksi kokemissaan tilanteissa.

Lisäksi vähän huolettaa, jääkö lapsen taidot ujouden alle piiloon. Jos opettaja tulkitseekin, ettei lapsi osaa vastata/ei oikeasti muista/ei ymmärrä kysymystä. Harmittaa lapsen puolesta, hän kun on oikeasti hyvin pohdiskeleva, keskustelutaitoinen, huumorintajuinen ja laajan sanavaraston omaava, mutta jokin muuri häntä jarruttelee sosiaalisissa tilanteissa. Onneksi lapsella on kuitenkin kavereita, joiden kanssa leikkii reippaasti. Toisaalta uskon kyllä, että kyllä nuo edellä mainitsemani piirteet näkyvät paremmin niissä muissa tilanteissa eli silloin, kun me vanhemmat emme ole paikalla. Täytynee jutella opettajan kanssa. Onko vinkkejä tällaiseen tilanteeseen? Vertaistukea?

Itse olen avoin ja sosiaalinen, mieheni on ollut lapsena ujo, ja on edelleen rauhallinen luonteeltaan. Olen pohtinut, olenko minä vanhempana ollut liian vaativa tai liian suojeleva, jompaa kumpaa, kun on tällaista käytöstä, että vanhemman läsnäollessa ei toisille aikuisislle puhuta kuin kuiskaamalla ja "lypsäen". Olemme kyllä kannustaneet ja rohkaiseet. Toisaalta ymmärrän, että kyse on lapsen luontaisesta tavasta toimia ja että hän tarvitsee edelleen aikaa ja kannustusta, mutta toisaalta huolettaa ujon lapsen puolesta.