Koirallinen ystäväni kade ulk.maanmatkastani
Olen jälleen lähdössä ulkomaille reissuun rakkaani kanssa, mutta en viitsi edes kertoa eräälle ystävälleni, jolla on koira; ja koiran vuoksi eivät pääse lähtemään yhteisille ulkomaan matkoille kuten me. Mut eihän se ole mun vikani, että eivät pysty reissaamaan koiransa hoito-ongelmien takia. Joskus kun olen kertaillut ulkomaan matkojamme, ei ystäväni ole ikään kuin kuuntelevinaan lainkaan, ja näen, että hän kihisee kateudesta, koska itse ei pääse nauttimaan reissailuista miehensä kanssa koiransa vuoksi.
Sellaistahan se on kun ottaa lemmikin, ja koiran, joka sitoo omalla tavallaan ja rajoittaa vapautta. Toisekseen koira ei koskaan kasva kuten lapsi, ja koirasta ei tule koskaan itsenäistä eläjää kuten lapsesta kasvaessaan isoksi, mutta koira pysyy ikään kuin taapertajan ikäisenä koko koiran elämänsä - vie pissalle, vie kakalle, hae luita ja koiran kuivamuonaa säkki kerrallaan kaupasta. Olen joskus ehdotellut, että eivätkö ystäväni voisi viedä koiraansa tilapäiseen kennelhoivakotiin ulkomaan matkan ajaksi, mutta ei se käy, koska koira ei ole koskaan ollut vieraiden hoidossa, ja niin pitkiä aikoja; ja kun se maksaakin niin ja niin paljon.
Kommentit (16)
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:24"]
Jännä kuinka monet tällä palstalla uskovat olevansa jatkuvasti muiden kateuden kohteena mitä erikoisemmista syistä.
[/quote]
Naisten kilpailuvietti näyttää kohdistuvan yksityisasioihin, ja yleensä lapsiiin. Joko lukumäärään, sukupuoleen, ikäeroon, tai muuhun.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:25"]
Tuttu juttu. Oma lapsuudenkaverini (yh + 2 pian aikuista lasta) omistaa pari vasikankokoista piskiä eikä ole ulkomailla ollut vissiin kertaakaan aikuisiällä, jotain ruotsinlaivamatkoja lukuun ottamatta. Ei olisi rahasta tai halusta kiinni mutta kukapa noita viitsisi hoitoon ottaa. Järjetöntä sitoa itsensä tuolla tavalla mutta kukin tavallaan. Minulle ainakin on turha valittaa siitä, ettei pääse ulkomaille, oma on valintansa.
[/quote] kuinkas noi lapsuudenkaverisi yh-perhe kahden ison koiransa kanssa sinne Ruotsiinkaan pääsivät laivailemaankaan? Oliks ne piskit mukana laivalla?:)); mut ei sen kummempaa kuin että samoilla aatoksilla mennään, ei mullekaan tarvii tulla valittamaan, kun eivät pääse mihinkään koiralliset ihmiset matkaileen rajojemme ulkopuolelle.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 15:07"]

Villi arvaus: ne rakit on helpompi saada jollekin hoitoon vuorokaudeksi kuin viikoksi tai pidemmäksi ajaksi?
Toivottavasti otsikossa oleva lyhennys ei ollut tarkoituksellinen....
Meillä on kaksi kattia, jotka menevär kissahoitolaan matkojen ajaksi. Jos on varaa pitää lemmikkiä hja matkustaa, niin on varaa maksaa myös niiden hoito. Säästetään sitten muusta.
No meillä on 2 isoa koiraa ja tasan mennään kolmeksi viikoksi Etelään tammikuussa. Koirat kenneliin vaan, siellä on osaavaa henkilökuntaa kyllä. Luulen että ystäväsi ei vaan halua erota koirasta...tai sitten ei kehtaa sanoa, ettei heillä ole rahaa lomaan, ja käyttää koiraa tekosyynä. Kyllähän esim. automatkoille voi ottaa koirankin ihan hyvin mukaan, ainakin me ollaan otettu (Keski-Eurooppaan). Rokotukset vaan kuntoon ja passi.
Tai ehkä sitä ei vaan kiinnosta kerskailusi matkoista? Me ei käydä koskaan ulkomaanmatkoilla koska säästetään ihan muihin asioihin, päästäis kyllä, mutta ei mua kiinnosta kuunnella ihmeellistä kerskailua kun joku mainostaa omaa matkaansa eikä kyse ole kateudesta.
No ihan on kaverin oma vika kun ei ole totuttanut koiraansa olemaan hoidossa. Mulla on koira ja olin viimekesänä 2vko Espanjassa ja 1vko Kreikassa ilman mitään ongelmia. Oli vaan ikävä koiraa :)
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:18"]Toivottavasti otsikossa oleva lyhennys ei ollut tarkoituksellinen....
[/quote]
Hahaha! Mikä järki korvata yksi kirjain pisteellä :D
Mutta asiaan: itse olisin valmis hoitamaan ystävän koiraa viikon verran jos hän lähtisi ulkomaille. Olettaen ettei itsellä ole menoa juuri silloin.
Jännä kuinka monet tällä palstalla uskovat olevansa jatkuvasti muiden kateuden kohteena mitä erikoisemmista syistä.
Tuttu juttu. Oma lapsuudenkaverini (yh + 2 pian aikuista lasta) omistaa pari vasikankokoista piskiä eikä ole ulkomailla ollut vissiin kertaakaan aikuisiällä, jotain ruotsinlaivamatkoja lukuun ottamatta. Ei olisi rahasta tai halusta kiinni mutta kukapa noita viitsisi hoitoon ottaa. Järjetöntä sitoa itsensä tuolla tavalla mutta kukin tavallaan. Minulle ainakin on turha valittaa siitä, ettei pääse ulkomaille, oma on valintansa.
Hah, siis mitä??? Mulla on koira ja kissa ja pelkästään tämän vuoden puolella olen ollut tammikuussa 3vkoa Dubaissa. Huhtikuussa vko Prahassa, elokuussa 2vkoa Kyproksella, viime kuussa vko Budapestissä ja jouluna taas 3vkoksi Malediiveille. Kyllä kaikkia lemmikittömiä köyhimyksiä harmittaa matkusteluni... ;)
Ei vaan halua olla erossa lemmikistään. Tai sitten ei vaan enää kiinnosta matkailu. Meillä oli kissat hoidossa, kun matkustimme. Ei ongelmaa. Toisinaan saamme kuulla, kun matkustamme usein. Ja moni kommentoijista on sellaisia, jotka eivät itse matkusta lainkaan syystä tai toisesta. Joku on joskus sanonut ettei ole varaa matkustaa. Varmasti olisi varaa jos olisi kiinnostusta ja harrastukset toisenlaiset. Autoharrastus maksaa ja samoin jos on useampi koira. Näyttelyt nielee rahaa ja eläinlääkärit, ruoka yms.
Kyse enemmäkin vaan siitä mitä haluaa ja mikä kiinnostaa.
Meille matkailu on kiinnostuksen kohde ja voisi sanoa harrastus. Tänä vuonna jo 4 matkaa takana ja 2 tulossa.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 12:18"]
Toivottavasti otsikossa oleva lyhennys ei ollut tarkoituksellinen....
[/quote]:DDDDD Älä takerru pikkuisiin kirjoitusvikoihin, oohan siihen piti pisteen tilalle
Koira on helpompi saada hoitoon kuin rääkyvä kauhukakara, joka on alunperinkin kasvatettu väärin.
Nimim. kokemusta on, molemmista
Mitä niin erikoista on ulkomaanmatkoissa että niistä pitäisi olla kateellinen? Mulla on kolme koiraa ja tulee kerran-pari vuoteen käytyä etelessä + kerran vuoteen kisamatkalla sitten koirien kanssa. :)