Onko totta, että aiemmin masentunut ei saa koskaan adoptoida?

Luovuttavat maat päättävät itse kelle antavat kansalaisiaan.

Toiset vaativat tietynpituisen avioliiton, toiset kirkkoon kuulumisen, jonnekin ei kelpaa parantunut syöpä, jonnekin ei masennus.

Ei ne jossain kehitysmaassa ymmärrä, että toisaalla sairauksista parannutaan.

Adoptio tehdään aina lapsen kannalta mahdollisimman optimaalisesti. Siksi vanhemmiksi halutaan mahdollisimman hyvät aikuiset, jotta lapsi ei joutuisi adoptioperheessä kokemaan mitään sellaista, mikä ei kuulu normaaliin lapsuuteen. Siksi adoptiota toivovan masennus on asia, joka toivottavasti estää adoption.

Te numero 3:n alapeukuttajat. Eläytykää pieneksi hetkeksi tilanteeseen, että teidän olisi pakko antaa lapsenne ventovieraalle toiselle puolelle maailmaa. Kumpi painaisi enemmän vaakakupissa, lapsenne mahdollisimman hyvä koti vai jonkun vieraan oikeus saada oma vauva?

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 18:16"]

 Siksi adoptiota toivovan masennus on asia, joka toivottavasti estää adoption.

[/quote]

Kai ymmärrät että suurin osa toipuu masennuksesta täysin, eikä se enää uusiudu. Nuoruudessa sairastettu(esim. 16-vuotiaana) ja hyvin hoidettu masennusjakso on kyllä aika keinotekoinen syy estää 35-vuotiasta, 20 vuotta täysin terveenä ja onnellisena elänyttä ihmistä.

Ymmärrän kyllä jos adoption esteenä on joku vakavampi häiriö (kuten skitsofrenia) tai että on ollut riittävän monta vuotta "kuivilla" masennuksesta, mutta hassulta tuntuu että se estäisi täysin.

Toki monessa maassa mt-ongelmat ovat vielä iso tabu, ja sen takia ehkä otettu noin rajusti adoption esteeksi.

Adoptio lähtee aina lapsen tarpeista saada vakaa ja turvallinen koti. Adoptiolapsi on aina erityislapsi, jolla on menetyskokemus taustalla ja siten vakaan kasvuympäristön merkitys on olennainen. Adoptiolapsen kanssa usein tarvitsee enemmän voimavaroja kuin biologisen, koska lasta pitää jaksaa tukea mahdollisissa vaikeuksissa ja identiteettihaasteissa. Silloin aikuisella pitää olla itsellä hyvät psyykkiset voimavarat. MAsennus on sairaus, joka usein uusii kuormittavissa elämäntilanteissa. Siksi aiempi masennus katsotaan riskiksi adoptiolapsen hyvinvoinnille. Samoin kaikki tekijät, jotka lisäävät vanhemman ennenaikaisen kuoleman riskiä, kuten monet krooniset sairaudet. yritetään siis turvata, ettei lapsi kokisi toista hylkäämiskokemusta ennen aikuisikää, kuolemahan on sellainen. Adoptioon päätyy pieni määrä lapsia ja lapsen haluavia olisi moninkertaiset määrät. Koska vanhemmiksi haluavissa on valinnanvaraa, yritetään valinnat tehdä lapsen näkökulmasta parhaiksi mahdollisiksi, jotta hänellä olisi omista kehityksellisistä riskitekijöistä huolimatta kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi. Näinhän usein tapahtuukin. 

VArmaan jos masennuksesta aikaa ja on lääkärin arvio nykytilanteesta, aiempi masennus ei välttämättä vaikuta. 6

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 18:44"]

Te numero 3:n alapeukuttajat. Eläytykää pieneksi hetkeksi tilanteeseen, että teidän olisi pakko antaa lapsenne ventovieraalle toiselle puolelle maailmaa. Kumpi painaisi enemmän vaakakupissa, lapsenne mahdollisimman hyvä koti vai jonkun vieraan oikeus saada oma vauva?

[/quote]

Suhteellisuudentajua hyvä ihminen. Masennus ei ole mikään elinikäinen sairaus, vaan suurimmalla osalla hyvin lyhytaikainen ja ohimenevä vaihe. Miten nuoruuden masennusjakso sinusta estää hyvän vanhemmuuden kymmenen vuotta parantumisen jälkeen?

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 18:44"]

Te numero 3:n alapeukuttajat. Eläytykää pieneksi hetkeksi tilanteeseen, että teidän olisi pakko antaa lapsenne ventovieraalle toiselle puolelle maailmaa. Kumpi painaisi enemmän vaakakupissa, lapsenne mahdollisimman hyvä koti vai jonkun vieraan oikeus saada oma vauva?

[/quote]

Suhteellisuudentajua hyvä ihminen. Masennus ei ole mikään elinikäinen sairaus, vaan suurimmalla osalla hyvin lyhytaikainen ja ohimenevä vaihe. Miten nuoruuden masennusjakso sinusta estää hyvän vanhemmuuden kymmenen vuotta parantumisen jälkeen?

[/quote]

Eikö masennus uusiudu helposti, jos tulee niitä vastoinkäymisiä. Eli siitä ei siinä mielessä parannu. Se taipumus masentua on ja pysyy. 

Siinä varmaan se syy.

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 18:44"]

Te numero 3:n alapeukuttajat. Eläytykää pieneksi hetkeksi tilanteeseen, että teidän olisi pakko antaa lapsenne ventovieraalle toiselle puolelle maailmaa. Kumpi painaisi enemmän vaakakupissa, lapsenne mahdollisimman hyvä koti vai jonkun vieraan oikeus saada oma vauva?

[/quote]

Suhteellisuudentajua hyvä ihminen. Masennus ei ole mikään elinikäinen sairaus, vaan suurimmalla osalla hyvin lyhytaikainen ja ohimenevä vaihe. Miten nuoruuden masennusjakso sinusta estää hyvän vanhemmuuden kymmenen vuotta parantumisen jälkeen?

[/quote]

Siten, että kun sen lapsen kanssa ei ole kivaa ja tulee ekat hankaluudet, niin nuoruudessaan masentunut masentuu uudestaan, koska se on hänen mallinsa reagoida asioihin.

Miksi ei hyväksytä sitä, että adoptiolapsen etu menee aina ja kaikessa lasta haluavan edun edelle?

Tämän takia en uskalla mennä hakemaan apua

Syrjäytynyt

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 18:44"]

Te numero 3:n alapeukuttajat. Eläytykää pieneksi hetkeksi tilanteeseen, että teidän olisi pakko antaa lapsenne ventovieraalle toiselle puolelle maailmaa. Kumpi painaisi enemmän vaakakupissa, lapsenne mahdollisimman hyvä koti vai jonkun vieraan oikeus saada oma vauva?

[/quote]

Suhteellisuudentajua hyvä ihminen. Masennus ei ole mikään elinikäinen sairaus, vaan suurimmalla osalla hyvin lyhytaikainen ja ohimenevä vaihe. Miten nuoruuden masennusjakso sinusta estää hyvän vanhemmuuden kymmenen vuotta parantumisen jälkeen?

[/quote]

Eihän se estäkään hyvää vanhemmuutta, se estää vain adoptiovanhemmuuden. Et vastannut kysymykseeni. Jos sinun pitäisi antaa lapsesi pois tuntemattomalle ihmiselle, jota et saisi itse valita, tarkastelisitko asiaa tämän kauan sitten masentuneen ihmisen vai oman lapsesi oikeuksien näkökulmasta? 

Masennus tosiaan monilla uusiutuu, kaikki eivät siitä kuntoudu, vaikka osa pystyykin psyykkisesti käsittelemään masennukseen johtaneita tekijöitä ja oppii uudenlaisia ajattelumalleja ja tunnetaitoja. Jos on vähänkin riskiä että ihminen masentuu joskus uudelleen, adoptiota ei pidetä suotavana, sillä se vaikuttaa kykyyn tukea lapsen tasapainoista kehitystä kuten pitäisi. Sitä riskiä ei voi sälyttää lapsen harteille, jolla voi jo muutenkin olla vuorovaikutushäiriöitä ja kiintymyssuhdeongelmia. Tällä hetkellä uskotaan, että masennukseen johtavat tekijät kehittyvät ihmissuhteessa ja tietynlaisessa vuorovaikutuksessa, turvattoman vuorovaikutusmallin vaikutus on tilastollisesti merkittävä. Silloin voi olla ,että ihmisen oma tapa olla tunnevuorovaikutuksessa oman lapsen kanssa on myöskin emotionaalisesti turvaton, sillä omaksuttu kiintymyssuhdemalli  periytyy sosiaalisesti hyvin vahvasti. Silloin ihminen ei osaa kriisitilanteissa tukea lastaan turvallisella tavalla, vaan ahdistuu, uupuu ja masentuu itse.  

Alapeukuista päätellen tätä asiaa voi tarkastella kahdesta näkökulmasta. Toinen on lapsen etu ja toinen on lapsettoman aikuisen etu.

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 19:00"]Suhteellisuudentajua hyvä ihminen. Masennus ei ole mikään elinikäinen sairaus, vaan suurimmalla osalla hyvin lyhytaikainen ja ohimenevä vaihe. [/quote]

Tilastollisesti suurimmalla osalla nuorena masentuneista (olisko ollut jotain 70%) masennus uusii jokusen vuoden sisällä. Sitä en tiedä, että jos esim. viiden vuoden kuluessa ei ole uusinut, miten paljon isompi riski masennuksen puhkeamiseen on joskus myöhemmällä iällä verrattuna niihin, jotka eivät koskaan ole masentuneet. Jos riski on selvästi kohonnut, ymmärrän, että lapsi annetaan mielummin sellaiselle, joka ei ole koskaan sairastanut masennusta.

Harvalla taitaa se kunnon masennus olla vain hetken aikaa. Kyllähän niitä kuulee lukuisista, ellei kymmenistäkin vuosista, keski ja vakava masennushan kestää aikas pitkään, vaikka lääkkeitä söisi ja terapiassa kävisi. Eikä unohdeta, että aina on riski sairastua uudelleen. 

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 19:08"]

Tämän takia en uskalla mennä hakemaan apua Syrjäytynyt

[/quote]

Adoptiolasta et saa silloinkaan, jos olet syrjäytynyt.

[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 18:57"]Adoptio lähtee aina lapsen tarpeista saada vakaa ja turvallinen koti. Adoptiolapsi on aina erityislapsi, jolla on menetyskokemus taustalla ja siten vakaan kasvuympäristön merkitys on olennainen. Adoptiolapsen kanssa usein tarvitsee enemmän voimavaroja kuin biologisen, koska lasta pitää jaksaa tukea mahdollisissa vaikeuksissa ja identiteettihaasteissa. Silloin aikuisella pitää olla itsellä hyvät psyykkiset voimavarat. MAsennus on sairaus, joka usein uusii kuormittavissa elämäntilanteissa. Siksi aiempi masennus katsotaan riskiksi adoptiolapsen hyvinvoinnille. Samoin kaikki tekijät, jotka lisäävät vanhemman ennenaikaisen kuoleman riskiä, kuten monet krooniset sairaudet. yritetään siis turvata, ettei lapsi kokisi toista hylkäämiskokemusta ennen aikuisikää, kuolemahan on sellainen. Adoptioon päätyy pieni määrä lapsia ja lapsen haluavia olisi moninkertaiset määrät. Koska vanhemmiksi haluavissa on valinnanvaraa, yritetään valinnat tehdä lapsen näkökulmasta parhaiksi mahdollisiksi, jotta hänellä olisi omista kehityksellisistä riskitekijöistä huolimatta kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi. Näinhän usein tapahtuukin. 
[/quote]Ymmärrän kriteerit mutta kukaanhan ei voi taata edes huomispäivää. Ei kukaan ole täydellinen, ei adoptiovanhempikaan. Hullua vaatio koko elämän kestänyttä täystervettä elämää, varakkuutta ja rikkumatonta aviosuhdetta. Näillä kriteereillä kukaan meistä ei olisi saanut hankkia omaa biologista lasta. Luivuttajamaat ovat epädemokraattisia ja autoritasrisia monesti ja syrjivät homoja, naisia ja vaikka ketä. Jokainen orpolapsi joka sieltä pääsee Suomeen on jo lottovoittaja. Ps en ole adoptoinut enkä adoptoi ikinä lasta

No kiva tietää tämäkin. Minä masennuin, koska (nykyisin entinen) avomieheni harjoitti kotona sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Hän sai minut uskomaan, että olen täysin arvoton. Lopulta sain apua ja onnistuin jättämään miehen. Tämän seurauksena minulla on kuitenkin ahdistus- ja masennusdiagnoosi, vaikka olen tuosta miehestä eroon päästyäni voinut erinomaisesti ja olen perusluonteeltani iloinen ja positiivinen. Kiva siis, ettemme saisi ehkä nykyisen aivan ihanan mieheni kanssa adoptoida vain sen takia, että nuoruuden heila muuttui vuosien varrella ihmishirviöksi.

Onpas taas hyvin vastattu itse varsinaiseen kysymykseen. Esim. Pelastakaa lapset -järjestön yhtenä adoptioehtona on se, ettei tuleva vanhempi ole sairastanut kahteen vuoteen masennusta. Joten ei, sairastettu masennus ei estä adoptiota myöhemmin!

Niin, koskaanhan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo, mutta menneisyyttä pystytään tarkastelemaan ja siksi adoptiovanhemmiksi valitaan sellaisia, joilla se on kunnossa. Tiettyä varakkuutta tarvitaan, koska lasta pitää pystyä hoitamaan kotona ainakin ensimmäinen vuosi, yleensä myös pidempi kotihoito aluksi on lapsen kehitykselle hyväksi, jotta syntyy turvallinen kiintymyssuhde. Samoin myöhemmin voi tulla terapiantarvetta, lapsen identiteetin kehitykselle voi olla hyväksi päästä käymään maassa josta on lähtöisin ja jossa valtaosa ihmisistä edustaa samaa etnistä taustaa. Lapsen etu on onneksi se asia joka pyritään adoptiossa huomioimaan. Tällä hetkellä useat maat pyrkivät itse huolehtimaan orvoista lapsista, esim. Kiinassa kotimaan sisäinen adoptio on yleistynyt ja hyvä niin, on lapsen etu saada kasvaa omassa etnisessä kulttuurissaan, jos siellä on hänelle löydettävissä hyvät oltavat. Erityistarpeisia lapsia päätyy adoptioon, mutta jokainen varmasti ymmärtää, että heidän kanssaan vanhemmilta vaaditaan vieläkin enemmän henkisiä kykyjä ja paineensietoa kuin "normilapsen" vanhemmalta, kun pitää pysty huolehtimaan lapsen kuntouttavien tahojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä, kuskata lasta erilaisiin tukipalveluihin, esim. puheterapiaan, toimintaterapiaan tms.