Uusi suhde ahdistaa

Moikka,

mulla on kohta 3-vuotias tyttö, jonka yh:na olen ollut pian kaksi vuotta. Lapsen isä osallistuu hoitoon kyllä, mutta pääasiassa minun luona, joskus käy kolmekin kertaa viikossa minun luona (tänään ekaa kertaa piiiitkään aikaan tyttö isänsä luona yötä ) lasta hoitamassa. Kyllä se lapsen isä vähän liikaa mun luona on... Parisuhde lapsen isän kanssa aikanaan sai mut arvioimaan uudestaan mieskriteerejäni ja muutenkin omia valintojani ja elämää. En tietysti halua toimia enää siten, kuin ennen lapsen saantia olen toiminut.

Ensin tiivistetysti:
No, mun tämän hetkinen ongelma on uuden suhteen aloittaminen. Mä en nimittäin käsitä itseäni ollenkaan. Alkuun haluun kovasti toista ja oon iloinen kun toinenkin näyttää haluavan, mutta sitten kun jotain eteenpäin menoa tapahtuu, niin mua rupee todella ahistamaan ja haluun eroon koko äijästä. Rupee tuntumaan jotenkin, että toinen pyrkii koko ajan tulemaan lähemmäksi ja lähemmäksi ja lähemmäksi ja mua ahdistaa! Mulla saattaa mieli mennä ylös ja alas ja monta kertaa, niin että sääliksi käy miesrukkaa, joka mun kanssa jotain rupee... En voi enää luottaa omiin tunteisiini, kun tuntuu, että ne muuttuu joka tapauksessa, enkä yhtään ymmärrä miksi.

Sitten tarkemmin viimeisin tapaus:
Mulla oli alkava suhde mun entisen työkaverin kanssa, ja olin tosi innoissani ja ihastuksissani; se kaveri oli järkevä, fiksu, urheilullinen, meillä oli samanlaiset mielenkiinnon kohteet, se osas kuunnella ja jutella kaikista asioista, ei juonut liikaa, mielessäni jo ajattelin mitä kaikkea voitais tehdä yhdessä... Ja mitä enemmän mä siihen tykästyin, niin sitä paremmalta se rupes mun silmissä näyttämään. (Alkujaan en ollut hänestä viehättynyt, kun ei ollut fyysisesti mun tyyppiä, mut jossain vaiheessa sit kolahti). Me tehtiin kaikkia kivoja juttuja ja juteltiin paljon,ja mulla oli tosi mukavaa hänen kanssaan.

Alkuun olin todella varovainen ja kerkesinkin sanoa hälle, etten varmaan halua tässä mitään suhdetta. Mut sit tapailtiin, ja mä tykästyin enemmän ja enemmän häneen, kerroin jo kavereillekin ja vanhemmille, että oon tavannut kivan tyypin. Sit lopulta kerroin tälle miehellekin, että mulla on tunteet lämmennyt, mutta mua pelottaa ihan sairaasti kaikki, mikä parisuhteeseen liittyy. Hän oli tosi ymmärtäväinen. Sitten mulle tulikin yllättäen tilaisuus nähdä hänet pian uudestaan ja ehdotin tapaamista. Vähän olosuhteiden pakosta vietin kokonaisen päivän hänen kanssaan MIKÄ EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLLUT PARAS IDEA. Me oltiin lähekkäämmin kuin koskaan sitä ennen, enimmillään kuitenkin vaan silittelyä ja halailua. Mut ton päivän jälkeen olen ollut ahdistunut, enkä ole halunnut ottaa häneen yhteyttä, tiedän kyllä että pitäisi vähän selitellä omaa käytöstä... Kun en itekään ymmärrä!

Onko jollain vastaavia kokemuksia, tai osaako joku sanoa mikä mua vaivaa? Mulla on kauhea syyllisyys, kun heittelen toista ylös ja alas, ja toisaalta vähän epätoivonen olo, että enhän mä ikinä uskalla kenenkään kanssa mitään lähtee tekemään, jos homma aina menee näin...

Kiitos.