Antakaa lasten olla lapsellisia!

Olen miettinyt omaa lapsuuttani. Minä " sain" aina vaan leikkiä leikkejä joista oppi jotakin, muut olivat tyhmiä. En olisi saanut nauraa pelleille ja lapsellisuuksille, vahempani opettivat että ei siinä ole mitään hauskaa. En saanut tehdä mitään lapsellista. Koko ajan piti jotakin oppia. Aina korostettiin kuinka minä olin jotekin fiksukmpi kuin ikäiseni, kehittyneempi jne. Aina kuulin että " kyllä meidän perheen lapset on ihan eri tasolla kuin muut" jne jne jne jne.



Sellaseksi tulin, sirkukset, nukketeatterit jne ei olleet hauskoja. Pidin kaikkia ikäisiäni lapsellisia. En osannut leikkiä. Kaikki tuntui tyhmältä. En halunnut leikkipaikoille jos siellä oli lapsia, vietin aikaa mieluimmin aikuisten kanssa. Nyt vasta olen saanut myönnetyksi että täsä kaikesta ei ollut KENELLEKÄÄN mitään hyötyä ja ainoa joka siitä kärsi oli minä. Kaikki nämä vuodet olen jotenkin uskotellut että olen niin hyvä ja olen aina ollut fiksu jne. Tosiassa en ollut lapsi. En osannut iloita mistään mistä lapsen piti iloita.



Olen saanut tehdä tosi paljon työtä omien lapsieni kanssa että he ovat lapsia, haluan että he tekevät lapsellisuuksia, nauravat hölmöille jutuille, ovat ikäisiään. Tämä ei tarkoita etteikö lapsille opeteta käytöstapoja ja etteikö he voisi halutessaan oppia lukemaan aikasemmin (esikoinen tekikin niin)tms. Välillä tuntuu että kun meidän esikoinen oli parivuotiaaksi asti kehityksessään edellä että sillon hän kelpasi tosi hyvin isovanhemmille ja nyt kun on ihan tavallinen talliainen niin vanhempani eivät osaa hyväksyä tätä asiaa. Saattavat jopa suutahtaa ja sanoa että onpa susta tullut lapsellinen. Vertaavat lapsiani meihin (muhun ja sisaruksiin) ja päivittelevät. Yrittävät kaikin keinoin saada todistetuksi että lapseni ovat erityislahjakkaita ja pahastuvat jos sanon että lapseni ovat täysin ikäisensä tasolla.



Kiitos jos jaksoitte lukea!