Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

BB:stä opittu. Helppo lapsuus, huono tulevaisuus!

Vierailija
06.10.2014 |

Naureskelin eiliselle bb-lähetykselle ja Tornion tytön kovalle viikolle. Ei ihmisen pitäisi tuollaista viikkoa säikähtää. Saa nukkua kuivassa laavussa, lämpimissä makuupusseissa. Aina tulet ja ruoka saatavilla. Ei hoputusta tehtävään, vaan sai oman kunnon ja kykynsä mukaan työskennellä. Myös Jarnon ja Lapin miehen psyyke oli maissa, ihmetten :)

Itse kävin armeijan -90 luvulla, ja odotin rangaistusalueesta samanlaista pyykkistä ja fyysistä testiä, niin kuin ennen armeija oli. Meillä leiri kesti yleensä kolme viikkoa, eli 21 päivää. Neljän vuorokauden unet oli yhteensä viisi tuntia. Tehtiin myös työtä, jolla ei ollut ns. tarkoitusta. Kaikki mitä tehtiin, niin myös purettiin. Ruoka tuli, jos tuli. Joskus itse saatiin riistaa kiinni, mistä tehtiin eväs. Nuotiota ei saanut, kuin harvoin tehdä. Taivasalla pääsääntöisesti myös yöt oltiin. Olin syksyn sateet ja talven kovat pakkaset minun palvelusaikanani. Meillä oli ryhmässä hyvä yhteishenki ja päätettiin, että mistään ei valiteta, vaan tehdään pe*kele. Armeija oli minun tähän astisen elämäni omalla tavalla parasta ja opettavaisinta aikaa.

Tottahan minun lähtökohdat armeijaan oli eri kuin nyky nuorison. Lapsesta asti tein fyysisiä töitä perheeni ja suvun apuna. Minulle lapsena jo opetettiin, että ikinä ei saanut antaa periksi ja sisulla eteenpäin. Nyt pelottaa nykynuorison psyyke. Onko heistä vastuunkantajiksi tulevaisuudessa. Jos luontoon joutuu, niin hermoromahdus tulee viikon sisään?  Eikö meidän vanhempien pitäisi alkaa vaatimaan lapsilta enemmän, eikä päästää liian helpolla? Eikö meidän pitäisi opettaa lapsille, että ilman sähköä, sisävessaa/suihkua ja nettiä myös pärjää. En tarkoita etteikö ne saisi näitä käyttää, mutta opettaa heille myös eläminen myös ilman näitä?

Tottahan toki on väärä vetää johtopäätöksiä jostain BB-ohjelmasta, mutta kun katsoo esim. keskusteluja täällä, niin ei voi välttyä näistä johtopäätöksistä.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
06.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

7, vahinkoalapeukku. Tosiaankin on tulevaisuus pullamössön varassa.

Vierailija
2/7 |
06.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kyllä eri mieltä. Jennan kehityshän oli huikeaa, ei siellä kotona siis ihan kaikessa olla vikaan menty vaikka neitonen itse sanookin saaneen kaiken periksi. Oppi menee perille kuitenkin, ei kaikessa ole menty vikaan kasvatuksessa siis.. Andte pärjää hyvin ja tulee pärjäämäänkin vaikka lumet sataisi maahan, mutta ehkä Lapin mies ei ihan sitä lähtenyt etelästä hakemaan, niitä lähellä kotioloja siis. Jarno nyt on ihan pelle, osaa edes puhua esittämättä jotakin roolia. Harmi, että Nimo tippui, oli kuitenkin aito ihminen, just sitä itseään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
06.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä luulen, että metsässä olisi henkisesti helpompaa, kuin tuossa eristetyssä tilassa. Veikkaan, että eristyksissä oleminen on psyykeelle raskasta ja terveys voi mennä.
Minusta Jenna vaikutti hyvin ahdistuneelta ja kuka tietää mitä pidempi aika tuolla olisi tehnyt tytölle.
Tottakai ihmiset reagoi eri tavalla stressiin.

Vierailija
4/7 |
06.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kyllä niin raivostuttava itkuiita ja pää märkänä rääkyvä lellipentu koko Jenna, ettei mitään järkeä. Lepertelee ja lässyttää kuin 1-vuotias. Ehkä vastenmielisin ihmistyyppi mitä äkkiä tulee mieleen.

Vierailija
5/7 |
06.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis eihän toi homma edes ollut raskasta? Kivet tollasia pieniä murikoita. Onko noi tyypit tehneet koskaan oiekasti fyysisiä töitä tai kuntoilleet?

t."N23v, kirves pysyy kädessä ja lenkkipolut ja rauta tuttua"

Vierailija
6/7 |
06.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi jumankauta... Tuo lapsi ei tosiaan ole koskaan joutunut edes roskapussia kantamaan. Kroppa ei kestä pienten kivien siirtelyä kävely- ja istuskelutahtiin? Ei tuntuisi missään, jos olisi oppinut edes huoneensa siivoamaan muksuna, hakkaaman halot saunaan, käymään äidin kanssa mustikassa tai kolaamaan lunta. Ilmankos maha alkaa röllöttää jo teini-ikäisenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
06.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Avaajan kanssa samaa mieltä.  Nimo sanoi, että kun kerran selviytyi tuolta kivikosta, niin nyt voisi alkaa vaikka astronautiksi. Vetää sanattomaksi. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi viisi