Lue keskustelun säännöt.
kun en rakasta enää
04.11.2014 |
Surullista -ja samalla pelottavan miltään tuntumatonta huomata, etten useaan vuoteen ole välittänyt miehestä. Toivon hänelle hyvää, mutten haluaisi jakaa arkeani hänen kanssaan. Meillä on lapset 7v ja 4v. Jos olen lasten kanssa viikon siskoni luona, en kertaakaan kaipaa miestän ja ärsyttää mikäli hän soittaa. Koen, etten ole saanut hänestä koskaan henkistä tukea enlä enää välitäkään. Hän ei ole arvostanut minua naisena, enkä arvosta häntä. Ärsyttää ajatus, että pitää työpäivän jälkeen jakaa iltaa hänen kanssa, haluaisin olla vaan lasten kansaa. Taas uusin pettymys tuli, kun mies ilmoitti ettei aio lähteä kanssani tuhlaamaan aikaa perheneuvolaan, lässyttämään joutavia. Kun yritin puhua miten tärkeää olisi lasten vuoksi, mies vihelteli ärsyttävästi ja haluten osoittaa välnpitämättömyyttä puheitani kohtaan. Seksi on nopeaa ja mekaanista, muuts läheisyyttä ei ole. Surettaa, että jatkaako pinnistelyä vai erotako sitten? Helpolla en haluaisi luovuttaa ja tehdä lapsille avioero perhettä. Mitä voin?
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Koen, etten ole saanut hänestä koskaan henkistä tukea"
"Hän ei ole arvostanut minua naisena, enkä arvosta häntä. "
...Minkä helvetin takia teit lapsia hänen kanssaan...?
Mentiin yhteen ollessani parikymppinen korkealouopiskelija ja olin tuolloin epävarma itsestäni. Haasteita oli mutta jatkettiin vaan. Nyt sitä kadun 10v myöhemmin. Ap
Eihän tuossa auta muu kuin vaatia muutosta tai erota. Täytä vaikka eropaperit valmiiksi ja sano, että tässä on nyt puoli vuotta aikaa asioiden muuttua. Toki se vaatii itseltäsikin panostusta, koska kuulostaa siltä, että tämä aviokriisi on kahden kauppa.
Mies sanoo, että on tällainen eikä miksikään muutu. Ja että on nelikymppinen ja kaikki on tässä vaiheessa alaspäin menoa. Toisaalta mies jähmeydessään tuntuu vanhalta papalta, toisaalta itsekkyydessä ja kiroilussa teinipojalts. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edes erota kenen tässä pitäisi tehdä ja mitä..ap
Meillä sama juttu...mies ei halua eroa. Vaikuttaa meillä usein pojaltani eikä mieheltä. Oli jopa kavereilleen vitsaillut "kotiarestista", ei helvetti. Mies ei suostu edes puhumaan erosta, lähinnä sanoo jaaha, turpa kiinni, ole hiljaa. Pakko kai tässä olisi sitten etsiä vaikka miehelle asunto ja lähettää sinne (asutaan vuokralla, on itsestäänselvyys että lapset jää minulle ja asunto on liian iso ja kallis yksin miehelle).
Meillä mies on tietokoneriippuvainen, siksi ehkä jarruttelen. Olen tosin sitäkin yrittänyt kestää, jutella, kuunnella yrityksiä muuttua, mutten jaksa. Istun illat yksin teeveen edessä, jos siis kotiin jään. Lapset on pieniä enkä jaksa itse mihinkään enää lähteä illalla. Siivoon ja sen sellaista. Nukutaan eri puolilla sänkyä, ei toivoakaan että saisi olla kainalossa tai lähellä. Häiritsee kuulemma nukkumista, vaikka miten olen kertonut sen olevan tärkeää. Pihtaan nykyään myös, kun ei huvita kun mies tulee koneelta suoraan hiplailemaan ilman mitään juttelua, halailua tai esileikkiä. Suunnilleen yrittää repiä minua päälleen ja suuttuu kun en halua. Tunnwn eläväni teinipojan kanssa joten luonnollisesti ei huvita yhtään. Ennen oli seksiä ja läheisyyttä, yhteusiä leffailtoja. Mies lopetti sitten ne kaikki ja jos tulin kainaloon, oli hänen asentonsa aina huono ja en tuntenut oloani kovin hyväksi. Enään en edes hakeudu lähelle.
En jaksaisi enää yrittää, kun on päästy niin pohjalle.
Up