Minkä ikäinen nainen kutsuu miestä poikaystäväksI?

Sanoisin että alle 30 tai alle 35 ihan luontevaa erityisesti jos ei ole lapsia!

Musta taas on tyhmää puhua poikaystävästä kun jo asutaan yhdessä sekä ollaan kihloissa.

Mun mummo joka tapasi vanhoilla päivillään miehen, kutsuu miestä poikaystäväksi, hänen vallaton poikaystävänsä on 79 ja mummoni 84 , on se kuulemma ihanaa, kun on tollanen nuori ja menevä poikakaveri rinnalla. Kuulemma munkin pitäis sellanen hommata, etten vallan tylsistyis. Eli vissiin seniori tansseihin pitää mennä.

Samaa mäkin olen miehenä miettinyt kun itsellä ikää 40 ja naisella 35. 

Tyttöystävä kuuloistais teiniltä, naisystävä mummolta, ei asuta yhdessä, ei lapsia, ei kihloissa. Pelkkä "ystävä" kuulostais siltä ettei oltais pariskunta ollenkaan.

Mutta miten olis "pano"?

"Hoito"

Sanon helluksi!

Sellainen nainen, jolla on hyvä itsetunto, kutsuu miestään miksi haluaa.

Eikä mieti tällaisia.

Minä kutsun vaihtelevaati poikaystäväksi ja vaihtelevasti mieheksi. Mies tosin kuulostaa vähän teennäiseltä "hihihi mul on mies, oon aikuinen xDD"

Ja lisäksi niin moni kutsuu 20-vuotiaita jätkiä miehiksi, mikä aiheuttaa syvää myötähäpeää, vaikka sinänsä se ei nyt liity tähän.

Hmm, mitäs vielä... Niin, kutsun 30+ v. miestäni poikaystäväksi, koska minulla ei ole tarvetta hokea, että minulla on MIES xD

Mä oon naimisissa ja nelikymppinen, miehellä ikää muutaman vuoden enemmän. Ei tulos mieleenkään puhua mistään poikaystävästä, tai nojoo, meidän tyttärellä on poikaystävä :)

Alle 25-vuotias

Nelikymppinen työkaveri puhui poikaystävästään ja oletin, että heillä on paljon ikäeroa siten, että nainen on vanhempi. Tapasin heidät sitten pariskuntana ja tämä poikaystävä olikin noin viisikymppinen.

Toisaalta eräs eläkkeellä oleva mies puhuu tyttöystävästään. Daami kyllä on eläkkeellä hänkin, joten ilmeisimmin nämä ovat vain joillakin tapana.

Minä. Olen 38 ja se poika on 40. En halua puhua miehestäni, kun se käsitetään yleisesti avio- tai avomieheksi. Miesystävä kuulostaa siltä kuin olisin 80-vuotias leskirouva. Yleensä puhun etunimellä jos voin. Suomesta puuttuu luonteva termi erillään asuville, ruotsissa on särbo.

Olen 19 ja poikaystäväni on 20. Minusta "mies" kuulostaisi liian aikuiselta, voisin käyttää sitä enemmän tosissaan sitten kun/jos asumme kahdestaan jos silloinkaan vielä.

Olin naimisissa kymmenen vuotta... silloin mulla oli mies. Eron jälkeen olen tapaillut miehiä, mutta mulla ei ole ollut miesystävää... eikä nytkään ole, olen nyt seurustellut hetken, ollaan nelikymppisiä, ja kyllä se poikaystäväksi puheessa valikoituu... ei ole avo- eikä aviomies, miesystävä tuntuu liian viralliselta ja vanhanaikaiselta. Että näin!

Joskus siinä 25 vuoden kieppeillä muistaakseni sana poikaystävä alkoi tuntua aika teennäiseltä. Mies 4v vanhempi. 

En ole joutunu sanomaan pitkään aikaan kellekkään "poikaystävästä". Neuvolassa se on isä tai muuten ihan nimellä. Jos joku kysyy niin sanon olevani varattu.

Jotenkin tuntuu hassulta sanoo poikaystävä kun on jo lapsi, jos sanon mies niin vastaus on "ai sä oot jo naimisissa?", joten ei. Asutaan yhessä mutta avopuoliso tuntuu nuijalta sanoa ja vielä nuijemmalta sanoa siitä lyhennyksiä "avokki".

Minusta poikaystävä on silloin, kun seurustellaan jonkun kanssa niin, että ei olla kihloissa eikä naimisissa eikä asuta yhdessä. Minusta eläkeläisen kohdalla voidaan tässä tilanteessa puhua miesystävästä. Olen 40 ja puhuisin itse poikaystävästä.

Mä sanon poikaystävä, olen 19 ja hän 21.

Minä, itse olen 17v ja poikaystävä 20v.

Mulle sanassa miesystävä (ja naisystävä) on ihan kamala kaiku. Miesystävä on vaan varatuilla naisilla. Toisin sanoen "naapurin rouvan mies ei taidakaan tietää, että naapurin rouvalla on miesystävä (lausutaan tosi vittumaisella äänenpainolla)" Poikaystävä on silloin, jos ei asuta yhdessä. Jos asutaan yhdessä, on avomies ja jos ollaan naimisissa, on aviomies. Ja aina voi sanoa, että mies.