Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen onnellinen ja rento ainoastaan kun teini ei ole kotona.
04.11.2014 |
Kodin tunnelma muuttuu rauhalliseksi, sopuisaksi ja viihdymme kotona. On ikävä myöntää tosiasia että aina kun teini on kotona tunnelma on riitaisa, räjähdys altis ja ahdistava koko muulle perheelle. En lähde riitelemään teinin kanssa vaan suodatan sanomiset tiettyyn pisteeseen asti jotta edes jonkinlainen rauha pysyy.
Onko ainoastaan meillä tällaista? Hoitaa koulunsa, kaikki muu jää. Suurimman osan ajasta on ilkeä itsekäs ja aiheuttaa joka puolella riitaa ja rauhattomuutta.
Olen väsynyt. Haluan kotini takaisin. Kuria on pidetty ja määrätietoista oltu. Vain pieni osa on hänen kaltaisia.
Täytyykö meidän muiden nyt elää kotona jossa emme viihdy viisi vuotta??
Kommentit (50)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, uskotko sä oikeasti etteivät muut sisarukset tee mitään pahaa? 13 v. saa kaikki syyt niskoilleen aina. Tainnut saada jo pidemmän aikaa, oli syyllinen tai ei. Aivan turha kuvitella, etteivät pienet lapset osaisi vedättää vanhempiaan.
Kuulostaa siltä, että ap on valinnut puolensa eikä teini hormonihuurussa ole muuta kuin järkyttävän pettynyt, kun sisarusten puolta pidetään ja hänen kanssaan vain kiristellaa, syytetään ja annetaan rangaistuksia.
Ja ennen kun sanotte että aina aikaa, annan. Muut lapset ovat jääneet sivuun koska kaikki aika menee hänen kanssaan koska mistään ei tule mitään. Ap
No tuskin se viittä vuotta kestää :) minkä ikäinen on nyt?
Miten käyttäytyy kotona? Saako vastuuta yhtään? Siis sellaista vastuuta, että joutuu oikeasti itse selviytymään etkä sä ole vieressä nalkuttamassa tai korjaamassa jälkiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13v. Tunnistan itsessäni masennuksen merkkejä. Kodin rauha on aina ollut minulle tärkeää ja olen siellä saanut rentoutua ja kerätä voimia.
Voisiko hänellä olla joku sairaus? Vai onko tämä enää normaalia?
Joutuu tekemään itsenäisesti paljon. En nalkutan ja korjaan jälkiä harkiten. Nalkutus luo negatiivisista eikä auta. Usein saa raivarin jos joutuu hoitamaan jotain. Luistaa vastuusta mielellään ja jättää tekemättä koska ei huvita. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 09:55"]
13v. Tunnistan itsessäni masennuksen merkkejä. Kodin rauha on aina ollut minulle tärkeää ja olen siellä saanut rentoutua ja kerätä voimia. Voisiko hänellä olla joku sairaus? Vai onko tämä enää normaalia?
[/quote]
Onko koko ajan hankala? Onko teillä kuitenkin ns hyviä hetkiäkin?
Mun esikoinen täyttää tässä kuussa 14, joten voin samaistua hyvin :)
Ja kotona nimenomaan on helvettiä. Muualla käyttäytyy hyvin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meillä oli aikoinaan sama tilanne. Yksi kolmesta lapsesta oli järkyttävän vaikea varmaan välillä13-17 vuotta. Piti todella varoa ja sovitella ettei tule isompaa vahinkoa. Hirveitä riitoja, uhmaa, syyttelyä, ovien paiskontaa. Ja meillä kyllä rakastettiin ja asetettiin rajoja.
Sitten se helpotti onneksi. Nyt on mitä ihanin nuori aikuinen, 22 v.
Oma lapsuuskotisi taisi olla samanlainen? Et osaa olla teinillesi rakastava vanhempi, kun sinullekaan ei oltu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hyviäkin hetkiä mutta ne on tosi harvassa. Niistä annan hyvää palautetta ja Kehun kovasti ja sanon miten toivoisin sellaisen lisääntyvän. Kertokaa millaista teillä on, ehkä vertaistuki auttaa.ap
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 09:58"]
Ja kotona nimenomaan on helvettiä. Muualla käyttäytyy hyvin. Ap
[/quote]
Tää on aika tärkeää!! Lapsesi ei ole mikään häirikkö, ja varmasti pärjää hyvin elämässään. Kotona sitä sitten saa kokeilla rajojaan ja kiukutella turvallisille läheisilleen (muistelepa uhmikää) :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sitten liikaa vastuuta? Vaaditaan liikaa ja tuossa iässä kun ollaan äärimmäisen itsekkäitä, niin kaikki kaatuu olevinaan päälle.
Mulla samanikäinen draamaqueen ja aika vaikeaa on. Mä todellakin valikoin taisteluni tarkkaan, mutta sitten olenkin peräänantamaton.
Tuo on kamala ikä. Lapsi kasvamassa isoksi. Ei itsekään tiedä mitä ajattelee ja haluaa. Yrittää löytää itsensä. Kaipaa vielä äidin syliä, mutta ei kehtaa, koska se on pienten lasten juttu. Hakevat omaa itseään.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 09:59"]
On hyviäkin hetkiä mutta ne on tosi harvassa. Niistä annan hyvää palautetta ja Kehun kovasti ja sanon miten toivoisin sellaisen lisääntyvän. Kertokaa millaista teillä on, ehkä vertaistuki auttaa.ap
[/quote]
No juuri tuota kilahtelua, välillä ei suostu tekeen mitään ja haastaa vaan riitaa. Joskus mököttää huoneessaan pitkäänkin. Saattaa sanoa ilkeästikin, mutta AINA tulee sitten vähän ajan kuluttua pyytämään anteeksi. Saattaa tulla itku ja sanoo "äiti mä rakastan sua". Pystytään keskustelemaan kuitenkin asiallisesti ja luottamuksellisestikin. Mutta onhan tää hermoille käyvää välillä :P
Minusta kotona kuuluu saada meuhkata. Missä sitä sitten voi tuntojansa purkaa jos ei kotonaan ja vanhemmilleen? Minusta kuulostat hirveän itsekkäälle. Koeta nyt vähän ymmärtää teini-ikäistä lastasi ja ole hänelle armollisempi.
Kiitos 12. Olen hänelle rakastava ja huolehdin. En hauku tai syyllistä. Ajatuksissani olen väsymyksen hetkillä ajatellut mm että kyllä se elämä sinuakin opettaa jne. Mutta ääneen en sano mitään mikä haurasta satuttaisi. Mutta en jaksais minäkään kuunnella haukkuja riitaa ja riehumista.
9 miten aikanaan jaksoit? Ap
Meillä ainakin oli niin, että äiti provosoi jatkuvasti ja hengitti niskaan, haastoi riitaa. Kotona oli ikävä tunnelma hänen takiaan, mutta itsessään ei nähnyt mitään vikaa. Kenenkään muun kanssa riitoja ei ollut.
Mä olen sitä mieltä, että kotona saa ja täytyy näyttää tunteensa. Missään koulussa tai ihmisten ilmoilla ei kiukutella, vaan käyttäydytään.
Ei kuitenkaan saa kiroilla, hajottaa tavaroita tai olla väkivaltainen. Mutta itkeä, karjua ja huutaa saa.
Alue: Aihe vapaa
Millaisiahan hänen kaverit on? Nykyteiniporukoissa joutuu ainakin olemaan ihan feikkinä kaiken aikaa. Varmasti syö voimia ja tekee vihaiseksi.