Kuka tässä nyt on hullu?

Vierailija

05.10.2014 | 15:41

Olen kahden lapsen (1,5v ja 4v) yksinhuoltaja. Ollaan asuttu tässä samassa talossa kuusi vuotta ja pari vuotta sitten meidän naapuriin muutti toinen yksinhuoltajaäiti lapsensa kanssa. Tulimme heti ihan mukavasti juttuun. Minulle oli kuitenkin alusta lähtien selvää, että meillä on erilaiset kasvatusmetodit. Minä pidän lapsilleni kovempää "jöötä" ja edellytän, että toisia otetaan huomioon, eikä saa riehua tai huutaa ylenpalttisesti. Tällä toisella äidillä on yksi minun nelivuotiastani vähän vanhempi lapsi, joka saa kiukutella vähän turhankin paljon ja äiti on usein pomppimassa sinne tänne lapsen mielen vaihteluiden mukaan. Syyksi ylenpalttisen kiukuttelun sallimiseksi äiti on sanonut että kun häntä usein kiellettiin itkemästä lapsena. Selvä.

No, kun ollaan vietetty aikaa yhdessä olen venynyt monessa tilanteessa liian pitkälle ja lepsunut omista kasvatusmetodeistakin. Tuntui että oli aina hankalaa selittää nelivuotiaalle, miksi toinen saa käyttäytyä noin ja itse pitäisi olla kiltimmin. Lapseni sitten alkoi matkia tuota huonoa käytöstä, kunnes tuli joku raja vastaan ja tajusin, että meidän perheen pitää tehdä asiat omalla tyylillä ja ottaa vaikka etäisyyttä heihin jos ei yhteiselo onnistu.

Nykyään olen koittanut opetella sanomaan paremmin, jos joku mättää. Kaikki muu on vielä mennyt, mutta varsinaiseksi ongelmaksi muodostui, kun tämä toinen lapsi kävi aina kun oli pihalla, rinkuttelemassa meidän ovikelloa ja jopa potki ja hakkasi ovea kunnes avataan. Sanoin tytölle tästä aina nätisti, että yksi rinkaus riittää ja äidilleenkin olen monet kerrat asiasta sanonut. Olemme tunteneet kuopukseni syntymästä asti. Vauva heräsi uniltaan moneen kertaan näiden oviriehumisten takia ja olin siitä aina tosi turhautunut. Usein kävi rinkuttamassa vain kertoakseen, että ovat lähdössä jonnekkin. Tyyliin: Moikka! Me mennäänki Ikeaan! Heippa! Ja pomppi iloisena tiehensä. Minulla Itki vauva makkarissa herättyään kesken unien ja vanhempaa lasta itketti, kun ei päässyt mukaan. Siinä sitten itkettiin kaikki hetki. Ja näin ei tapahtunut vain yhtä kertaa.

Koitin monilla tavoilla selittää tälle äidille, miten uni on meille tärkeää. Olen melkein aina lasten kanssa. Minulla ei ole muuta tukiverkostoa, kuin usein sairasteleva äitini, joka joskus pitää vanhempaa poikaa luonaan, mutta usein autan myös häntä kaikenlaisisssa eri asioissa oman arjen ohella. Eli se hetki päivästä, kun lapset tai edes toinen on päiväunilla on minulle TÄRKEÄ ja lapsillekin, että saavat leponsa.

Nyt kävi taas niin, että tämä lapsi kävi rinkuttamassa meillä taas ovikelloa pitkän rinkutussarjan (tällä kertaa ei sentään hakattu tai potkittu ovea) ja heräsimme taas päiväunilta (nuorempi lapsi vielä kipeänä) ja toi meille omalta lapseltani heille jääneen lelun. Heillä oli käymässä vieraita ja tällä lapsella oli jo leikkikaveri, jonka kanssa saivat idean lelunpalautuksesta ja lelun annettuaan lähtivät heti takaisin. Taas meillä parkui koko perhe ja nyt puolentoista vuoden häiriköinnin jälkeen soitin suoraan tälle naapurille ja kerroin että oltiin taas herätty ja että tavarat voisi jatkossa vain jättää vaikka rattaisiin oven ulkopuolelle jos ei ole mitään muuta asiaa (näin olimme itsekin palautelleet heidän tavaroitaan, jos ei nähty vähään aikaa) ja sanoin taas tytön rinkuttelusta, että jos voisi vain kerran soittaa.

Naapurin mielestä minä ylireagoin. Olin itkun partaalla ja soitin epätoivoisena. Tällä kertaa en välittänyt odottaa että rauhassa taas pihalla sanon asiasta, kun ei sillä ole ollut mitään vaikutusta. Hänen mielestä olen marttyyri ja minulla on mielenterveysongelmia ja minun pitäisi kasvaa aikuiseksi. "Eihän lapset voi tietää, milloin teillä nukutaan" - oli myös puolustelu, joka toistui useasti.

Olen kertonut luottamuksella tälle entiselle "ystävälleni", että äidilläni on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus ja että minullakin on ollut paljon niitä piirteitä, mutta olen tehnyt paljon töitä niiden kanssa ja koen voittaneeni ainakin suurimman osan.

Tuntuu vaan niin hurjalta että joku voi sanoa noin ilkeitä asioita ja vain sen takia, että pyydän ettei meidän ovella ravata ilman asiaa. Lasta ei tulisi mieleenikään syyttää vaan kasvatuksesta ja säännöistähän tuo on kiinni. Omalle vanhemmalle lapselleni olen moneen kertaan sanonut, ettei toisten ovikelloja mennä soittamaan ilman lupaa minulta. Hänkin innostui tuohon ralliin, kunnes toinen lapsiperhe, jollla on pieni lapsi sanoi asiasta minulle ja pahoittelin kovasti ja selvitin asian lapseni kanssa. Nykyään tulee aina kysymään minulta luvan, että saa hakea sitä tai sitä kaveria leikkimään..

Hirveän pitkä teksti ovikellon soittamisesta. Hulluksihan tässä tosiaan itsensä jo tunteekin kun joutuu tällaistaa vatvomaan. Mutta tuntuu vaan niin uskomattomalta tuo naapurin reaktio.

Eli kertokaa nyt muut - Hullu kuin pullosta tullu? Niinkö?

Vastaa

Tapahtumat

Kuka tässä nyt on hullu?

Kommentit (20)