Oma äiti elossa, mutta ei elämässä mukana. Muita?

Joskus tekee mieli itkeä tätä aihetta ja tänään on sellainen päivä. Oma biologinen äitini antoi minut pois, ja adoptioäitini on alkoholisti joka ei halua olla (enkä minä enää halua että hän on) elämässäni millään tavalla mukana. Olen kahden äidin hylkäämä ja joskus se sattuu. Mietin, mikä minussa on niin pahasti vialla, ettei minua rakastanut yksikään naispuolinen ihminen. Edelleen he/te/ne karttavat minua syystä tai toisesta. Ei kaikki tietenkään, mutta moni. Niin kuin olisin jotenkin saastainen. 

Huoh. Kumpikaan ei tuntisi lapsiani jos he vastaan tulisivat. Eivät tiedä heidän koko nimiään. Eivät ole koskaan pitäneet sylissä. 

Olkaa onnellisia te, joilla on hyvä äiti. Ette tiedä, miten arvokas asia se on.