Lue keskustelun säännöt.
Voiko meikkaaminen/laittautuminen olla este ystävyydelle?
02.11.2014 |
Minä en saa helposti ystäviä, en edes tuttavia. En ole koskaan saanut. Olen rehellinen, ystävällinen, mutta sulkeutunut. En halua puhua omista asioistani liiemmin. Hieman arkakin olen. Meikkaan ja laittaudun päivittäin ihan vain omaksi ilokseni/piristyksekseni, olen kotiäiti. En poistu kotoa muuten. En ole ylpeä enkä omahyväinen, yritän auttaa toisia ja olen aina heikompien puolella!
Silti, en saa tasavertaista ystävää. Kelpaan ehkä jonkinlaiseksi kaveriksi, jos ei parempaa ole.. mutta sydänystäväksi en kellekään. Minua on myös käytetty hyväksi paljon, nuorempana varsinkin, kun en tajunnut asiaa, nyt vanhempana sen jo huomaan. Tyyliin, jos ei kukaan muu lähtenyt baariin kaveriksi, tiedettiin että minä ainakin lähden, joten pyydettiin sitten jos ei ketään muita saanut mukaan. Ja, kutsutaan Me&I-kutsuille ymv. koska tiedetään että minä tilaan.
Olen tosi paljon pohtinut sitä miksen kelpaa kaveriksi, monelta kantilta, ja jotenkin täytyy olla niin, että toisia häiritsee se että laittaudun.
Mielipiteitä?
Kommentit (10)
[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:32"]
En usko. Ehkä olet jollakin tavalla tylsä?
[/quote]
Hahahahaha. Ei ystävyys ole tylsyydestä kiinni, todistettu monet kerrat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskinpa vain. Omassa kaveriporukassa osa laittautuu paljonkin, osa ei yhtään. Ei se vaikuta siihen, ollaanko ystäviä vai ei.
Nelonen jatkaa, että sulkeutuneisuus ja arkuus on todennäköisemmät syyt. Ne tulkitaan helposti kopeudeksi. Ja on vaikea ystävystyä, jos toinen ei niinsanotusti anna itsestään mitään. Jos toinen ei puhu omista asioistaan mitään ja on muutenkin hiljainen, kun yrittää keskustella, tulee helposti olo, ettei sitä kiinnosta, tai se ei edes halua tutustua.
Tuskin syynä on sinun laittautuminen, itsekin 26v kotiäiti joka tykkää laittautua, en mene leikkipuistoon tai kauppaan ilman pakkelia, enkä todellakaan lähde lenkkareissa tai kollareissa kylille ikinä.
Sinulla on varmasti vain vääränlaisia ihmisiä ympärilläsi jos hyväksi käyttävät.
Olen itse myös vähän ehkö ujo uusien tuttavien kanssa, tykkään seurailla vähän ihmistä ennenkun tutustun lähemmin ja jotku mieltävät minut sen takia ylimieliseksi tai koppavaksi kun en heti ole yltiö sosiaalinen, voisiko sinunkin kohdalla olla näin?
Tylsä voin toki olla jonkun mielestä, koska en juuri puhele omista asioistani, enkä juoruile. Enkä puhu selän takana toisista, ja olen hyvinkin tarkka siitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:28"]
Minä en saa helposti ystäviä, en edes tuttavia. En ole koskaan saanut. Olen rehellinen, ystävällinen, mutta sulkeutunut. En halua puhua omista asioistani liiemmin. Hieman arkakin olen. Meikkaan ja laittaudun päivittäin ihan vain omaksi ilokseni/piristyksekseni, olen kotiäiti. En poistu kotoa muuten. En ole ylpeä enkä omahyväinen, yritän auttaa toisia ja olen aina heikompien puolella!
[/quote]
Aloitapa vaikka noista lihavoiduista. Ystävyyteen, erityisesti "sydänystävyyteen", kuuluu yleensä myös itsensä avaaminen toiselle. Omista asioista, mielipiteistä, haaveista, toiveista, suruista, iloista jne. kertominen. Hyvässä ystävyydessä tämä tapahtuu vastavuoroisesti, molemmat antavat itsestään ja tukevat toisaan.
Meikkaamisella tuskin on noiden jälkeen peetäkään vaikutusta asiaan. Tai saattaahan se vahvistaa kylmää ja pinnallista kuvaa sinusta, jos kerran et koskaan mitään henkilökohtaista itsestäsi kerro.
Mä en osaa kaveerata ihmisten kanssa, jotka ei puhu muusta kuin meikeistä. Mutta ulkonäkö ei kyllä vaikuta mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En puhu meikeistä enkä ole pinnallinen, olen epävarma ihminen ja meikkaaminen ehkä hieman tuo itseluottamusta. Olen kokenut elämässäni paljon ja pinnallisuus on minusta hyvin kaukana.
Puhun varmastikin eniten lapsista ja ihan tavallisista lastenhoitoon liittyvistä asioista. Olen hyvä kuuntelija. Mutta itsestäni olen huono puhumaan ja avautumaan, ja pelkään uteliaita ihmisiä varmaan yli kaiken.
ap
[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:46"]
En puhu meikeistä enkä ole pinnallinen, olen epävarma ihminen ja meikkaaminen ehkä hieman tuo itseluottamusta. Olen kokenut elämässäni paljon ja pinnallisuus on minusta hyvin kaukana.
Puhun varmastikin eniten lapsista ja ihan tavallisista lastenhoitoon liittyvistä asioista. Olen hyvä kuuntelija. Mutta itsestäni olen huono puhumaan ja avautumaan, ja pelkään uteliaita ihmisiä varmaan yli kaiken.
ap
[/quote]
Vastaan omasta puolestani, vaikka uskonkin, että moni näkee asian samoin.
Kuulostat ihan OK:lta ns. hiekkalaatikkotutuksi. Voidaan jutella lapsista ja päivän säästä, muttei mistään oikeasti henkilökohtaisesta. Tällainen tuttavuus voi muuttua ystävyydeksi, jos juttu luistaa helposti ja aiheet alkavat jossain vaiheessa liikkua myös henkilökohtaisemmissa asioissa. Jos ihminen ei pidemmänkään tuttavuuden jälkeen kerro mitään itsestään (ei edes vastavuoroisesti, kun minä kerron itsestäni), niin tulkitsen sen niin, ettei hän halua syventää suhdettamme tuttavuudesta ystävyydeksi. En sitten viitsi itsekään jatkaa avautumista ja siinä se potentiaalinen ystävyys sitten oli, ei tapahdu.
Ystävyyttä ei saa, jos ei anna itsestään mitään pintaa syvemmältä (ja pinta ei nyt tässä tarkoita pelkkiä meikkejä). Jos et pysty siihen, tyydy tilanteeseen tai hae siihen apua. Jos sinulla on traumoja, niin varmaan joku terapeutti voisi auttaa.
En usko. Ehkä olet jollakin tavalla tylsä?