Mistä löytää 150 cm keskikeho-läskille tytölle housut?
Minulla (tai meillä) on ongelma. Tyttäreni, joka on 152 cm pitkä ei löydä verkkareita kummempia housuja mistään. Hän on 10-vuotias ja keskeltä tukeva. Siis laihat jalat mutta mahamakkaroita kolme. Vaikka kuinka olen koittanut häneltä herkut kieltää ja liikuttaa enemmän, ei laihdu.
Mutta siis ongelma on se, että en löydä mistään peruslastenkaupoista hänelle sopivia housuja. Kaikki on tehty laihalle lapselle. Myös takapuoli paistaa matalasta vyötäröstä, kun lapsi kyykkii. Jos ostan isoa kokoa (164-170cm), housut istuvat vyötäröltä mutta lahkeet ovat liiiian pitkät ja housujen malli kärsii.
Mistä te löydätte sopivat housut lapsillenne?
Kommentit (31)
Mikset ostaisi tuumakoollisia housuja ihan aikuisten puolelta? Itse olen lähes samanmittainen nainen, ja ratkaisu on housut, varsinkin farkut, joissa on erikseen pituus- ja leveystuumakoot. Mulla lahje 28 tuumaa ja vyötärö 33 tuumaa.
#3, kiitos vastauksestasi. Enpä tosiaankaan ole tullut ajatelleeksi aikuisten osastoa, kun lapsen kanssa on vuosia liikkunut (Jotenkin ajatellut, että naisten housujen vyötärö-lantio -suhde se vasta lapselle sopimaton onkin...). Taidankin nyt ohittaa lasten HM:t ja Lindexit kaukaa ja mennään ihan naisten puolelle etsimään niitä housuja.
t. ap
3, mistä olet löytänyt tuumakoon 28 farkkuja? Tai miltä merkiltä? Itse en ole mistään normivaatekakaupoista niitä löytänyt, aina lyhyin lahjepituus on 30 ja joskus ei edes sitäkään ole.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2014 klo 12:05"]
3, mistä olet löytänyt tuumakoon 28 farkkuja? Tai miltä merkiltä? Itse en ole mistään normivaatekakaupoista niitä löytänyt, aina lyhyin lahjepituus on 30 ja joskus ei edes sitäkään ole.
[/quote]
En ole minäkään tavallisissa kaupoissa löytänyt noin lyhyitä. Itse tarvitsisin 30" lahkeenpituuden, ja sitäkin on hankala löytää.
Farkuista löytyy kyllä lapsillekin malleja, joissa on väljä vyötärö. Kysy myyjältä.
Käytössä mukavia ja aika siistin näköisiä ovat olleet mustaa "urheilukangasta" olevat jumppahousut, siis ei kireät vaan väljät ja suoralahkeiset. Ne on ehkä vähän kalliimpia kuin tavallaiset puuvillaiset verkkarit, mutta ainakin meidän tyttö käyttäisi niitä vaikka joka päivä. Ja ne ovat kestäneet hyvinä jo vaikka kuinka kauan.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2014 klo 12:05"]
3, mistä olet löytänyt tuumakoon 28 farkkuja? Tai miltä merkiltä? Itse en ole mistään normivaatekakaupoista niitä löytänyt, aina lyhyin lahjepituus on 30 ja joskus ei edes sitäkään ole.
[/quote]
Prismoistakin löytyy Lee Cooper -merkkisiä farkkuja joissa on alle 30 tuumakokoa (tällä hetkellä jalassa on ko. merkin 29" pituudelliset mustat farkut).
Lisäksi joillain vaatemerkeillä on erikseen lyhyille naisille tarkoitettu 20-kokosarja, josta voi myös saada vaatteita joissa pituus ei ole liiallinen vaikka tarvitsisikin leveyssuunnassa isompaa kokoa. Ulkomaisista verkkokaupoista jos tilaa niin pienten naisten petite-mallistoista saattaa myös löytyä riittävän lyhyitä. Yleensäkin netti on hyvä tilaamispaikka jos tarvii vähän erikoisempia kokoja, huonosti kyllä löytyy 28" pituutta jos täytyisi mennä ihan jostain ostoskeskuksesta ostamaan.
Oho. Onpa pitkä 10-vuotiaaksi ja pulskaltakin kuulostaa.
Syökö paljon sokeria ja harrastaako liikuntaa?
[quote author="Vierailija" time="03.10.2014 klo 12:14"]Oho. Onpa pitkä 10-vuotiaaksi ja pulskaltakin kuulostaa.
[/quote]
Komppi. Pituudelle nyt ei mitään voi, vähän oudolta kyllä noin pitkä likka kuulostaa. Yleensä 10v on enintään siinä 140 sentin kieppeillä.
Tuo lihavuus nyt on ilmiselvä ongelma. Ei kuulosta todellakaan normaalilta. Nyt tyttö liikkumaan ja kaikki sokeri pois!
Yleensä sitä ja yleensä tätä... Meidän 9-vuotias tyttö on vuoden päästä taatusti 150-senttinen. Hänen kaverinsa on vielä puoli päätä pidempi. T: se, joka suositteli jumppahousuja
Mä aion kyllä huolehtia, ettei lapsista tule läskejä.
Polarn o. pyretistä olen löytänyt meidän pömppikselle housuja. Ja ihan oikeesti: meillä kaikki lapset syövät samaa ruokaa ja vain yhdellä on pömppis, muut ovat suorastaan laihoja. Hän on vaan rakenteeltaan erilainen...
Meidän 9v on 135 ja luokkansa lyhimmästä päästä...
[quote author="Vierailija" time="03.10.2014 klo 12:14"]
Oho. Onpa pitkä 10-vuotiaaksi ja pulskaltakin kuulostaa.
[/quote]
Äh, ei tuo nyt mitenkään kamalan pitkä ole. Oma saman ikäinen tyttöni on 147 eikä ole pisimmästä päästä. Osa tuon ikäisistä kun aloittaa jo kasvupyrähdystäkin.
ihan normi pituinen!
Outfittersillä (NameIt:n isompien lasten vaatteet) on tuumakokoisia farkkuja. Ja H&M:llähän ainakin verkkokaupassa on se väljempi mallisto farkuista (tilasin niitä vahingossa rimpulallemmem ja tippuivat jalasta).
Ja vinkkinä jo toppahousuille, Intersportissa on lasten D-mitoituksella toppahousuja.
Mä kasvoin lapsena juuri 10-12 vuotiaana tosi paljon. 12 vuotiaana kutosluokalla olin saman pituinen kuin nyt parikymppisenä, eli 171cm. Koska kasvu tapahtui nopeasti, söin PALJON. 10-11 vuotiaana olin vielä ihan normaalipainoinen, mutta kun kasvu alkoi hidastua 12 vuotiaana, enkä sitä heti tajunnut vaan söin entiseen malliin niin lihoin. Koko seiskaluokan olin pullukka. Kuitenkin kasille mennessä olin huomattavasti hoikempi ja sitten ysillä täysin normaalipainoinen mitä olen nyttenkin. Kannattaa toki katsoa vähän tyttösi syömisiä, mutta usein tytöillä jotka kasvaa nopeasti murrosiän alussa kerääntyy yhtäkkiä painoa kun pituuskasvu hidastuu. Voi olla että sinunkin tytön ruokahalu siis laantuu kunhan loppukeho huomaa pituuskasvun hidastuneen :)
Tulipa vaan jotenkin tosi paha mieli lapsen puolesta kun äiti puhuu tuohon sävyyn, vaikka vaan av:lla :(
Pituus ei ongelma vaan paino. Pidä ap ruokapäiväkirjaa. Kodin kaapit sokeri- ja rasvavapaiksi!!! EI ole normaalia, että noin pienellä 3 vatsamakkaraa. Äitylin syytä katsoa peiliin. Ja ohi meni.
Onko äiti kenties ympäriläski? Kauniisti sanottu omasta lapsesta toi keskikeholäski... Kun hänen läskiytensa johtuu luultavasti vain ja ainoastaan sinusta tai teistä vanhemmista.
omg