Mitä lahjaksi 50 vuotiaalle miehelle jolla on jo kaikkea?
Kyseessä oma isäni. Hän tykkää elektroniikasta, mutta sitä on jo likaa. Tykkää myös historiasta (lähinnä 2. Maailmansota jutuista). Seuraa myös sarjoja ja katsoo leffoja Netflixin kautta. Ei harrasta oikein mitään liikuntaa, ei juo alkoholia eikä polta joten mikään viini tai hyvät sikarit ei käy. Ajattelin ostaa jonkun mielenkiintoisen kirjan, koska hän tykkää lukea historiallista kirjallisuutta. Jotakin spesiaalimpaakin olisi mukava hankkia hinta max 100 euroa. Ideoita?
Kommentit (4)
Me annettiin aikoinaan isälle ensin "elämys" viikonloppu meidän lasten perheiden kanssa sellasella pienellä matkailu paikalla, lisäksi sai kävelykepin (valmiiksi sitten kun sitä tarvitsee), valokuvakollaasin nuoruudestaan ja navigaattorin jota oli toivonut.
Joku elämysjuttu olisi hyvä lahja, valitettavasti sylitanssia ei tältä pikkukylältä saa. Veikkaan että tanssijan matkakustannukset itsessään lähimmästä citystä maksanee lähemmäs tuon budjettini verran.
Itse täytin 50. Sain koruja, villasukat, kotikaupunkini historiasta kertovan kirjan jne. Aika vaatimattomia.
Isoisäni sai vuosikymmeniä.sitten mm. Pahkasta tehdyn lampun ja hopeakahvaisen kävelykepin. Hän tosin oli paremmassa asemassa kuin minä.
Tolla budjetilla vois jonkun lapdancenkin jo saada.
Aina parempi jos sulla on joku kaveri, joka harrastaa tankotanssia niin vois vetää keikan vähän edukkaamminkin?